- Renessanssin polyfonian vastareaktiona syntyy säestetty yksinlaulu, monodia
- Homofoninen tyyli: melodia ja säestyssoinnut, jotka merkitään numeroin (kenraalibasso)
- Polyfonia säilyy, mutta ottaa harmonian entistä enemmän huomioon
- Toisaalta kenraalibasso, toisaalta nouseva solistikulttuuri edellyttävät improvisointia
- Kirkkosävellajien, moodien, rinnalle nousee perussäveleen ja kolmisointuun perustuva duuri–molli-sävellajijärjestelmä, tonaliteetti
- Siirtyminen kohti tasavireistä viritystä
- Soitinmusiikin itsenäistyminen ja siihen perustuvat uudet konsertoivat sävellystyypit
- Terassidynamiikka: forten ja pianon selkeä vuorottelu soitinryhmien vuorottelusta ja soittimien rekisterivaihdoksista (esim. urut) johtuen
- Dynaaminen, tasainen rytmi, tahtiviivan käyttö 1600-luvulta alkaen
- Jatkuvan liikkeen periaate, päättymätön melodia, ei hengitystaukoja
- Sanojen ja sävelmän yhteys, affektioppi, musiikin ja tunteiden yhteys, sävelmaalailu
- Soitinrakennuksen kehittyminen, soittotekniikan tason nousu, virtuositeetti
- Orkesterin kokoonpanon vakiintuminen, soinnin ja sointivärin merkityksen nousu
- Kansainvälisyys
