KUUNTELU. Bach: Brandenburghilainen konsertto nro 3.
​

Barokki

Barokki vaikutti tyylisuuntana kuvataiteissa, musiikissa ja kirjallisuudessa, rakennus- ja sisustustaiteessa, jopa etiketissä ja pukeutumisessa. Ajalle oli ominaista järjestelmällinen ja kokeellinen henki. Uusia tieteenaloja kehitettiin. Merkkihenkilöitä olivat mm. Galileo Galilei, Johannes Kepler ja Isaac Newton. Kuvataiteet kehittyivät barokin aikana jatkuvasti sävykkäämmiksi ja dramaattisemmiksi. Aiheet otettiin mielellään antiikin tarustosta tai Raamatusta. Taiteilijoista kuuluisia ovat mm. El Greco, Rubens ja Rembrandt.

Italia hallitsi eurooppalaista arkkitehtuuria, maalaustaidetta, kuvanveistoa ja musiikkia läpi 1600-luvun ja vielä 1700-luvun alun. Tärkeimpiä taiteiden suojelijoita barokin aikakaudella olivat kirkko, aateliset sekä myöhemmin yhä lisääntyvässä määrin kaupungin viranomaiset. Aikakauden lopulla alkoi jo hahmottua julkinen konserttilaitos. Syrjäisenä ja köyhänä Suomi jäi barokista jokseenkin osattomaksi.

Soittimellinen vastine renessanssin laulumusiikille

Säveltaiteessa barokki muodostaa soittimellisen vastineen laulumusiikin leimaamalle renessanssille. Sen aikana kirkkomusiikista ja maallisesta musiikista tuli tasavertaisia. Basso continuo ja kenraalibasso ovat barokkimusiikin yleistunnuksia – uusi tyyli korosti melodiaa ja bassoa väliäänten kustannuksella. Duuri- ja mollisävellajeihin perustuvasta tonaalisuudesta tuli sääntö, ja kirkkosävellajien aikakausi päättyi. Musiikin jakaminen tahdeiksi yleistyi lopullisesti.

Basso continuo

Basso continuo, kenraalibasso, oli barokin aikana vallinnut säestyskäytäntö. Sen mukaan jokin moniääninen soitin (cembalo, urut, luuttu) täydensi sävelkudosta improvisoiden nuottiin kirjoitetun bassoäänen ja siihen liitettyjen numeromerkintöjen perusteella. Säveltäjät eivät enää välittäneet kirjoittaa säestystä kokonaisuudessaan, koska kysymys oli pelkistä soinnuista. Basson numeromerkinnät antoivat tarpeellisen viitteen soinnun valintaan; vastaavaa käytäntöä noudatetaan nykyäänkin viihdemusiikin sointumerkinnöissä. Bassoääntä vahvistettiin useimmiten jonkin matalan melodiasoittimen (sello, gamba, fagotti, kontrabasso) avulla.


Kuva. Numeromerkinnät kertovat soittajalle, mikä sointu ja mikä käännös tulee soittaa.

Jos olet tehnyt sointuanalyysia, olet ollut tekemisissä myös basso continuo -merkintöjen kanssa.

Soittimet

Nykyiset soittimet vakiintuivat. Cembalo oli tärkein, muita olivat viulu, huilu, oboe, trumpetti, fagotti, pasuuna, luuttu, sello sekä gamba. Soitinmusiikin myötä melodia muuttui liikkuvammaksi. Renessanssimelodiaan verrattuna barokkimelodian tyypillisimpiä piirteitä on instrumentaalisuus. Selviä murtosointuja käytetään runsaasti, samoin rohkeitakin hyppyjä.

Uusia musiikin lajeja

Uusia musiikin lajeja olivat ooppera ja oratorio, preludi ja fuuga, soitinkonsertto sekä alkusoitto. Ranskalaisen alkusoiton osat ovat hidas–nopea–hidas, napolilaisen nopea–hidas–nopea. Nimitys "sinfonia" oli yleinen, mutta sillä tarkoitettiin lyhyehköä orkesterisävellystä tai mitä tahansa soitinsävellystä, joka ei ollut tanssi. Napolilainen alkusoitto kehittyi sittemmin meidän tuntemaksemme useampiosaiseksi sinfoniaksi.

Konsertto

Kaudelle tunnusomainen sävellyslaji on *konsertto, jonka varhaisimman tyypin nimenä on *concerto grosso. Siinä pieni solistiryhmä vuorottelee orkesterin kanssa. Myös soolokonsertto syntyi barokin aikana. "Concerto" tarkoitti 1500-luvun Italiassa vain yhtyettä ilman tarkempaa erittelyä, ja sävellysten nimenä se kattaa mitä erilaisimpien teosten kirjon. Niille on tunnusomaista soolojen ja orkesterin vuorottelu ja vastakohtaisuus. Orkesterin ja solistiryhmän välille syntyi itsestään ns. terassidynamiikka, joka lisäsi musiikin dramaattista ilmaisuvoimaa. Alun pitäen konsertoissa oli kolme osaa: nopea–hidas–nopea. 1700-luvulta alkaen niiden luonne muuttui yhä virtuoosisemmaksi, teknistä taituruutta korostavaksi.

Sonaatti

Sonaatin kehitys alkoi 1600-luvun alussa Pohjois-Italiassa. Giovanni Gabrieli sävelsi kahdelle tai useammalle soitinkuorolle sonaatteja, jotka olivat vokaalisen monikuoroisuuden soittimellisia vastineita. 1600-luvun puolivälin jälkeen siirryttiin yhtyesonaateista kohti myöhäisen barokin sonaatteja 1–2 soolosoittimelle ja continuolle. Barokin aikana sonaatti piteni ja yksiosaisen sonaatin monijaksoisuus muuttui selkeiksi, itsenäisiksi osiksi. Kirkkosonaatin neliosainen muoto (hidas–nopea–hidas–nopea) vakiintui Corellilla. Kamarisonaatissa, josta kehittyi sarja, partita, esiintyvät usein Allemande, Courante, Sarabande ja Gigue, joita edeltävät preludit. Barokin sonaatit sävellettiin useimmiten 1–3 soittimelle, yleisimmin viululle, ja continuolle.

Ajan merkittävimmät säveltäjät

Barokin merkittävimpiä säveltäjiä olivat Italiassa Monteverdi, Corelli, Scarlatti, Albinoni ja Vivaldi. Saksassa barokin kautta hallitsi pääasiassa polyfoninen tyyli. Ajan saksalaisia säveltäjiä olivat Heinrich Schütz (1585–1672), jota pidetään Bachin tärkeimpänä edeltäjänä, Georg Philipp Telemann (1681–1767), Englannissa toiminut Händel sekä tyylin suurin mestari Johann Sebastian Bach, jonka kuollessa v. 1750 barokin tyyli-ihanteet arvioitiin jo vanhentuneiksi.

---

*Konsertto (concerto) tarkoitti 1500–luvun Italiassa alun perin yhtyettä. Myöhemmin siitä tuli muototyypin nimitys, jota käytettiin aluksi lähinnä laulumusiikin yhteydessä. Vuoden 1600 vaiheilla konsertto-termi merkitsi kahta musisointitapaa: kahden tai useamman soitin- tai laulukuoron vuorottelua ja yhden tai useamman sooloäänen musisointia basso continuon säestyksellä. Yhtyeen, orkesterin, säestyksellä esitettyä loistokasta soitinsävellystä sillä ymmärrettiin vasta myöhäisemmän kehityksen aikana.

*Concerto grosso (it. "suuri konsertto") oli myöhäisbarokin sävellysmuoto, joka perustui suuren orkesterin (concerto, tutti tai ripieno) ja pienen solistiryhmän (concertino) vastakkain asetteluun. Nimitystä käytti ensimmäisen kerran Alessandro Stradella, mutta 1600-luvun lopulla samanlaisia sävellyksiä tekivät myös mm. Torelli, Albinoni ja Corelli. Eräänlainen normaalimuoto on moduloiva rondo: tuttiryhmä esittää ritornellin, "kertosäkeen", eri sävellajeissa, kun taas concertinon tehtävänä ovat episodit ja modulointi.