Toimintakertomus 2016 - 2017
Vesangan Koulun Tuki ry:n toimintakauden 1.9.2016 - 30.8.2017
Toimintakertomus
Vanhempaintoimikunta käynnisti syyskauden 14.11.2016 kokouksella.
Toimikunta kokousti 8 kertaa. Toimintakauden keskeiset teemat olivat Vesangan frisbeegolf-ratahanke ja Vesankatalon laajennushanke.
Vanhempaintoimikunta osallistui aktiivisesti frisbeegolf-radan talkoisin.
Toimintakauden keskeisimmät päätökset, hankkeet ja tapahtumat;
- Vesanka Talon hankesuunnitelmaan on osallistunut päiväkoti, koulunkäynninohjaajat sekä koulun ulkopuoliset yhteistyötahot. Hankesuunnitelmasta oli lähetetty koteihin tiedote Wilman kautta. Parakin kunnostus eteni vauhdilla ja samalla myös Vesankatalon hanke. Erilaisia laajennus vaihtoehtoja käytiin läpi. Uudelle, koulurakennuksen yhteydessä olevalle käsityöluokalle on tarvetta. Liikuntasaliin on sekä koululla että päiväkodilla niin runsaasti tarvetta varausvuoroille, ettei sali riitä enää koulun ja päiväkodin tarpeelle. Kirjastoa pidetään tärkeänä ja arvokkaana koululle.
- Vesankatalon laajennussuunnasta vanhempaintoimikunnan kokouksessa päätettiin ehdottaa laajennuksen toteuttamista ylöspäin, jotta rakennuksesta tulisi kaksikerroksinen. Vesankatalon hankesuunnitelmaa varten oli kevällä varattu 1,5 miljoonaa euroa, josta 100 000 kuluu suunnitteluun ja muihin asioihin ja loppu käytetään rakentamiseen.
- Internet-yhteyteen toivottiin pientä tukiasemaa, johon voisi myös lähiympäristössä liittää tietyn määrän tabletteja opetustarkoitukseen.
- Tilojen toivotaan sopivan myös muiden kuin koululaisten käyttöön.
- 4.9.17 on ollut palaveri laajennuksen asiaan liittyen. Esitelty ratkaisu ei ole toimiva ja toivotaan uutta tilaisuutta tilapalveluiden kanssa mahdollisimman pian. Ollaan tilapalvelun kanssa yhteydessä.
- Liikennejärjestelyjä muutettu turvallisemmiksi.
- Frisbeegolfralle on tehty toimintakauden aikana kaksi talkotapahtumia ja sen avajaiset pidettiin onnistuneesti 9.5.17, johon osallistui runsaasti väkeä. Mukana oli mm. lehdistön edustaja.
- Leirikouluvaroja varten on perustettu tili Nordeaan. Leirikoulu vietettiin Duudsonpark ja Kuortaneen urheiluopistossa 11. - 12.4.17. Lukuvuoden lopulla leirikoulu tili lopetettiin ja varat siirrettiin vanhempaan toimikunnan tilille.
- Päiväkodilta tuli toive laavun rakentamisesta.
- Koulukiusamistilanteisiin on puututtu.
- Koulukuvan kilpailuttaminen. Tarjouksia on pyydetty kuvauksen järjestäjiltä ja niitä käytiin läpi. Tarjouksen antaneiden joukosta valittiin Seppälän koulukuva (Koulukuva Ky Jari Laine).
- Koululle tuli seitsemän hengen opettajat/rehtorivieraita Hong Kongista 29. - 31.8.17.