Suomen kielen ja kirjallisuuden oppimateriaali

III Suomen kielen ja kirjallisuuden oppimateriaali

Käykää läpi muutamia suomen kielen ja kirjallisuuden oppikirjoja luokka-asteilta 3 ja 6 eri sisältöalueiden, erityisesti lukemisen ja kirjoittamisen, näkökulmasta.

Millaisia tekstejä oppilaita ohjataan tulkitsemaan (lukutehtävät)? Entä tuottamaan (kirjoitustehtävät)?

Kuiske-kirjasarjan sisällöissä painottuu lukutehtävien (lukutaidon) osalta runot, kertomukset, lehtijutut. Näiden lisäksi ohjataan ja harjoitellaan tulkitsemaan kuvia, vitsejä, satuja. Myös tietotekstejä, uutisia, mielipidekirjoituksia, mainoksia sekä tutkimusraportteja. Nämä 3. luokka-asteen sisällöissä. Käydään siis läpi 1. kertovat tekstit (kertomus, runo, satu, lehtijuttu, näytelmä, vitsi) 2. kuvaavat tekstit (tietoteksti, uutinen) sekä 3. ohjaavat tekstit (ohje, tutkimusraportti, mainos).

Välkky-kirjasarjan sisällöissä (3. luokka-asteen) mukana sarjakuva. Lisäksi mukana draamaharjoituksia ja esimerkiksi vuoropuhelun kirjoittamista. Mukana myös Kuiske-kirjasarjassa mukana olleet uutinen ja tietoteksti. Samoin kuvaava teksti. Runoihin tutustutaan.

6. luokka-asteella kirjoittaminen ja lukeminen laajenee elokuviin, musiikkiin ja Teatteriin. Korostuu enemmän luova kirjoittaminen ja lukeminen, käytetään draaman keinoja. Syvennytään kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Tullaan enemmän yksilötyöskentelystä ja ”perusasioista” kohti vuorovaikutusta ja ryhmässä tekemistä

Liittyykö kielen havainnointi lukemisen ja kirjoittamisen tehtäviin?

Kielen havainnointia varmasti pyritään tuomaan lukemisen ja kirjoittamisen tehtäviin aktiivisesti. Tekstin analysoinnin taidot korostuvat ylemmille luokka-asteille mentäessä. Välkky-kirjasarjassa on erikseen kieli-osio, jossa kielen ominaisuuksiin (sanaluokat, oikeinkirjoitus) kiinnitetään huomiota.

Mitä havaitsette pedagogisista jatkumoista lukemisessa ja kirjoittamisessa luokka-asteiden 3 ja 6 oppimateriaaleja verratessa (ks. myös POPSin tavoitteet ja sisällöt)?

Ainakin kielen osalta kerrataan sanaluokkia. 3. luokka-asteella käydään läpi verbin merkitystä ja 6. luokka-asteella harjoitellaan verbin taivutusta. Viestintä ja tiedonhankinnan osalta harjoitellaan alkuun asiallista viestintää ja asiointia ja 6. luokka-asteelle siirryttäessä siirrytään käytäntöön – kirjoitetaan puhe sekä harjoitellaan haastattelun kirjoittamista ja tekemistä. Puheen kirjoittamisen myötä harjoitellaan laajempaa vaikuttamista ja kiinnitetään huomiota kielen ja sanojen valintaan. Harjoitellaan kiinnittämään huomiota siihen, millaisia vaikutuksia omilla sanavalinnoilla ja puheella on. 3.luokka-asteella harjoitellaan vuoropuhelun kirjoittamista ja 6. luokka-asteella siirrytään harjoittelemaan draamaa – siirretään tekstiä käytäntöön.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin