Luin korvaavana tehtävänä Löfströmin ja Rautiaisen (toim.) artikkelin ”Kohti tutkivampaa historian opiskelua”. Opin artikkelista sen, että on parempi opettaa jo alakoulusta asti käyttämään erilaisia opetusmenetelmiä ja vaatimaan oppilailta ajatusprosessin käynnistymistä. Artikkelissa opiskelijat kokivat yhden toiminnallisen opetusmuodon artikkelissa kovin työlääksi, eivätkä monet opiskelijoista ymmärtäneet tehtävän tarkoitusta. Opiskelijat olivat tottuneet passiiviseen opiskeluun oppitunneilla ja työ oli totuttu tekemään kotona ennen kurssikoetta. Työläyttä voi selittää se, että aiemmin on päästy vähemmällä ja siksi työnteko tuntuu raskaalta. Opiskelijat pitivät siitä, että kurssilla sai käyttää omia aivoja. Oppimistehtävää pidettiin oivallisena tapana oppia asiat oikeasti eikä vain opetella ulkoa kokeeseen. Opetusmuoto ja oppimistehtävä tarjosivat mahdollisuuden luoda omia syvällisiä käsityksiä maailman tilasta ja menneisyydestä sen taustalla. Harmittavan harva opiskelijoista käytti tai ymmärsi käyttää mahdollisuuden hyväksi. Jos tällaiseen työskentelyyn tottuisi jo nuorempana, se ei tuntuisi niin oudolta ja työtä vaativalta. Menneisyydessä tapahtuneiden tapahtumien tuominen osaksi nykypäivää ja näiden seurausten näkeminen nykypäivän elämässä jättivät opiskelijoille artikkelissa muistijälkiä ja motivoivat opiskelemaan.

Opin opetuksen pelillistämisestä sen, että on aika turhaa pelata oppimispelejä, jos niihin ei ole aikaa palata jälkeenpäin ja purkaa tehtäviä. Oman kokemukseni mukaan koulussa on saatettu pelata pelejä, mutta ne ovat jääneet aika irrallisiksi oppimisesta. Artikkelin mukaan olisi hedelmällistä, että opettajalla on pelin peluuttamisen jälkeen aikaa purkaa niitä ajatuksia, joita pelatessa on herännyt. Tutkivan oppimisen metodeihin kuuluu, että selitystä etsiviä miksi-kysymyksiä tulisi suosia faktoihin tähtäävien mitä-, missä- ja milloin-kysymysten sijaan. Peleissä voisi hyödyntää tutkivaan oppimiseen tähtääviä kysymyksiä sen sijaan, että oppilaalla olisi aina tietty oikea vastaus tehtävään. Artikkelin mukaan oppilaat huomaavat hyvin nopeasti, jos heitä houkutellaan peliin, joka paljastuukin pelin muotoon naamioiduksi kysymyssarjaksi tai tehtäviksi. Pelin pitäisi olla artikkelin mukaan enemmän elämysmatka kuin tietokilpailu. 

Artikkelin mukaan opettaja voi valita tavoitteet oppilaantuntemuksen perusteella niin, että niiden saavuttaminen on realistisesti mahdollista. Aina tavoitteet eivät nouse pelkästään suoraan opetussuunnitelmista, vaan opettajan työhön harjaantumisesta ja opetusryhmien kulloistenkin tarpeiden tunnistamisesta ja niihin reagoimisesta. Tämä oli minulle hyvä muistutus. Harjoittelussakin opettaja aina kysyi, että ”Mitä haluat oppilaiden oppivan tällä tunnilla?”. Tämä oli hyvä, koska silloin joutui oikeasti miettimään yksittäisellä tunnilla, minkä tietyn asian haluaisi oppilaiden tänään oppivan. Välillä kasvatukselliset tavoitteet ovat oppilasryhmän kannalta tärkeämpiä kuin tietyllä kerralla opittavat tiedolliset tavoitteet. Niihin saa myös käyttää aikaa ja se pitäisi muistaa. 

Olen miettinyt, miten oppilaat saisi osallistettua parhaiten väittelyyn ja miten väittelyn voisi opetusmenetelmänä rakentaa järkevästi. Se kuulostaa hyvältä menetelmältä oppia ainakin historiassa, yhteiskuntaopissa ja terveystiedossa, mutta tuntuu, että en vielä oikein osaisi tehdä järkevää väittelytilannetta luokkaan, joka pysyisi ns. kasassa. Tämä artikkeli toi uusia keinoja siihen. Kun väittelyn rakenne on selvästi esillä, se helpottaa oppilaita ja opettajaa. Aihe, materiaalit ja opetustavoite kannattaa valita hyvissä ajoin, edellisellä tunnilla voi antaa yleistä taustamateriaalia kotiin luettavaksi ja väittelyn rakenne kannattaa alustaa rauhallisesti ja selkeästi. Tunnilla luokka kannattaa jakaa kahteen väittelyn osapuoleen joko mahdollisesti edellä tiedustellun kannan mukaan tai sattumanvaraisesti, osapuolille annetaan aikaa tutustua materiaaliin sekä valita puheenjohtajat ja salamavuorolaiset. Väittely viedään läpi ennalta sovitun rakenteen ja aikataulun mukaisesti, annetaan ryhmille palautetta. Väittelyn jälkeen kerrataan aihe vielä opettajajohtoisemmin ja neutraalimmin. Menetelmästä kysytään jälkeenpäin palautetta myös oppilailta/opiskelijoilta. Omaa väittelymenetelmää voi palautteen pohjalta kehittää haluamaansa suuntaan. Jos keskustelu ei meinaa ottaa luontevasti alkaakseen, voi yrittää ohjailla keskustelua avustavilla kysymyksillä. On tärkeää, että villejäkään ideoita ei suoraan hylätä. On tärkeää, että ryhmissä säilyy ilmapiiri, jossa kaikki ajatukset otetaan huomioon ja oppilaat perustelevat ratkaisujaan. 

Artikkelien pohjalta sain lisää ideoita ja vahvistavan kokemuksen siitä, että toiminnallista ja tutkivaa oppimista kannattaa hyödyntää opiskelussa. Sain myös artikkelista paljon käytännön ideoita ja ohjeita toiminnallisemman ja tutkivan oppimistilanteen rakentamiseen. Tästä oli apua ihan kaikkien aineiden opettamista varten.