Tiedonsiirto kotoa tai varhaiskasvatuksesta esiopetukseen Sievissä

Sievissä järjestetään esiopetusta kouluilla erillisissä esiopetusryhmissä.

Esiopetukseen tapahtuvaa tiedonsiirtoa varten on luotu oma tiedonsiirtomalli. Tiedonsiirtoprosessista vastaa erityisesiopettaja ja tiedonsiirto tapahtuu kevätlukukauden aikana.

Esiopetuksen ohjaustyöryhmään kuuluvat; sivistysjohtaja, rehtori, varhaiskasvatus päällikkö, päiväkodin johtaja, varhaiserityisopettaja, kehitysvammaisten lasten palveluohjaaja, TAITO-luokan opettaja, esiopettaja ja erityisesiopettaja. Ryhmä kokoontuu 2 kertaa kevätlukukaudella ja keskustelee seuraavan vuoden esiopetuksen järjestämisestä ja resursseista.

Huoltajat täyttävät kaikista lapsista tiedonsiirtolomakkeen. Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten huoltajat käyvät VASU- keskustelun helmi- maaliskuussa varhaiskasvatuksen työntekijän kanssa ja täydentävät tiedonsiirtolomakkeen yhteisen keskustelun pohjalta. Kotihoidossa olevien lasten lomakkeet palautetaan sivistystoimistoon. Tietojen kokoajana toimii erityisesiopettaja, jolle myös terveydenhoitajat, varhaiserityisopettaja ja terapeutit siirtävät tietoja huoltajien luvalla.