29.11.2022

Pedagoginen osaaminen tarkastelussa

Voi tuo osaaminen, mikä on vielä kovin kehitteillä ja kesken. Tällä hetkellä tuntuu hieman kaukaiselta pohtia omaa pedagogista osaamista, sillä opetus- ja kasvatustyötä minulla on varsin vähän näinä opiskeluaikoina. Pedagogista osaamisesta puhun erityisesti sen kokemuksen ja näkökulman kautta, jonka olen varhaiskasvatuksen opettajan työssä saanut. Toki, jonkun verran kokemusta minulla on koulunkin puolelta ja tänä syksynä olenkin saanut sukeltaa koulumaailmaan eri pituisten sijaisuuksien myötä.

Havainnoin, tunnistan ja huomioin oppijoiden erilaisia tarpeita mielestäni ihan hyvin. Varhaiskasvatuksen opettajana toimiessa tein paljon havainnointityötä ja se olikin työn yksi tärkeimpiä ulottuvuuksia. Havainnointi antaa arvokasta tietoa lapsista ja oppijoista. Kasvattajana minulla täytyy koko ajan olla ikään kuin tuntosarvet pystyssä, jotta kykenen reagoimaan erilaisiin tilanteisiin hyvin nopeastikin. Havainnointi antaa työkaluja suunnittelutyön pohjaksi ja ennen kaikkea tuen tarpeiden huomioimiseksi.

Myönteisen ilmapiirin takaamiseksi täytyy opetus- ja kasvatustyössä pitää tärkeänä lähtökohtana osallisuutta sekä lapsilähtöisyyttä. Dialogisuus – joka edellyttää lapsen tuntemista eli aktiivista havainnointia – mahdollistaa molemmin puolisen kuulemisen, asioiden viemisen yhdessä eteenpäin. Oppimisprosessin, jossa aikuinen johdattelee, ja lapsi tekee havaintoja sekä oppii uutta. Myönteinen ilmapiiri edellyttää molemmin puolista asettumista ihmettelyn äärelle, eritysesti opettajan toimesta ja niin, että opettaja suhtautuu itseensä sopivan lempeällä otteella. Opettajan osoittaessa erehtyväisyytensä, on inhimillisen, lempeän ja myönteisin ilmapiirin muodostuminen mahdollista.

Miten sitten havainnoin opetusryhmää ja kuinka hyödynnän havaintojani pedagogisissa valinnoissa? Havainnointityö tapahtuu aktiivisesti ryhmän kaikessa toiminnassa. Ei pelkästään suunnitellussa, opettajalähtöisessä toiminnassa, vaan esimerkiksi vapaan leikin aikana, ruokailutilanteissa sekä arjen erilaisissa askareissa. Pukeutumis- ja vessatilanteet ovat oivallisia mahdollisuuksia havainnointiin. Pukiessaan lapsi tuo esiin pukeutumiseen liittyvää suunnitelmallisuutta sekä sen hetkisiä pukemistaitojaan ylipäätään. Arjen taidot ovat varhaiskasvatuksessa opittavia ja opetettavia merkittäviä taitoja. Siksi jatkuva havainnointi on tärkeää.

Ryhmän merkitystä ja vaikutusta lapsen oppimiseen ei voida liikaa korostaa. Hyvänä esimerkkinä juuri erot siinä, miten lapsi suoriutuu tehtävistä saadessaan tehdä niitä rauhassa verrattuna siihen, kun ympärillä on muita lapsia. Suoriutumisen tasossa ei välttämättä ole suuria eroja (toki tämä on lapsikohtaista), mutta keskittymisen haasteet nostavat helposti päätään muiden lasten läsnä ollessa. Joskus pelkkä läsnäolokin riittää. Pienryhmiä jakaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, että jokainen lapsi saisi mahdollisuus työskennellä rauhassa. Inhimillistä toki on se, että lapset haluavat jakaa keskenään ajatuksia tehtävistä ja joskus tehtävät aiheuttavat suurta hilpeyttä.

Mikä rooli arvioinnilla on oppimisen ohjaamisessa? Toki se vaikuttaa. Joskus opettaja joutuu tarkoin määrittelemään, miten joku tietty tehtävä tehdään. Opettajalla täytyy olla ikään kuin langat käsissään, jotta hän kykenee havainnoimaan kunkin oppijan yksilöllistä toimintaa ja tekemistä. Käytännössä arviointi ohjaa väistämättä opettamista ja ohjaamista. Koin varhaiskasvatuksessa joskus haasteena sen, että en osannut aina olla rennosti lasten kanssa leikkiessäni, ikään kuin heittäytyä tilanteen vietäväksi. Yritin saada kaikista tilanteista irti arvioinnin ja suunnittelun kannalta olennaista. Tämähän kuuluu osaksi varhaiskasvattajan työtä, mutta joskus todella mietin, tarvitseeko pedagogista näkökulmaa ujuttaa ihan joka tilanteeseen. Lapset kuitenkin kaipaavat myös välitöntä olemista aikuisen kanssa.

Millaiset valmiudet minulla on ohjata ja tukea esteetöntä ja yksilöllistettyä oppimista? Riippuu tilanteesta. Ja tuen tarpeesta. Mutta tässä on varmasti vielä kehittämisen varaa. Tunnistan tuen tarpeita, mutta oppimisen tukemisen taitojani haluaisin vielä kovastikin kehittää. Mitä paremmin tunnen lapsen, niin sitä helpompaa luonnollisesti on yksilöllinen tukeminen. Samoin pätee tuen tarpeiden kohdalla. Mitä enemmän tiedän erilaisista haasteista, sitä paremmin osaan toimia ja tukea. Kasvatustyö on jatkuvaa oppimista. Yksilöllisten tuen tarpeiden havaitseminen sekä niihin tukikeinojen löytäminen ottaa joskus aikaa. Lapsen kanssa etsitään juuri hänen tilannettaan palvelevia toimintatapoja ja usein mennään sillä periaatteella, että erilaisia asioita kokeillaan ja tunnustellaan. Lapselta itseltään voi myös kysyä, mikä häntä parhaiten auttaisi. Jos mietin yleisellä tasolla tuen järjestämistä, siis yleisen tuen tasolla, luulen, että suurin osa lapsista ja oppijoista hyötyy esimerkiksi pienryhmätoiminnasta. Kiireetön ja rauhallinen oppimisympäristö tekee jo kovastikin. Paljon voidaan tehdä myös ennakoimalla. Suunnitellaan, pilkotaan osiin. Panostetaan ohjeiden antamiseen, selkeyteen ja lasten ohjaamiseen. Aikuinen on vastuussa siitä, että arki sujuu ja että lapsen on helppo elää osana sitä.

 Miten hyödynnän teoreettista tietoa oppimisprosessien suunnittelussa, ohjaamisessa ja arvioinnissa? Oppimisprosessien suunnittelun, ohjaamisen sekä arvioinnin pohjana olen käyttänyt valtakunnallisia opetusta ohjaavia asiakirjoja – varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, esiopetuksen opetussuunnitelman perusteita sekä toistaiseksi enemmän vielä tutustumismielessä perusopetuksen opetussuunnitelma perusteita. Varhaiskasvatuksessa suunnittelun pohjana hyödynsin usein internetistä löytyvää tietoa. Myös opiskeluaikaiset tehtävät ja niiden pohjana käytetty kirjallisuus oli joskus suunnittelutyön ja ohjaamisen tukena. Työskennellessäni varhaiskasvatuksessa arviointi on pohjautunut varhaiskasvatussuunnitelman perusteista nousseista tavoitteista.

Mitkä ovat kehittämiskohteeni (esimerkiksi oppimisen ohjaamisessa, oppimisen esteellisyyden poistamisessa, yksilöllistämisessä, arvioinnissa, opetusmenetelmissä ja -työtavoissa)? Tuen suunnittelussa ja toteuttamisessa minun täytyisi ensinnäkin muistaa se, että minun ei tarvitse tehdä eikä saada aikaan ihmeitä. Tukemisen tapojen ei myöskään tarvitse olla eivätkä ne monestikaan ole ”tähtitiedettä”. Monessa kohtaa kompastun omiin ajatuksiini ja ajattelen, että minulla ei ole riittäviä taitoja. Vaikka varmasti arkijärkeä käyttäen selviää monessa tilanteessa. Lapsi tarvitsee turvaa, lämpöä ja tunnetta, että voi luottaa aikuiseen. Yhteinen kommunikoinnin taso täytyy löytää, mutta ei sen ei tarvitse olla puheen taso. Jotta voin tukea lasta, minun täytyy saada häneen jokin kontakti. Kun lapsi tuntee olevansa turvassa, on hänen helpompi vastaanottaa apua ja tukea.

Kuinka osallistan oppijani pedagogisen prosessin kaikkiin vaiheisiin? Itse ajattelisin dialogisuuden olevan tässä avaimena. Vuorovaikutus oppijoiden kanssa, avoin keskustelu ja yhdessä suunnittelu. Pedagogisen prosessin näkyväksi tekeminen oppijoille, sen sanoittaminen. Sitä kautta oppijat pääsevät osaksi prosessia. Konkreettisesti tulemalla mukaan havainnointiin, suunnitteluun, toteuttamiseen sekä arviointiin. 

Miten tuen oppijan kouluun kiinnittymistä? Hyväksymällä ja ottamalla hänet osaksi yhteisöä. Tutustumalla oppijaan, tämän toiveisiin ja mielenkiinnon kohteisiin, oppijan arkeen ja elämismaailmaan. Luomalla oppijaan suhteen, jossa hänen on hyvä ja turvallinen olla. Avoimen ja keskustelevan kulttuurin kautta, erilaisten oppijoiden mielipiteet huomioivassa oppimisympäristössä. Yhteistyö huoltajien kanssa on tärkeää - yhteisten linjojen ja toimintatapojen määrittely. Koulun sääntöjen ja toimintatapojen läpi käyminen tukee myös kouluun ja koulun kulttuuriin kiinnittymisessä. 

Lähteet:

Taustalla tutustumista opintojakson luentoon: Kainulainen, J. (2021). Laaja-alainen osaaminen ja ilmiölähtöisyys: Luokanopettajan mahdollisuudet edistää kokonaisvaltaista oppimista. POMM1002. Jyväskylän yliopisto.