Luin Goro Miyazakin käsikirjoittaman ja ohjaaman Maameren tarinat tutustuakseni itselleni hyvin vieraaksi jääneeseen Manga-kulttuuriin. Maameren tarinat on alunperin kirjoittanut yhdysvaltalainen kirjailija Ursula K. Le Guin viisiosaisena kirjasarjana jo 1960-luvulta lähtien. Myöhemmin hän on kirjoittanut myös novelleja samaiseen maailmaan sijoittuen. Maameren tarinoista on 2000-luvulla tehty myös kanadalainen minisarja sekä japanilainen animaatioelokuva. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Maameren_tarinat.) Miyazakin Maameren tarinat on neliosainen elokuvan pohjalta tehty sarjakuva, joka pohjautuu Le Guinin sarjan kolmanteen osaan nimeltä Kaukaisin ranta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Maameren_tarinat_(elokuva)).

Manga -sarjakuvan lukeminen on aivan omanlaisensa lukukokemus. Ensinnäkin kirjaa luetaan lähtien takasivulta ja sarjakuvan ruudut kulkevat oikealta ylhäältä kohti vasenta alanurkkaa. Mangalle tyypillisesti myös Maameren tarinoissa on alkuun esitelty kirjan päähenkilöt lyhyesti. Samalla on kerrottu lyhyesti aiemmin tapahtunutta. Kuvitukseen on jätetty alkuperäisiä japaninkielisiä tehostesanoja, mikä sekin on mangalle yleistä. Maameren tarinat on kuitenkin väritetty sarjakuva, kun yleensä mangat ovat mustavalkoisia. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Manga.) Perinteiseen länsimaiseen sarjakuvaan tottuneena tuntuu aluksi, että tarina kulkee hyvin hitaasti eteenpäin ja ihmisten kulkua paikasta toiseen saatetaan kuvata usean ruudun ajan ja hyvin vähillä teksteillä. Pääpaino onkin mielestäni laitettu ihmisten tunnetilojen esittämiseen eri tilanteissa; ilmeet ovat tarkoin esitettyjä ja niitä korostetaan näyttämällä jopa pienet vivahteet useamman kuvan sarjalla. Kirjojen lukeminen on nopeaa, mutta vaatii keskittymistä, jotta pysyy tarinan juonessa ja tunnelmassa mukana.

Maameri on kuvitteellinen maailma, joka koostuu saarista ja meristä. Kaikilla ihmisillä on siellä taikavoimia ja toisten taikavoimia torjuakseen jokaisella henkilöllä on kaksi nimeä; oikea nimi, jonka vain läheiset tietävät ja kutsumanimi, joka on yleisemmin käytössä. Kun tietää toisen oikean nimen, voi häneen käyttää taikavoimia. Tarinassa luonnon tasapainossa on tapahtunut järkkymistä, sillä velhoilta häviää taikavoimia. Toinen päähenkilö kirjassa on arkkimaagi Varpushaukka, joka yrittää selvittää, mikä Maameressä saa aikaan taikavoimien katoamista. Toinen päähenkilö puolestaan on nuori kuninkaan poika Arren, joka lyöttäytyy Varpushaukan seuraan tapettuaan isänsä. Arren ja Varpushaukka joutuvat matkalla erilaisiin seikkailuihin. Taikavoimien katoamisen taustalla näyttäisi olevan Velho Cob, joka tavoittelee ikuista elämää ja jonka kanssa Varpushaukka on huonoissa väleissä. Tarinan sanomana on, että täytyy uskaltaa kohdata oma "pimeä puolensa", jotta voi löytää tasapainon ja mielenrauhan.

Maameren tarinat löytyvät mangan lisäksi siis kaunokirjallisina novelleina, tv-sarjana sekä animena eli japanilaisena elokuvana. Netistä en ainakaan itse onnistunut löytämään muita suoraan Maameren tarinoihin liittyviä tuotteita, mutta mangaan liittyen löytyy kyllä paljon oheistuotteita mukeista ja koulutarvikkeista aina vaatteisiin asti. Koululaisten kanssa Maameren tarinoita pystyy käsittelemään vasta yläkoulun puolella, sillä kirjoissakin on ikärajana 12 vuotta. Tämä on itseasiassa oivallinen ikä käsitellä mangaa ja animea, sillä tuossa iässä siitä varmasti enemmän kiinnostutaankin ja osa saattaa omaksua jopa mangaan liittyvää pukeutumista luodessaan omaa identiteettiään. Äkkituntumalla sanoisin, että manga on enemmän tyttöjen juttuja, mutta yhdessä sitä monipuolisesti työstäen voitaisiin saada myös pojat innostumaan ainakin siihen tutustumisesta. Manga tarjoaa varmasti monenlaisia lukuelämyksiä, sillä kirjoja on tehty niin tytöille kuin pojille esimerkiksi samaa sukupuolta kohtaan tunnetusta rakkaudesta unohtamatta romantiikkaa ja toimintaa. Paljon löytyy siis nuoria kiinnostavia aiheita joihin tarttua.

Maameren tarinoiden lukeminen tarjoaa nuorille mahdollisuuden pohtia arvoja ja keskustella niin luonnon kuin mielenkin tasapainosta. Siinä käsitellään rankkoja aiheita kuten oman isän tappamista ja kuinka ikävien muistojen kanssa voi jatkaa elämistä eteenpäin. Karulla tavalla kirja opettaa, että omat puutteet täytyy oppia hyväksymään, jotta voi elää täysipainoista elämää. Maameren tarinoita voisi nuorten kanssa työstää myös näyttelemällä kohtauksia. Niissä päästään eläytymään erilaisiin rooleihin niin hyviin kuin pahoihin ja vahvoihin kuin heikkoihin. Mangaa voi myös harjoitella itse luomaan esimerkiksi piirtämällä lyhyitä sarjakuvia japanilaiseen tyyliin keskittyen muun muassa ihmisten tunteiden kuvaamiseen. Nuorten kanssa voisi myös keskustella, millaisia arvoja ja asenteita manga-kulttuuriin yleisesti liittyy ja miksi kenties toiset innostuvat siitä niin valtavasti että haluavat ottaa siitä aineksia omaan minuuteensa.

Niitä, joille manga on edelleen vieras laji, kannustan tutustumaan siihen rohkeasti; voit saada itsellesi aivan uudenlaisen lukukokemuksen!