Iida Varis
Mielestäni historianopetuksessa tärkeää on ensinnäkin oppilaiden kiinnostuksen herättäminen. On tärkeää, että oppitunnit ovat oppilaille mielekkäitä ja asioita käsitellään kiinnostavalla ja oppilaiden näkökulmasta ymmärrettävällä tavalla. Opettajan monologien sijaan/ rinnalla tulisi mielstäni olla oppilaita osallistavia aktiviteetteja ja monipuolisuus näissäkin olisi tärkeää. Oppilaiden ikätaso on tärkeää ottaa huomion siinä, millaisia dokumentteja näyttää esimerkiksi sotiin liittyen, alakoululaisten mieltä ei ole tarkoituksenmukaista järkyttää raaoilla videoilla. Myös lähdekriittisyyden esillä pitäminen on todella tärkeä asia.
Historian opetuksessa tulisi mielestäni kiinnittää huomiota suuriin kokonaisuuksiin. On paljon tärkeämpää hahmottaa asioiden yhteyksiä ja esimerkiksi syy-seuraussuhteita, kuin pikkutarkkoja yksityiskohtia. On myös tärkeää huomioida se, mitä oppilaat tietävät valmiiksi. Historiassa käsiteltäviä asioita olisi hyvä peilata mahdollisuuksien mukaan nykypäivään, sillä se lisää oppilaiden ymmärrystä nykymaailmasta.
Historian tavoitteista kiinnostukseni herätti se, että historian yksi tehtävistä on kehittää kulttuurien tuntemusta. Tätä näkökulmaa ei ole tullut itse pahemmin mietittyä, vaikka olen opiskellut paljon historiaa ja nyt kun sen lukee, niin se tuntuu täysin itsestään selvältä tehtävältä. Myös oppilaiden identiteetin rakentumisen tukeminen historian tehtävänä on asia, jota en ole aikaisemmin miettinyt, mutta mikä tuntuu tavallaan hyvin loogiselta. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteissa työelämätaidot ja yrittäjyys pisti vähän ihmettelemään sitä, miten ne saa liitettyä historian opetukseen.
Historia ja yhteiskuntaoppi ovat luonteeltaan sellaisia oppiaineita, että ne opettavat hyvin ajattelua ja oppimaan oppimista (L1) jo pelkästään asiakokonaisuuksien laajuuden vuoksi. Toisaalta nämä aineet tarjoavat erinomaisia mahdollisuuksia erilaisiin projekteihin ja ryhmätöihin ja sitä kautta ajattelun ja oppimaan oppimisen harjoitteluun tiedonhaun ja arvioinnin eli lähdekriittisyyden näkökulmasta, sekä esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologisten taitojen (L5) kehittämiseen esimerkiksi erilaisten esitysgrafiikoiden käytön muodossa. Myös oppilaiden monilukutaitoa (L4) voidaan kehittää tarkastelemalla esimerkiksi erilaisia historiallisia lähteitä ja tuottamalla erilaisia omia tekstejä. Samoin yhteiskuntaopissa voidaan oppia eri lähteiden ja erilaisten itsetuotettujen tekstien kautta.
Yhteiskuntaoppiin on helposti yhdistettävissä työelämätaitojen ja yrittäjyyden harjoittelu (L6). Itse olen esimerkiksi yhteiskuntaopin tehtävänä suunnitellut ryhmässä oman yrityksen, mitä kautta tuli opittua yrittäjyydestä sekä yhteistyön tekemisestä sekä kehitettyä omaa luovuutta.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.