Viikko 18
Porukan vanhimmalle tehtiin ihan oma soppi rakentelua varten. Siinä sai keskittyä rauhassa omiin hommiin. Pienet kaverit leikkivät omia leikkejään lähettyvillä
Piirustuskirpun tehtävät olivat mieluisia ja helppoja. Koettiin onnistumisen iloa.
Nuppialustat kaivettiin kaapin perukoilta esiin. Ihania värikkäitä tauluja saatiin aikaseksi! Yksi lapsista keksi laittaa numerot riviin ja niiden yläpuolelle numeroiden väriset nupit kuvaamaan lukumäärää. Pienimmälle nuppien käsittely on vielä hankalaa, mutta hän teki tauluaan isommilla paloilla.

Tämän kuvan tekstivastine: (tyhjä tekstivastine)