Alkuviikosta lapset tutustuivat Satulammen Keijuun, se löytyi kirjakaapista satukirjojen päältä torkkumasta,
Keiju kertoi lapsille surullisen tarinansa: Olipa kerran kiiltomatojen valaisema Satulampi, jossa kasvoi kauniita värikkäitä kukkia. Satulinnut pesivät lammen puissa, ja kertoivat satujaan joka päivä. Ihmisetkin joskus eksyivät lammelle, ja virkistyivät sen kauneudesta, ja tallettivat sadut sydämeensä.
Eräänä päivänä tapahtui kauheita: Peikkomaan Velho oli löytänyt tiensä Satulammelle, ja ilkeästi nauraen se keräsi kaikki kiiltomadot pussiin, aikoen viedä ne luolaansa valaisemaan. Satulinnut pakenivat kauhuissaan, ja kaikki lammen kukat lakastuivat.
Velho vannoi, että ainoastaan siinä tapauksessa, että kiiltomadot palaisivat lammelle, kukat voisivat kasvaa ja satulinnut voisivat palata. Ja se päivä ei koskaan koittaisi!

Surullinen Keiju sai lapsista auttavaisia ystäviä. Velhoa meinattiin lähteä ojentamaan tavalla jos toisellakin; pokemonien avulla, miekalla...
Päädyttiin palauttamaan lammelle kiiltomatoja, askartelemalla. Siitä se lähtee, älä murehdi Keiju!

Mietimme Merikotkissa myös syytä sille, miksi Peikkomaan Velhosta tuli ilkeä? Ja siitä se satu lähti....