Vaikuttamishanke - Kouluruokailutietämyksen lisääminen ja huomion kiinnittäminen hyvää ruokailukaytökseen
Idean synty: kuukkiluokkalaiset nostivat esiin ruokailussa havaitut kehittämiskohteet Järjestyssäätöjen (ruokailu) käsittelyn yhteydessä. Ruokailuhetkessä on parannettavaa ruuan ottotilanteessa, kohteliaissa käytöstavoissa ja ruokailurauhan edistämisessä.

Tavoitteet kakkoskurssille: hankitaan itselle tietoa kouluruokailusta ja hyvistä ruokailutavoista ja jaetaan se muille koulun oppilaille.
Harjoitellaan tiedon etsintää, lähdekritiikkiä ja vuorovaikutustilanteissa toimimista. Tutustutaan demokratiaan, lobbaukseen ja verkkovaikuttamiseen.
Kurssilla kiinnitetään erityistä huomiota ryhmätyötaitoihin: yhteistyöhalu, kyky kuunnella muita, vastuu siitä, että itse tekee oman osuutensa, kompromissien tekeminen, aikataulussa pysyminen.
Sisällöt: Jokainen on saanut valita itselleen mieluisen työryhmän. Työryhmä päättää yhdessä, miten työskentelyn tuloksen esittelee.
:medium
Etiketti-ryhmä pitää pieniä opastustuokioita L-siiven aulassa. Luokat vierailevat vuorollaan opastustuokioissa.
Arviointi: kurssin näyttö perustuu oppimispäiväkirjaan (pitää kirjoittaa jokaisen tunnin jälkeen) ja oman työryhmän lopputyöhön. Lisäksi annetaan vertaisarviointi oman työryhmän työskentelystä ja tehdään itsearviointi omasta työstä. Ryhmien töiden esittelytilanteissa kirjallistapalautetta antavat myös kriittiset ystävät (kaksi luokkakaveria).
Aikataulu: marraskuu