10. Luontoon joutuu myrkyllisiä aineita

Palautuksia

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Mallivastauksia

2. Tuukan ryhmä

3. Takalo-ryhmä

4. Alina

a) Nurmiröllien kyky sietää raskasmetalleja on kehittynyt luonnonvalinnan tuloksena. Jotkin nurmirölliyksilöt ovat sietäneet korkeaa raskasmetallipitoisuutta paremmin, kuin toiset ja joillakin alueilla näiden yksilöiden geenit ovat yleistyneet. Raskasmetalleja sietävien kasvien geenien yleistyminen johtuu siitä, että kyseiset kasvit ovat pystyneet lisääntymään muita enemmän. Populaatiot ovat siis kehittyneet luonnonvalinnan seurauksena raskasmetalleja sietäviksi ja nämä populaatiot voivat kasvaa ja lisääntyä kaivosalueilla.

b) Hypoteesia voitaisiin testata esimerkiksi siirtämällä jossakin muualla, kuin kaivosalueilla, kasvavien nurmiröllien siemeniä kasvamaan alueelle, jossa raskasmetallipitoisuus on suuri. Tutkimalla näiden kasvien selviytymistä ja lisääntymiskyvyn muutoksia kasvien jälkeläisissä saadaan selville onko raskasmetallien sietokyvyn kehittyminen mahdollista jos kasvi altistuu suurille pitoisuuksille koko ajan. 

Hormonihäiritsijät

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Etsi tietoa hormonitoimintaa häiritsevistä kemikaaleista.
1. Millaiset yhdisteet voivat toimia hormonihäiritsijöinä?
2. Mistä hormonihäiritsijöitä voi tulla ympäristöön?
3. Millaisia vaikutuksia hormonihäiritsijöillä voi olla eliöille, mukaanlukien ihminen?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen