Kuuntelutehtävän 2 hyvän vastaukset piirteitä
Esimerkkejä kuuntelun 2 hyvistä vastauksista:
- Miten maatalousyrittäjien työn kuormittavuus on muuttunut?
Työ ei ole enää nykyään fyysisesti raskasta, koska teknologia on kehittynyt. Työtapaturmat ovat myös vähentyneet. Sen sijaan työ on muuttunut henkisesti kuormittavaksi.
- Miksi maatalousyrittäjillä on jaksamisongelmia?
Talousvaikeudet aiheuttavat henkisiä ongelmia. Viljelijöiden tulot ovat muutamassa vuodessa puolittuneet yleisen markkinatilanteen vuoksi. Työn kannattavuus on vähentynyt, koska hinnat ovat laskeneet. Myös politiikka vaikuttaa. Esimerkiksi tukia on maksettu myöhässä.
- Miksi maanviljelijöiden on nykyään hankala saada vertaistukea?
Rakennekehityksen vuoksi tiloja on vähemmän ja tilat ovat suurempia kuin ennen. Iso tila myös työllistää maanviljelijää enemmän, joten hänellä ei välttämättä ole aikaa naapureiden kanssa rupatteluun. Nykyään ei ole enää tiiviitä kyläyhteisöjä eikä lähellä aina edes asu naapureita.
- Millaisia neuvoja Esa Kettunen antaa uupuneille maatalousyrittäjille? Mainitse viisi asiaa.
Tunnista ja tunnusta uupumus. Mene lääkäriin ja hae sairauslomaa. Pyydä työapua, mutta yritä tehdä sen verran töitä kuin jaksat. Etsi asioita, jotka kiinnostavat, esim. liikunta ja harrastukset. Pidä lomat. Älä käytä alkoholia.
- Mikä auttaa Esa Kettusta selviämään nykyään työtaakasta?
Esa Kettusen poika auttaa tilan töissä. Kettunen pitää myös kaikki maksulliset lomat ja viettää ne kodin ulkopuolella.
- Millä tavalla MTK tukee maatalousyrittäjien hyvinvointia?
Viljelijät voivat saada neuvontaa ja ohjausta alueellisten liittojen hyvinvointihankkeista. He voivat soittaa tukihenkilöille ja pyytää apua. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksella on myös hanke, joka voi tarjota yrittäjälle palvelusetelin talousneuvontaan, juridiseen apuun tai terapiaan.