Virikkeeksi katkelmia Veikko Huovisen teoksesta Veitikka (WSOY, 1971)

A (esipuhe)

Onko Hitler sitten kuollut?

Hitler elää. Hän elää ihmisessä, ihmisissä. Hän ei ole ensimmäinen eikä viimeinen hitler maailmassa. Ismien ja uskonkappaleiden nimet muuttuvat, mutta hitlerit elävät. Ihmisen suku tulee jostain kaukaa, se suku on laaja ja muheva, se on kuin hedelmällinen multa, jossa piilevät luonnonjärjestyksen ikuiset kaavat. Pyrkimys valtaan ei kuole milloinkaan, ja keinot valtaan pääsemiseksi eivät kovinkaan poikkea toisistaan. [– –]

Kirjoitin tämän siksi, että ihmiset osaisivat nauraa ja epäillä. Tämän hetken hallitsijoilla on ylivoimaiset tappokeinot Hitleriin verrattuna. Älkäämme ottako heitä liian vakavasti, muuten he saavat meistä lujemman otteen kuin Hitler. Olemme haarukassa, hakuammunta on jo suoritettu. Naurakaa hulluille pedoille ajoissa. Nauru vapauttaa – ennen kuolemaa – nauru suhteuttaa asioita.
B (romaani)

Hitlerin ateriointitottumusten selvittäminen ei ollutkaan mikään yksinkertainen juttu. Ensinnäkin hän useimmilla julkisilla aterioilla joko todella nautti kasvisruokaa (syötyään sitä ennen vankan aterian), tai hänen annoksensa olivat niin salassa valmistettuja ja naamioituja, ettei niistä kukaan saanut selvää. Tutkimuksissani oli minun turvauduttava siihen tilapäiseen apuväkeen, joka oli ollut lyhyempiä aikoja palveluksessa Hitlerin keittiössä. Monia arvokkaita tietoja sain Berchtesgadenin ympäristön maanviljelijöiltä, jotka olivat toimittaneet elintarvikkeita Obersalzbergille. Hitlerin autonkuljettajalta, Julius Schreckiltä, on jäänyt aikalaistensa muistiin joitakin kertomuksia, samoin Geli Raubalin autonkuljettajalta, Emil Mauricelta. Johtavat natsit olisivat luonnollisesti jotain tietäneet, mutta yrityksistäni huolimatta en päässyt tapaamaan heitä Spandauhin. Rudolf Hessille olen kirjoittanut kuusi kertaa, mutta vastausta en ole saanut.

Ilmeisesti luotettavimpia tietoja sain Irma Gugelhupfilta, joka palveli Berghofilla kolmeen eri otteeseen. Nykyisin hän asuu Hampurissa ja on 68 vuoden ikäinen. [– –]

Aamupalansa Hitler aloitti ottamalla pienen pikarillisen Ratzeputz-viinaa tai Steinhägeriä. Ryypyn hän kaatoi itse, koska hänelle ei saanut tarjoilla aamuisin. Ryypyn jälkeen hän puhalteli ja huokaili ja sanoi: ”Olipas se tuikeaa, olipas se. Tekipäs terää!”

Tämän jälkeen hän kauhoi lautaselleen paistettuja perunoita, makkaroita, kinkkua ja teki voileivän. Säännöllisesti hän paloitteli ruokansa ensin veitsen ja haarukan avulla, ja söi käyttäen vain haarukkaa. Lehteä lukiessaan hän söi sangen tiheään tahtiin, maiskutteli, ja teki kiivaita huomautuksia, jos lehden teksti ei häntä miellyttänyt. Ruokajuomana hän käytti aamuisin joko kivennäisvettä tai laimeaa mehua.

Aterian vankemman osan päätteeksi hän söi kaksi kananmunaa. Suolaa hän ei niiden kanssa käyttänyt, mutta otti lusikkaan voita kyytipojaksi. Kuoren muruset hän keräsi pois lautaselta ja pani ne syötyjen munien kuorikuppeihin.

Nyt oli kaakaon vuoro. Kaakaon kanssa hän söi kelpo kimpaleen torttua tai kermakeksejä. Toista viinaryyppyä hän ei aamulla ottanut. Tiedetään hänen joskus merkinneen kynällä huomaamattoman merkin viinapullon etikettiin tarkatakseen käyttikö keittiöhenkilökunta hänen viinojaan. Kerran Hitler epäili autonkuljettaja Schreckiä naukkimisesta ja haisteli aamulla hänen henkeään.

Aamupalan jälkeen Hitler käveli suureen huoneeseen, jonka ikkuna antoi laaksoon päin. Hän istahti keinutuoliin ja keinutteli siinä kymmenkunta minuuttia raukeana ja katseli suurenmoista maisemaa.

Seurasi aamun toinen ohjelmanumero. Hitler lähti kakalle. Salaperäisen näköisenä hän käveli käytävän päähän ja sulki ovia perässään. Henkilökunta teki viisaasti pysyessään kaukana käytävästä, sillä vessaan mennessään Johtaja oli todella salailevan tuntuinen. Ilmeisesti hänellä oli jokin uskomus, vähän kuin metsästäjällä tai kalastajalla, että ei saa kylästä apajilleen lähtiessään kohdata naista, mikä voi tietää huonoa onnea...

Vessassa Hitler viipyi kauan, puolesta tunnista aina tuntiin saakka. Kakkiessaan Hitler luki. Vessa oli tilava. Seinällä oli kirjahylly, jossa oli Goethen, Hegelin, Nietzschen, H. S. Chamberlainin ja Thomas Carlylen teoksia. Myöhempinä vuosina vessaan yhdistettiin puhelin. Tiedetään, että Hitler puhui vessasta monia maailmanhistoriallisesti merkittäviä puheluja: monta kertaa Francolle ja Cianolle, ainakin kerran Molotoville ja lordi Runcimanille. Tällöin tulkki istui kylpyammeen reunalla.

Ennen vessasta poistumistaan Hitler poltti kaksi tulitikkua. Happea polttava liekkihän poistaa hajuja. Ovela mies peittää jälkensä...

Veikko Huovinen, Veitikka. 1971.