Telemetrian käyttö kalojen havainnointiin upotettavalla verkkoaltaalla

Johdanto

Telemetrialaitteistosta
Upotettavalle kasvatuslaitokselle hankittiin Thelma Biotelin telemetriajärjestelmä, jonka avulla on pystytty tutkimaan kalojen käyttäytymistä, sekä upotuksen vaikutuksia.

Sensorit mittaavat lämpötilaa, syvyyttä ja kiihtyvyyttä. Sensorit asennetaan kalojen vatsaonteloon.





Upotettavalla Korran laitoksella on lisäksi ympäristöpoiju (mittaa mm. tuulta, virtausta ja lämpötilaa) ja aaltopoiju.









Sensoreiden avulla saadaan tarkkaa dataa muun muassa siitä, miten aktiivisesti kalat liikkuvat (kiihtyvyyys) ja missä vesikerroksissa. Sensoreiden avulla havaitaan miten kalojen liike muuttuu aktiivisemmaksi esimerkiksi ruokinnan aikana.

Alla kaavio, käyrä kuvaa kalojen kiihtyvyyttä. Punaisilla nuolilla on osoitettu kalojen ruokintahetki. Kaaviosta huomataan miten paljon kalojen liikehdintä muuttuu ruokinnan aikana.






Lähde ja lisää aiheesta:
Telemetrian käyttö kalojen havainnointiin upotettavalla kalankasvatuslaitoksella.pdf