Ahlmanin opetusnavetta on vuodesta 2008 toiminut suomenkarjan elävänä geenipankkina. Säilytyksen kohteena on suomenkarjan kolmesta rodusta kaksi: kokonaan ruskea länsisuomenlehmä sekä itäsuomenlehmä eli kyyttö, jolle on tunnusomaista valkoinen juova selässä. Karjassa on myös muutama pohjoissuomenlehmä, jotka ovat yleensä kokonaan valkoisia, mustaturpaisia ja -korvaisia. Karjan lukumäärä on tällä hetkellä noin 90 eläintä, joista noin puolet on lypsäviä. Ahlmanin tavoitteena on säilyttää lehmien geenipohjaa, jalostaa karjaa tuotantoeläiminä ja tehdä suomenkarjaa ja siitä saatavia tuotteita tunnetuksi.

Ahlmanin opetusnavetan historia kuvaa samalla myös yleistä suomenkarjan määrän kehitystä ja karjatalouden muutosta Suomessa. Suomenkarja oli 1950-luvulle saakka maassamme yleisin nautarotu, ja myös Ahlmanin navettaa asuttivat aina 1960-luvulle saakka länsisuomenkarjan lehmät. Suomenkarjan määrän dramaattinen väheneminen tapahtui 50- ja 60-luvuilla, kun erityisesti omavaraistalouteen ja pienviljelyyn soveltunut suomenkarja joutui väistymään suurituottoisempien tuontirotujen tieltä. Ahlmanilta viimeinen länsisuomenlehmä lähti vuonna 1975 ja tämän jälkeen navetassa oli yli 20 vuoden ajan vain friisiläis- ja ayrshirelehmiä.

Suomenkarjan rotujen säilytykseen alettiin heräillä 1980-luvulla, jolloin itä- ja pohjoissuomenkarjat olivat jo päätyneet sukupuuton partaalle. Alkuperäisrotujen katoaminen olisi merkinnyt jalostukselle tärkeän geneettisen vaihtelun menettämistä sekä lehmiin liittyvän kansallisen kulttuuriperinnön katoamista. Tänä päivänä suomenkarjan määrä on eri toimenpitein saatu nousemaan, vaikkakin se muodostaa edelleen hyvin pienen osan karjakannasta. Ahlmanille suomenlehmät palasivat juuri ennen vuosituhannen vaihdetta. Suomalaisilla lehmäroduilla on potentiaalia erityisesti erikoistuotteiden valmistuksessa ja esim. maisemanhoidon ja matkailun parissa.