Ahlmanin esittely

Ahlman on Pirkanmaalla toimiva oppilaitos, joka koulutuksen järjestämisen ohella tarjoaa myös monenlaisia palveluita: raakamaidon ja omien meijerituotteiden myyntiä, lähiruokamyymälän, ravintolapalveluita, pieneläinklinikan, sekä kokous- juhla- ja majoitustilojen vuokrausta. Ahlmanin ammattiopistosta on mahdollista valmistua eläintenhoitajaksi, kokiksi, tarjoilijaksi, matkailupalvelujen tuottajaksi ja puutarhuriksi. Aikuiskoulutuksena voi suorittaa floristin, tuotantoeläinten hoidon, erä- ja luonto-oppaan, yrittäjän, eläintenhoitajan ja puutarhatalouden tutkintoja. Ahlmanilla on tarjolla myös valikoima erilaisia lyhytkursseja liittyen mm. luonnontuotteiden keräämiseen ja käsittelyyn, viheralaan, eläintenhoitoon ja ruoanvalmistukseen.

Oppilaitos on sijainnut nykyisellä paikallaan Tampereen Koivistonkylässä vuodesta 1908. Ahlmanin pihapiiriin kuuluu monia eri-ikäisiä ja erilaisissa käyttötarkoituksissa olevia rakennuksia. Päärakennuksen "Kartanon" nykyinen ulkoasu on vuodelta 1930, jolloin valmistui sen aikaisen maamieskoulun laajennus. Opetusmaatilan ja -puutarhan yli satavuotisen historian kautta Ahlman on tärkeä osa Tampereen kaupunkia. Ahlmanin sijainti kaupunkialueen keskellä muistuttaa kaupunkilaisia maaseudun ja -talouden merkityksestä ja samalla maatila lehmineen toimii monille myös virkistyksen tuojana.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä