Kysymys 1
Mitä alueenne TNO-palvelut sisältävät – mikä on elinikäisen ohjauksen palvelukokonaisuus alueellanne? | |
Etelä-Pohjanmaa Alueellamme on tunnistettu TNO-palvelujen laaja kirjo ja palvelujen kehittämistyö on vasta aluillaan. |
|
Etelä-Savo TNO-palveluja ei käsitteenä oikein tunneta kuten ei vielä myöskään elinikäistä oppimista ja ohjausta kovin hyvin. Vielä on mielestäni liian aikaiasta puhua palvelukokonaisuudesta, koska prosesseja ei ole määritelty kunnolla eikä käsitteet ole täysin selviä. Mutta syksyn 2014 aikana toivottavsti päästään jo paljon eteenpäin, koska meillä on tarkoitus sopia tarkemmin yksittäisitä toimista, joita kehitämme, ja samalla tehdä Lapin tapaan kumppanuussitoumus tai yhteistyön sitoumus, jossa nämä prosessit kuvataan lyhyesti ja päästään määrittämään vastuita. |
|
Häme TNO-palveluita tarjoavat oppilaitokset, TE-hallinto ja 3. sektori sekä hankkeet. Ohjauksellista palveluja tarjoavat lisäksi mm. kuntien sosiaali- ja nuorisotoimi, etsivä nuorisotyö, puolustusvoimat, työntekijä- ja työnantajajärjestöt, työpaikat ym. Palvelutarjonta ja palveluiden kokonaisuus on varsin laaja ja kattava molemmissa Hämeen maakunnassa. |
|
Kaakkois-Suomi TNO-palveluita tarjoavat Kaakkois-Suomen ohjauspalveluverkosto. Kukin ELO-yhteistyöryhmän jäsenorganisaatio päivittää vuosittain konkreettiset ohjaustoimenpiteet, jotka ELY-keskus kokoaa koosteeksi tukemaan strategista kumppanuutta. Kaakkois-Suomen ELO-toimintasuunnitelma vuosille 2014-2020 sisältää verkoston yhteiset toimenpiteet, jotka tuottavat lisäarvoa ja vaikuttavuutta ohjaustyöhön alueella. Katso Kaakkois-Suomen ELOn strategia ja toimintaohjelma 2014-2020. |
|
Kainuu Palvelukokonaisuutta ollaan muodostamassa yhdessä elinikäisen ohjauksen kehittämiseen sitoutuneiden organisaatioiden kanssa (oppilaitokset, vapaa sivistystyö, TE-hallinto) |
|
Keski-Suomi Kaikki toimijatahot eivät aina tunnista sanaa TNO-palvelut, vaikka ne olisivat olennainen osa ohjauspalveluverkostoa. TNO ei vain ole sanana tuttu. TNO-palvelut ovat Keski-Suomessa samanlaiset kuin muuallakin Suomessa. Erilaisten hankkeiden merkitys on ollut suuri ja niissä kehitettyjä, ohjauksen uusia toimintamalleja on saatu juurrutettua melko hyvin. |
|
Lappi Lapin palvelukokonaisuus koostuu kumppanuussopimuksen solmineiden organisaatioiden, kaikkiaan 34, omista toiminnoista, lisäksi on rakennettu yhteinen sivusto www.lapintno.fi. Sivusto sisältää myös sähköisen toimijoiden käytössä olevan verkostokartan. |
|
Pirkanmaa Palvelutarjonta on monimuotoinen ja varsin kattava kuten muissakin suurissa maakunnissa. |
|
Pohjanmaa | |
Pohjois-Karjala TNO-palvelut ovat samanlaiset kuin muuallakin; oppilaitokset, TE-hallinto, kolmassektori. Hankkeissa on tehty paljon yhteistyötä palvelujen ja osaamisen kehittämiseksi vuosien ajan ja luotu yhteistyömalleja. Varsinaisesta palvelukokonaisuudesta ei kuitenkaan voi puhua, koska kaikki toimijat ovat hallinnollisesti itsenäisiä ja toimivat omien tavoitteidensa ja säädöstensä mukaisesti. |
|
Pohjois-Pohjanmaa | |
Pohjois-Savo TNO-palvelut sisältävät TE-palveluiden omana työnään ja ostopalveluina tarjomat palvelut, oppilaitosten tarjoamat palvelut, eri hankkeisiin kuuluvat palvelut ja 3. sektorin tuottamat palvelut. Näiden lisäksi ohjauksellista palvelua ja ohjaukseen littyvää tukevaa palvelua kuuluu mm. kuntien nuoriso- ja sosiaalitoimen palveluihin. |
|
Satakunta TNO-palveluita tarjoavat oppilaitokset, TE-hallinto, välityömarkkinat (3-sektori), hankkeet, järjestöt esim. Monikulttuuriyhdistys, etsivä nuorisotyö, perhetyö, sosiaalitoimi. |
|
Uusimaa TNO-palveluita tarjoavat oppilaitokset, TE-hallinto, välityömarkkinat (3-sektori), hankkeet. Edellisen ESR-ohjelmakauden hankkeet ovat osaltaan vahvasti tuoneet esille ohjauspalveluita ja tarpeita. Elinikäinen ohjaus ja oppiminen on niin laaja, että palvelukokonaisuuden hahmottaminen/rakentaminen on haasteellinen. Tulevaisuuden osaamistarpeet ja ohjaus työmarkkinoille/työmarkkinoilla on jatkuvaa kehittämistä sekä ennakointitiedon käsittelyä ja etsimistä. |
|
Varsinais-Suomi V-S:n TNO-palvelukokonaisuus ei poikkea muiden - varsinkaan suurten maakuntien - palvelukokonaisuudesta. TNO-palvelut sisältävät niin täällä kuin muuallakin sekä henkilökohtaista että ryhmäohjausta kaikkiin elämäntilanteisiin. Varsinais-Suomessa on saatavilla viranomaisten, yksityisen ja kolmannen sektorin tarjoamia TNO-palveluja kaikille asiakasryhmille. |
|
Svensk vägledning |
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin