Erityinen tuki
Erityinen tuki lukiossa tarkoittaa Opetushallituksen opetussuunnitelman perusteiden (2003) mukaan kaikkea tukea niille opiskelijoille "jotka ovat tilapäisesti jääneet jälkeen opinnoissaan tai joiden opiskelun edellytykset ovat heikentyneet vamman, sairauden tai toimintavajavuuden vuoksi".
Erityisjärjestelyt tarkoittavat niitä sovittuja toimenpiteitä, joilla erityistä tukea saavaa opiskelijaa autetaan.
Lukiolain 13§ mukaan "erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opiskelu voidaan järjestää osittain toisin kuin lukiolaissa ja –asetuksessa ja koulun opetussuunnitelmassa määrätään". Esimerkiksi lukivaikeudesta kärsivän opiskelijan saama lisäaika kokeessa on erityisjärjestely. Erityisjärjestelyjä on muitakin kuin koetilanteissa toteutettavia. Vaikkapa se, että sovitaan opiskelijan saavan tunnilla muistiinpanot monisteina, ettei hänen tarvitse kuunnella opetusta ja kirjoittaa samaan aikaan.
Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan arviointikin voidaan toteuttaa niin, että "opiskelijalla on mahdollisuus muuhunkin kuin kirjalliseen näyttöön. Kyseiset vaikeudet voidaan ottaa huomioon määrättäessä opiskelija kurssiarvosanaa". (opetussuunnitelman perusteet, OPH 2003). Kaikki ne toimet, jotka toteutetaan toisin kuin tavallisesti, voidaan katsoa erityisjärjestelyiksi. Esimerkkejä erityisjärjestelyistä:
• lisäaika kokeessa
• pitkätaukoinen kuuntelukoe kielissä
• kuuntelukokeen kysymyksiin tutustuminen ajan kanssa etukäteen
• keskeisen oppiaineksen koe
• korvaavat suoritukset
• suullinen kokeen täydentäminen
• jatkuvan näytön painottaminen
• muistiinpanot tunnilla etukäteen monistettuna
• toistuvien tai selkeiden lukivirheiden huomiotta jättäminen koesuorituksessa
Lukiossa on käytettävissä erityisopettaja, jolle opiskelija voi varata ajan. Erityisopettajan toimipiste sijaitsee yläkoulun uudemmassa väistötilaparakissa.
Opiskelijalle laaditaan tarvittaessa erityisopettajan johdolla erityisen tuen suunnitelma. Erityisopettaja teettää myös ylioppilaskirjoitusten ilmoittautumista varten LUKI-testit.