Toukokuu
Toukokuun aikana huomattiin hiirenkorvien muuttuvan lehdiksi, nurmikon alkavan vihertää ja kukkien kasvavan joka paikkaan.
Seurattiin maanviljelijän kylvöpuuhia viereisellä pellolla, tarkistettiin mansikantaimet ja laitettiin perunat ja porkkanat kasvimaalle, niitä kastellaan ahkerasti että sitten kasvavat.
Kerättiin oksanpätkiä ja käpyjä ja tehtiin niistä ja kanaverkosta hyönteishotellia.
Hunnarilla oli vuoren valloitus tapahtuma ja mekin innostuttiin valloittamaan, ihan huipulle asti ei päästy mutta kivaa oli. Rinteessä etsittiin myös kuvakortteja joiden avulla tutustuttiin jokamiehen oikeuksiin.
Ulkona viihdyttiin muutenkin ja nautittiin keväästä, auringosta ja lämmöstä, keppihevosteltiin, kiikuttiin ja keinuttiin, pelattiin pallopelejä ja hiekkaleikkejäkin leikittiin.
Sisällä jumpattiin, tanssittiin ja laulettiin, tehtiin palapelejä ja luettiin kirjoja.
Palapelejä tehtiin iPadilla myös ja samalla opeteltiin vuorottelua, se sujuukin jo meiltä hienosti! Äitienpäiväksi askarreltiin kortteja ja kukkia.

Tämän kuvan tekstivastine: Äitienpäiväaskartelu kukka ja kortti, ulkoleikkejä