2019-2020

Kesäkuu

Lapsen paljaat varpaat nurmikolla
Kesäkuu alkoi iloisissa merkeissä; kaikki pitkästä aikaa yhdessä paikalla palattuaan korona poissaoloilta ja lomilta.
Nautittiin auringosta, lämmöstä ja toistemme seurasta, saatiin juosta paljain varpain, kuunneltiin heinäsirkkojen siritystä ja käen kukkumista, netistä tutkittiin mikä se käki oikein on. Ihasteltiin kun pellonviereen kasvoi aina vaan uusia kukkia, me tunnistetaan jo ainakin apilat ja koiranputket.
Omena ja päärynäpuut sekä mansikat olivat alkukuusta kukassa ja loppukuusta jo raakileena, mansikoita päästään maistamaankin jo ennen kesälomaa.
Leikittiin omassa pihassa vesileikkejä, tehtiin temppuratoja ja katuliitutaidetta ja leikittiin leikkimökissä ja tehtiin sinne juhannussiivoa, pestiin astiat ja lelut.
Koululla ja puistossa kiipeiltiin telineillä ja keinuttiin, kentällä käytiin potkimassa palloa.
Sisällä maalailtiin vesiväreillä ja tasapainoiltiin tasapainolaudalla, luettiin kirjoja, pelailtiin ja leikittiin kotileikkiä.

Toukokuu

Äitienpäiväaskartelu kukka ja kortti, ulkoleikkejä
Toukokuun aikana huomattiin hiirenkorvien muuttuvan lehdiksi, nurmikon alkavan vihertää ja kukkien kasvavan joka paikkaan.
Seurattiin maanviljelijän kylvöpuuhia viereisellä pellolla, tarkistettiin mansikantaimet ja laitettiin perunat ja porkkanat kasvimaalle, niitä kastellaan ahkerasti että sitten kasvavat.
Kerättiin oksanpätkiä ja käpyjä ja tehtiin niistä ja kanaverkosta hyönteishotellia.
Hunnarilla oli vuoren valloitus tapahtuma ja mekin innostuttiin valloittamaan, ihan huipulle asti ei päästy mutta kivaa oli. Rinteessä etsittiin myös kuvakortteja joiden avulla tutustuttiin jokamiehen oikeuksiin.
Ulkona viihdyttiin muutenkin ja nautittiin keväästä, auringosta ja lämmöstä, keppihevosteltiin, kiikuttiin ja keinuttiin, pelattiin pallopelejä ja hiekkaleikkejäkin leikittiin.
Sisällä jumpattiin, tanssittiin ja laulettiin, tehtiin palapelejä ja luettiin kirjoja.
Palapelejä tehtiin iPadilla myös ja samalla opeteltiin vuorottelua, se sujuukin jo meiltä hienosti! Äitienpäiväksi askarreltiin kortteja ja kukkia.

Huhtikuu

Valkovuokkoja, kärpänen, perhonen, hämähäkki, sammakonkutua, lapset keinumassa, lapsi metsäretkellä, lumiukko, paloautoja parkkipaikalla
Huhtikuulla osa lapsista oli korona tilanteen vuoksi kotihoidossa mikä ihmetytti pikkuisia kun kavereita ei näkynyt. Kerhopäivää tiedusteltiin myös taajaan, toivottavasti tilanne kesän aikana helpottaa ja syksyllä päästään taas kerhoon ja kirjastoonkin.
Puistoihin tuotiin keinut mikä ilahdutti meitä kovasti mutta hiekkakakkuja ja linnojakin puistossa tehtiin.
Säät vaihtelivat ja lumiukkokin saatiin kertaalleen pyöriteltyä mutta auringon lämmittäessä talon seinustaa nähtiin jo perhosia ja kärpäsiä. Mäkilammilla huomattiin ojassa sammakonkutua, matkalla valkovuokkoja.
Västäräkit tulivat pihaan ja taas innostuttiin tutkimaan lintukirjaa.
Vappua vietettiin yhdessä Annen ryhmän kanssa Hunnarilla munkkeja ja simaa herkutellen. Päästiin myös sivusta seuraamaan pelastuslaitoksen harjoituksia.
Sisällä innostuttiin kokoamaan legoja ja leikkimään autoilla.

Maaliskuu

Lapsia metsässä leikkimässä, leskenlehti, peuran jälki lumessa, sisäleikkejä
Maaliskuulla retkeiltiin puistoissa, ja Hunnarilla sekä Kaikulan pururadan metsässä.
Alkukuusta saatiin vähän lunta ja huomattiin maassa peuran jälkiä, loppukuusta nähtiin jo ensimmäiset leskenlehdet.
Askarreltiin yhdessä vessapaperirullista kiikareita ja tiirailtiin muuttolintujen saapumista, joutsenia ja kurkia lensikin isoina parvina.
Tutkittiin muurahaispesiä ja aurinkoisina päivinä niissä näkyikin jo liikettä, muutama perhonen nähtiin myös.
Annen ryhmän kanssa piilotettiin pihalla kortteja joita yhdessä etsittiin ja tunnistettiin niistä eläimiä ja lintuja.
Sisällä leikittiin paljon merirosvolinnalla ja dinosauruksilla, tehtiin palapelejä ja loruteltiin. Satuhieronnasta innostuttiin ja Tiia keksi pieniä satuja lasten omista touhuista ja jutuista.

Helmikuu

Erivärisiä hamahelmiä
Helmikuulla opeteltiin tunnistamaan värejä tekemällä erilaisia tehtäviä, sekä nuppeja ja hamahelmiä.
Pelailtiin lautapelejä, luettiin ja katseltiin kirjoja, muovailtiin ja leikittiin koti-ja autoleikkejä. Majaakin rakennettiin, laulettiin ja loruteltiin.
Ystävänpäivää vietettiin Annen ryhmän kanssa pihadiscossa ystävien seurassa tanssien.
Ulkona viihdyttiin tihkusateessakin, vesileikeissä ja puissa kiipeillen, loppukuusta oli kuitenkin kuivaa ja aurinkoista ja se piristi sekä lasten että hoitajan mieltä. Tehtiin pitkiä metsäretkiä ja kotipihassa rakennettiin lentävää autolaivaa.
Kukkapenkistä huomattiin sinivuokon alkuja ja pellon reunassa vihertävää uutta heinää.

Tammikuu

Paperilautas askartelu; lampaat possut ja puput
Tammikuulla ulkoiltiin paljon, metsässä kiipeiltiin ja tasapainoiltiin puissa, kotipihassa tehtiin temppuratoja ja pelattiin jalkapalloa sekä oltiin hippasilla, leikkimökillä leikittiin kotia ja käytiin puistossakin.
Sisällä leikittiin paljon maatilaleluilla, laulettiin Piippolan vaarilla oli taloa ja askarreltiin vaarille lampaita, pupuja ja possuja.
Kerhossa alkoi joululoman jälkeen muskarin lisäksi taaperojumppa ja molemmat olivat kaikkien mielestä tosi kivoja.

Joulukuu

Joulupiparien leipomista, laululeikkejä, jouluisia satukirjoja, tonttu askarteluja, ulkoleikkejä, lumiukko
Joulukuulla paistettiin pipareita, laulettiin joululauluja ja luettiin jouluisia tarinoita.
Askarreltiin joulukortteja Annen ryhmälle, haettiin metsästä keppejä ja tehtiin yhdessä joulukuusi koriste lastenhuoneeseen.
Ulkoiltiin vaihtelevissa säissä ja saatiinpa yhtenä päivänä lumiukkokin tehtyä.
Joulujuhlaa vietittiin Pihakoivussa koko perheitten voimin.

Marraskuu

Askartelu; talvinen taulu
Ilmat marraskuussa eivät olleet kovin talviset mutta muisteltiin yhdessä talvisia juttuja ja koottiin niitä talviseen tauluumme, muistettiin lumisadetta, lumiukon rakennusta, pulkkailua, hiihtoa ja luistelua sekä lintujen ulkoruokintaa.
Ulkoiltiin paljon, pelattiin jalkapalloa, puistoiltiin ja retkeiltiin metsissä, laitettiin pihaan ja leikkimökille jouluvaloja ja lyhtyjä pahinta pimeyttä piristämään.
Vietettiin myös yhdet kolmevuotissynttärit ja herkuteltiin popcornilla.
Pahimpina sadepäivinä leikittiin vesileikkejä sisällä pesuhuoneessa.
Käytiin kirjastossa josta tarttui mukaan mm. parturissa käynnistä kertova kirja ja sitä yhdessä leikittiin, Tiian tukka on hyvin nyt.
Keittiön sohva on toiminut junana jossa kaikki ovat vuorollaan päässeet matkustamaan sekä toimimaan kuljettajana ja lipunmyyjänä, Tiiakin.
Lorupussi vaihtui loppukuusta joululaulupussiksi ja innostuttiinkin kovasti laulamaan joululauluja ja taisipa joku nähdä jo vilahduksen tontustakin ikkunan takana kurkkimassa.

Lapsen oikeuksien viikko

Juliste; lapsen oikeus varhaiskasvatukseen
Juteltiin yhdessä lasten oikeuksista mm. hoitoon ja huolenpitoon, tasavertaiseen kohteluun ja saada osallistua ja vaikuttaa itseä koskeviin asioihin.
Huomattiin että se on niin tärkeä asia että kotimaamme lippu liehui salossa sen kunniaksi.
Lapset saivat osallistua päättämällä mitä syödään lapsen oikeuksien päivänä, syötiin sitten kalakeittoa ja rahkaa, päätös oli yksimielinen.

Lokakuu

Lapset tekevät varjokuvia puistomatkalla, temppurata kotipihalla, metsäseikkailu
Lokakuuhun mahtui monenlaista säätä mutta etenkin meitä riemastutti ensimmäiset lumihiutaleet ja jäätyneet lätäköt.
Metsäretkiä tehtiin ahkerasti ja temppuratoja omassa pihassa.
Annen ryhmän kanssa leikittiin puistossa ja pidettiin ulkojumppaa. Matkan varrella tehtiin varjokuvia auringon paistaessa alhaalta.
Vietettiin myös yhdet kaksivuotissynttärit
Sisällä on harjoiteltu leikkaamista, koottu palapelejä ja luettu paljon kirjoja, kiinnostusta on herättänyt varsinkin numerot ja kirjastosta lainattiin kuvakirja jossa lasketaan eläimiä

Syyskuu

Askartelu; syksyinen taulu
Syyskuulla askarreltiin yhdessä lastenhuoneeseen syksyinen taulu, muisteltiin mitä on ulkoillessa nähty ja piirrettiin, maalattiin ja liimattiin niitä; muuttolintuparvia, tammenterhoja kätkeviä oravia, siili menossa talvipesäänsä, pupuja ja paljon sieniä ja kirjavia lehtiä puissa
Lorupussi on nauttinut suurta suosiota, nukkevauvoja on hoidettu ja junarataa rakenneltu. Ulkona on potkittu jalkapalloa, keinuttu ja leikitty hiekkalaatikolla kakkukauppaa

Elokuu 2019

Huoneen taulu; laaja-alainen osaaminen
Uutta toiminta kautta aloiteltiin osan lapsista vielä lomaillessa.
Ulkoiltiin tutuissa leikkipuistoissa yhdessä Annen ryhmän kanssa ja tehtiin retkiä metsään maistelemaan mustikoita ja kaupunkiinkin, retkissä selvästi mukavin juttu oli eväät. Sisällä muovailtiin ja vesiväriteltiin sekä leikittiin kauppaleikkiä.
Säät olivat vielä mukavan kesäisiä, mutta muutamia syksyn merkkejäkin, kuten punertavia lehtiä ja parveilevia pikkulintuja, jo huomattiin.