2023-2024

Kesäkuulla 2024

Tutkittiin mitä kaikkea Roihusen perheen makuuhuoneessa tapahtuu

Kauden päättäjäisiä vietettiin Tiian pihalla, ohjelmassa oli qr-koodeista löytyvien äänien tunnistamista, suurennuslasilla tutkittiin mm. ampiasen hylkäämää pesää, lajittelutehtävä, Tatun ja Patun taukojumppaa sekä perinteinen kottikärryajelu -jätskiä ja pillimehua
unohtamatta

Seurattiin tomaattien ja perunanvarsien kasvua ja leikittiin

Toukokuulla 2024

Aurinkoa ja lämpöä riitti toukokuulla, yhdessä mietittiin miten on hyvä suojautua että voi turvallisesti nauttia hellepäivistä
Vietettiin lintuviikkoa jolloin tutkittiin lintuasioita netistä ja kirjoista, oli lintubingoa, askartelua ja seurattiin lintujen puuhia ulkona 🦢
Askarreltiin rakkaudella äitienpäiväkortteja 💕
Istutettiin perunat 🥔maahan ja tomaatintaimet 🍅 ja kurkku 🥒 purkkiin
Vieremän perhepäivähoidon lapsille oli leikkitreffit Hämähäkkipuistossa jossa päästiin harjoittelemaan digitaitoja
Ehdittiin myös ottaa rennosti, lueskella ja leikkiä

Huhtikuulla 2024

Huhtikuun alussa ilmat lämpenivät ja päästiin ihaniin hiekkaleikkeihin, seurattiin lintujen kevätpuuhia ja nähtiin jo muutama nokkosperhonenkin.
Roihusen perheen kanssa touhuttiin viikottain sekä koottiin palapelejä, leikittiin majaleikkejä ja luettiin kirjoja
Ilma kylmeni uudelleen ja luntakin satoi, talvitamineista oli jo kertaalleen luovuttu eikä pukeminen napannut mutta hyväksi motivaattoriksi meille askarreltiin ahmatti jolle sai syöttää pukemiensa vaatekappaleiden kuvat ja taas sujui, pukemisesta tulikin vallan kivaa!

Miljoona roskapussia kampanjan alettua sonnustauduttiin hanskoihin ja kerättiin roskia lähiympäristöstä, katsottiin video jossa lapset kertoivat mitä haittaa roskista on luontoon jäädessään ja yhdessä pohdittiin kuinka tärkeää on laittaa roskat roskikseen
Vappua juhlittiin Annen porukan kanssa Hämähäkkipuistossa☀️🎈

Maaliskuulla 2024

Maaliskuulla tutustuttiin Roihusten perheeseen. Roihusten arjessa on touhukas harjoitusmateriaali lasten kommunikoinnin ja kielen kehityksen tukemiseen
Kevät auringon paistaessa innostuttiin askartelemaan aurinkoja☀️ja auringon sulattaessa ulkona lunta päästiin kaikkien rakastamiin vesileikkeihin
Pääsiäiseksi kasvatettiin rairuohoa, askarreltiin virpomisvitsoja ja seikkailtiin etsimässä Pilvi Pupusen kadottamia pääsiäismunia, kaikki löytyi ja jokaisen munan takana oli hauska tehtävä
Päästiin Vesihelmelle lasten leikkitapahtumaan jonka teemana oli digikasvatus, oli kaikille mieluisa aamupäivä

Helmikuu 2024

Eläinjumppakortti
Helmikuulla saatiin ryhmään uusi leikkikaveri, ollaan tutustuttu leikkien, laulu- ja jumppatuokioiden lomassa toisiimme
Vietettiin yksivuotissynttäreitä ja hurrattiin ensimmäisille askelille
Laskiaistiistaina laskettiin Hunnarilla liukurimäkeä ja herkuteltiin laskiaispullilla
Ystävänpäivää käytiin toivottamassa Annen ryhmälle ja laulettiin yhdessä ystävälauluja Annen leikkimökillä
Harjoiteltiin ipadilla digitaitoja ja samalla vuorottelua

Tammikuulla 2024

Sää on tammikuulla vaihdellut kovista pakkasista suojakeleihin niin me ollaan pohdittu kovasti mitä pitää pukea päälle kun lähdetään ulkoilemaan
Parasta on ollut liukurimäki ja kiipeily sekä pesäkolojen kaivaminen suuriin lumikasoihin
Hoitajia opastetaan tukemaan lasten digitaitoja ja Akvarellissa on helmikuun alussa aiheeseen liittyen koko perheen digihyvinvointi tapahtuma johon voi osallistua itselle sopivana iltana
Lasten kanssa ollaan tutustuttu ikätason mukaisiin erilaisiin oppimispeleihin ja digilaitteisiin
Ollaan vietetty läksiäisiä sekä toivotettu tervetulleeksi joukkoomme uusia kavereita

Joulukuulla 2023

Joulukuulla luettiin jouluisia satuja ja laulettiin jouluisia lauluja, muistettiinkin monta laulua viime joululta
Annen porukan kanssa vietettiin pikkujoulua -etsittiin kadonneita tonttuja, laulettiin ja herkuteltiin pipareilla ja glögillä
Nautittiin ihanista lumisista talvipäivistä ja lumileikeistä, koottiin palapelejä, vietettiin synttäreitä ja läksiäsiäkin

Marraskuulla 2023

Jääkaapin ovessa meillä on kaveritaitokuvia pohdittavaksi
Marraskuulla meillä seikkaili Jekku Jänö joka laittoikin meille vipinää kinttuihin sekä sisällä että ulkona
Lumiukkohommat jatkuivat -opeteltiin lumiukkolauluja askarreltiin lumiukkoja ja luettiin lumiukkokirjoja sekä tietenkin tehtiin ulkona lumiukko ja yhtenä päivän hoitoon oli tullut paljon lumiukkoja!
Päästiin pulkka- ja liukurimäkeenkin jo

Lokakuulla 2023

Lokakuu on "lukukuu" - me luetaan ahkerasti kyllä muulloinkin ja käydään joka toinen tiistai kirjastoautolla lainaamassa uutta luettavaa
Lokakuulla oli myös eläintenviikko ja 🐠🐟🐬🐳🐋juttuja siihen liittyen
Kuukauden viimeisenä päivänä saatiin lunta niin että päästiin lumiukkohommiin⛄️❄️

Syyskuulla 2023

Piirroskuva lapsista liikennevaloissa
Syyskuun alussa vietettiin liikenneturvallisuus viikkoa, erilaisten tehtävien ja leikkien lomassa opeteltiin turvallista kulkemista liikenteessä
Kuluvalla kaudella painotetaan kaveritaitoja ja toista kunnioittavaa käyttäytymistä sekä kauniita pöytätapoja kuvakortit apuna
Nostettiin yhdessä perunat jotka olimme keväällä istuttaneet kasvamaan, hyvin olivatkin kasvaneet ja maistui kaikille
Tehtiin tutkimusretkiä lähimetsiin ja käytiin välillä leikkipuistossakin
Laulettiin paljon uusia ja vanhoja tuttuja lauluja, Metrolla mummolaan on meidän tämän hetkinen suosikkilaulu

Elokuulla 2023

Lasten askartelu pöpöistä
Muistutellaan itseämme hyvästä käsien pesusta ja kuivaamisesta lukemalla Pikku Prinsessan Käsien pesulle -kirjaa
Lapset askartelivat pöpöjä turpoavasta maalista

Elokuulla 2023

Tomaatti
Uusi toimintakausi aloitettiin riemunkiljahduksin kun nähtiin toisemme piiitkän kesän jälkeen. Saimme joukkoomme myös yhden uuden kaverin ja leikkien, pelien ja laulujen on lomassa on tehty tuttavuutta
Kasteisina loppukesän aamuina on ihmetelty kuinka paljon seittejä hämähäkit ovat ahkeroineet ja kuinka paljon erilaisia sieniä metsässä kasvaa. Alkukuusta maisteltiin mustikoita ja loppukuusta löytyi muutama puolukkakin. Kotipihassa herkuteltu ompuilla ja odotettu tomaattien kypsymistä.