20.-24.4.2026
Maanantai
Viikko aloitettiin tuttuun tapaan yhteisellä lauluhetkellä, joka tukee ryhmän yhteishenkeä sekä kielellistä kehitystä. Viikonpäiväloru, koululaislaulu, kevään kukka ja metrolla mummolaan oli tutut kipaleet joita taas harjoittelimme.
Tiistai
Päiväkodin vanhempaintoimikunta tarjosi lapsille musiikillisen elämyksen, kun Sini ja Simi tulivat esiintymään liikuntasaliin. Lapset pääsivät laulamaan tuttuja lastenlauluja ja osallistumaan esitykseen. Suuri kiitos vanhempaintoimikunnalle!
Esityksen jälkeen purimme energiaa vielä yhteisellä jumppahetkellä pallotellen.
Keskiviikko
Eskarien patatuokiolla tutustuimme T-kirjaimeen. Lapset keksivät sanoja, jotka alkavat kyseisellä kirjaimella. Näillä tuokioilla harjoittelemme myös tärkeitä koululaisvalmiuksia, kuten vuoron odottamista ja työskentelyrauhaa.
Osa eskarilaisista osallistui matikkatuokiolle, jossa kerrattiin aiempia asioita yksilöllisesti. Osa harjoitteli avaruudellista hahmottamista montessorikuutioiden avulla.
Viskareilla oli tarinatuokio, jossa harjoiteltiin rytmitystä. Rytmityksen harjoittelu tukee kielellistä kehitystä, erityisesti tavutusta, kuuntelutaitoja ja puheen jäsentämistä. Se luo myös pohjaa lukemaan oppimiselle sekä vahvistaa muistia ja keskittymiskykyä.
Torstai
Pienryhmätoimintaa:
- Eskarit tekivät kirjaimiin liittyviä tehtäviä
- Toinen viskariryhmä aloitti äitienpäiväyllätyksen tekemisen ateljeessa
- Toisen ryhmän kanssa keskusteltiin ystävyystaidoista satukirjan pohjalta
Perjantai – Leikkipäivä
Arvoimme leikkiparit, ja lapset saivat yhdessä sopia, mitä haluavat leikkiä. Harjoittelimme neuvottelua, toisen huomioimista ja yhteisen leikin rakentamista. Osa lapsista pääsi myös aloittamaan äitienpäiväyllätyksen tekemisen.
