Helmikuu 2026

16.-20.2.2026

Ma

Päiväkoti Akvarellin olympiaviikko lähti vauhdikkaasti käyntiin avajaisissa! Kiersimme päiväkodin ympäri kulkueessa kantaen ylpeästi oman Revontulet-ryhmän kylttiä Radetzky-marssin soidessa taustalla. Tunnelma oli juhlava ja iloinen.

Lopuksi kokoonnuimme pihalle olympiatulen sytyttämiseen ja kuuntelemaan puhetta. Olympiapuheen piti Forssan varhaiskasvatus- ja perusopetuspäällikkö Sari Valtonen.

Osa Revontulien lapsista pääsi myös Forssan Lehden haastateltavaksi – jännittävä ja mieleenpainuva kokemus!

Loppupäivästä kisatoimistossa jokainen lapsi sai ensimmäisen leiman omaan kisapassiinsa. Kisapassia täytetään joka päivä jokaisen lajikokeilun myötä, ja viikon aikana lapset pääsevät myös tekemään olympialaisiin liittyviä kädentaitotehtäviä.
Lapset Olympialaisissa


Lapset Olympialaisissa

 


Ti

Olympialaisten ensimmäisenä kisapäivänä suuntasimme pulkkamäkeen. Kisailun sijaan tärkeintä oli osallistuminen, yhdessä tekeminen ja hauskanpito.

Sisälle päästyämme luimme lapsille Forssan Lehden jutun olympialaisistamme. Tutustuimme yhdessä lehden kuvaajan ottamiin valokuviin ja muistimme vielä kerran päivän iloiset hetket.

Lapset mäenlaskussa ja katsomassa kisoja


Ke

Toisena kisapäivänä oli vuorossa luistelu. Musiikki soi taustalla aurinkoisessa talvisäässä, ja jäällä nähtiin iloista liukumista ja rohkeita yrityksiä. 

Ne lapset, joilla ei ollut luistimia mukana, pääsivät kuvasuunnistamaan lähimetsään – sielläkin riitti innostusta ja liikunnan riemua. Myös näistä lajeista saatiin leimat kisapasseihin.



Lapset kuvasuunnistuksessa


Lapset kuvasuunnistuksessa


To

Viimeisenä kisapäivänä hiihdettiin. Osa lapsista kokeili hiihtoa ensimmäistä kertaa, ja kaikilta osallistujilta se sujui hienosti! Kaatumiset kuuluvat asiaan, ja harjoittelimme myös, kuinka pitkien suksien kanssa noustaan takaisin ylös. Lapset jaksoivat hienosti useamman latukierroksen, ja monen suusta kuului iloinen toteamus: “Tää on kivaa!” .

Ne lapset, joilla ei ollut suksia mukana, pääsivät kokeilemaan tarkkuusheittoa päiväkodin pihalla.

Sisällä järjestimme vielä mäkihyppykisat lasten aiemmin kartongista tekemillä mäkihyppääjillä. Hyppyjen pituudet mitattiin tarkasti viivottimella – jännitys oli käsin kosketeltavaa! Olympialaisista tutut Tina ja Milo olivat mukana kannustamassa kilpailijoita.


Mäenlaskukisassa


Tarkkuusheittoa


Pe

Olympiaviikon päätösjuhlaa vietettiin kirpeässä pakkassäässä Pikku-Akvarellin pihalla. Grillimakkara ja pillimehu maistuivat ulkona erityisen hyviltä. Oli ihana päättää liikunnantäyteinen viikko yhteiseen juhlahetkeen.

Olympialaisten päätösjuhla

Lapset yhdessä
Syntymäpäiväjuhlat


Toivotamme kaikille perheille oikein rentouttavaa ja iloista talvilomaa!

Nauttikaa talven kauniista keleistä kukin omalla tavallanne – ulkoillen, retkeillen, leväten tai yhdessä aikaa viettäen. Talvi tarjoaa paljon mahdollisuuksia liikkua ja leikkiä, mutta tärkeintä on yhdessäolo ja hyvä mieli. ❄️

 

9.-13.2.2026

Maanantai

Viikon aloitimme pienryhmissä touhuten. Osa lapsista kuunteli tunnetaitoihin liittyvää satukirjaa ja keskusteli tarinan herättämistä ajatuksista. Toisessa ryhmässä musisoitiin toiminnallisesti – rytmit soivat ja liike kuljetti musiikkia eteenpäin. Kolmas ryhmä uppoutui värittämään ja piirtämään omaa lempisatuaan. Kuvissa seikkailivat robotit, linnat, prinsessat ja nallet – mielikuvitus sai jälleen siivet alleen.

Lauluhetkellä jatkoimme talvisia lauluja ja harjoittelimme laululeikkiä pakkasherrasta. Yhteinen lauluhetki toi lämpöä talvipäivään. ❄️🎶

Lapset lauluhetkellä

Tiistai

Paukkupakkasten vihdoin hellittäessä pääsimme luistelemaan! Ilo oli ylimmillään, ja kentällä viiletti innokkaita luistelijoita. Tasapaino kehittyi ja rohkeus kasvoi jokaisen kierroksen myötä. Lapset eivät olisi millään malttaneet lopettaa – luistelu oli viikon odotetuin hetki!


Lapset luistelemassa

Keskiviikko

Kirjainpadassa tutustuimme O-kirjaimeen. Pohdimme yhdessä, millaisia sanoja O:lla alkaa ja miltä kirjain näyttää ja tuntuu kirjoittaa.

Matikassa eskarit harjoittelivat numeroiden kirjoittamista mallista. Keskittyminen ja hienomotoriikka pääsivät hyvään harjoitukseen. Viskarilaisilla puolestaan oli kummitusaiheista äänteiden harjoittelua – jännittävä teema innosti tarkkaan kuunteluun ja rohkeaan osallistumiseen.

Lapset matikkatuokiolla

Torstai

Eskarit kokoontuivat jälleen yhteen vertailemaan, kuinka monta E-kirjaimella alkavaa sanaa lapset olivat keksineet omissa patatuokioissaan. Yhdessä laskimme ja vertailimme tuloksia sekä pohdimme, mikä E:llä alkava sana oli suosituin. Hienoa ideointia ja oivalluksia!

Viskarit kuuntelivat tunnekirjaa ja keskustelivat tarinan herättämistä tunteista. Yhdessä pohdittiin, miltä erilaiset tunteet tuntuvat ja miten niitä voi ilmaista.


 

Lapset tuokiolla


Lapset patatuokiolla


Perjantai

Viikko huipentui koko Akvarellin päiväkoti yhteiseen ystävänpäivän lauluhetkeen. Yhdessä laulaminen loi ihanan, lämpimän tunnelman ja muistutti ystävyyden merkityksestä 💛

Kiitos mukavasta ja monipuolisesta viikosta Revontulissa!

2.-6.2.2026

Myös tällä viikolla vietimme paljon sisäpäiviä kireän pakkasen vuoksi. Ulkona lämpötila laski ajoittain jopa –24 asteeseen. Viikon aikana meille siirtyi kaksi uutta viskarilaista toisesta ryhmästä. Keskustelimme lasten kanssa siitä, miten tärkeää on pitää huolta siitä, että uudet ryhmäläiset tuntevat olonsa mahdollisimman mukavaksi ja tervetulleeksi uudessa ryhmässään. 💛

Ma

Viikko aloitettiin perinteisellä lauluhetkellä. Lauloimme talvisia lauluja, kuten “Pakkasaamuna paleltaa” sekä “Rati riti ralla”. Yhteinen laulaminen tukee ryhmähenkeä, kielen kehitystä ja tuo mukavan alun viikkoon.
Lapset lauluhetkellä

Ti

Tiistai oli jälleen sisäpäivä kovan pakkasen vuoksi. Onneksi meillä oli jumppapäivä, joten pääsimme isoon jumppasaliin liikkumaan. Jumppasalissa pallottelimme monin eri tavoin, harjoitellen samalla motorisia taitoja, heittämistä, kiinniottamista sekä yhteistyötä.

Lapset jumppasalissa

 

Ke

Ateljeessa tehtiin talvisia askarteluja. Pingviinityössä kerrattiin eri muotoja sekä harjoiteltiin kynänkäyttöä ja leikkaamista. Lintutyössä lapset saivat valita luonnon lintukuvista mieluisan linnun, jonka mukaan valittiin työhön sopivat värit. Esimerkiksi sinitiaiselle valittiin siniset siivet ja keltainen maha. Samalla lapset pääsivät harjoittelemaan eri lintulajien tunnistamista ja havainnointia.

Lapset kädentöissä

To

Aamuhetkellä tutustuimme Runebergin päivään ja loruttelimme Runebergistä kertovaa lorua. Loruttelu tukee kielen rytmiä, sanavarastoa ja kuuntelutaitoja.

Ateljeessa osa lapsista aloitti julisteen tekemisen ensi kuussa järjestettävään Varhaiskasvatuksen kevätnäyttelyyn. Projekti jatkuu vielä useamman päivän ajan, ja siinä harjoitellaan pitkäjänteistä työskentelyä, ideointia ja yhdessä tekemistä.


Lapset kädentöissä


Lapset leikkimässä

Pe

Kokoonnuimme eskareiden kesken vertailemaan, kuinka monta A-kirjaimella alkavaa sanaa lapset olivat keksineet patatuokioilla ja mikä A-alkuinen sana oli suosituin.

Lapset harjoittelemassa kirjaimia

Aamupäivällä pääsimme myös nauttimaan ulkoilusta aurinkoisessa pakkassäässä. 
Lapset ulkona

Eskarilaiset kävivät lisäksi katsomassa Feeniksillä lukiolaisten Wanhojen tansseja, jotka herättivät paljon kiinnostusta ja ihastusta.
Lapset Wanhojen tansseissa