Tammikuu 2026
26.-30.1.2026
Revontulien blogi 26.1.–30.1.2026
Pakkasen paukkuessa yli –15 asteen jäimme useampana päivänä sisätiloihin. Tänä kylmänä talviviikkona perinteiset aamu- ja iltapäiväulkoilut jouduttiin osittain jättämään välistä, mutta sisällä riitti silti iloa, oppimista ja yhteisiä hetkiä.
Ma
Viikko alkoi iloisissa merkeissä, kun juhlimme lauluhetkellä 6-vuotiasta synttärisankaria. Meillä synttärisankari saa valita muutamasta vaihtoehdosta mieluisat koristeet, joilla hän koristelee leikkikakun juhlia varten. Sankari valitsee myös juhlapöytäänsä kaverin sekä kaksi postelijoonia, jotka “Minä olen pikkutyttö/-poika postelijooni” -laulun mukaisesti toimittavat onnittelupostia päivänsankarille ja tanssivat käsikkäin laulun viimeisen säkeistön ajan.
Lisäksi sankari saa valita mieleisensä laululeikin. Tällä kaudella lasten ehdoton suosikki tuntuu olevan “Pikku jänö nukkuu”. Lopuksi lauloimme aina perinteisen “Paljon onnea vaan” sekä suomeksi että englanniksi ja toivotimme “Onnea!” niin monta kertaa kuin sankarille oli tullut vuosia. 🎂🎶
Ti
Jumppasalissa leikimme talvisia liikuntaleikkejä. Yksi viikon kohokohdista oli jäätimanttien metsästys, jossa kaksi joukkuetta kilpaili siitä, kumpi löytää nopeammin kartioiden alle piilotetut jäätimantit. Kun kaikki timantit oli löydetty, joukkueet laskivat omat löytönsä yhteen.
Leikin lomassa lapset harjoittelivat huomaamatta matematiikan perustaitoja, kuten lukumäärien vertailua, laskemista ja yhteistyötä. Toiminnalliset leikit tarjoavat lapsille luontevan ja innostavan tavan oppia ilman, että oppiminen tuntuu erilliseltä harjoitukselta.

Ke
Eskarilaiset pääsivät Akvarellin koulun puolelle lauleskelemaan talvisia lauluja yhdessä muiden ryhmien eskareiden sekä 1.-luokkalaisten kanssa. Yhteinen musisointi toi yhteen eri-ikäisiä lapsia ja vahvisti yhteisöllisyyttä.
Viskarien ryhmä jaettiin kahteen osaan. Osa viimeisteli ateljeessa lumiukkotöitään, joissa harjoiteltiin pitkäjänteistä työskentelyä ja oman työn viimeistelyä. Toisella ryhmällä oli vuorossa rytmitysleikkejä.
Rytmityksen pedagogisena taustana on kielen, kuuntelun ja keskittymiskyvyn tukeminen. Rytmileikit kehittävät lapsen kykyä hahmottaa toistoa, tempoa ja rakennetta, jotka ovat tärkeitä taitoja muun muassa lukemisen ja kirjoittamisen oppimisen kannalta.
Lisäksi meillä kävi tutustumassa uusi reipas viskarilainen, joka aloittaa ensi viikolla Revontulissa. Lapset ottivat uuden tulokkaan iloisesti vastaan. 💛
To
Torstaina osa eskareista työskenteli kirjainpadan parissa ja osa keskittyi matematiikkatehtäviin. Viskarilaiset puolestaan tekivät viskaritehtäviä, joissa harjoiteltiin mm. kynänkäyttöä, ohjeiden seuraamista ja tehtävien loppuun saattamista.
Pe
Viikon päätteeksi vietimme leikkipäivää. Lapset saivat uppoutua mieluisiin leikkeihin, ja osa jatkoi innokkaasti satuhahmoprojektiaan, jossa mielikuvitus ja luovuus pääsevät keskiöön. Leikin kautta lapset harjoittelevat vuorovaikutustaitoja, neuvottelua ja yhteisen tarinan rakentamista.
19.-23.1.2026
Revontulien blogi 19.–23.1.2026
Tällä viikolla Revontulissa on vietetty talvisia touhuja sekä juhlittu useita synttäreitä. Viikko on ollut täynnä iloa, liikettä ja yhdessä tekemistä.
Maanantai
Viikko käynnistyi synttärijuhlien merkeissä. Juhlimme syntymäpäiväsankaria, lauloimme, leikimme ja nautimme juhlatunnelmasta.

Tiistai
Tiistaina pääsimme ensimmäistä kertaa tänä vuonna luistelemaan. Lapset innostuivat kovasti ja jaksoivat luistella pitkään. Luistelu kehittää tasapainoa, koordinaatiota ja rohkeutta, ja oli ilo nähdä lasten riemu ja onnistumisen kokemukset jäällä.
Päivän aikana vietettiin myös synttärijuhlia!

Keskiviikko
Keskiviikkona eskareiden toiminta jakautui kahteen ryhmään.
Puolikkaan eskareista kanssa pidimme kirjainpatatuokion, jossa tutustuimme N-kirjaimeen.
Toinen puoli eskareista harjoitteli kellonaikoja toiminnallisen pelin avulla.
Viskareilla oli päivän aikana kädentaitotehtäviä, joissa harjoiteltiin hienomotoriikkaa, keskittymistä ja luovuutta.
Torstai
Torstaina juhlimme synttäreitä syntymäpäiväsankarien toiveleikkien merkeissä. Leikimme Huraa, huraa häitä sekä Pikkujänö nukkuu. Toiveleikit tukevat lasten osallisuutta ja antavat heille mahdollisuuden vaikuttaa päivän sisältöön.
Perjantai
Viikko päätettiin vauhdikkaasti mäenlaskun parissa. Mäenlasku tarjosi iloa, liikunnan riemua ja talvista ulkoilua hyvässä seurassa.

Mukavaa viikonloppua kaikille – ensi viikolla taas uusia seikkailuja!
12.-16.1.2026
Maanantai
Aloitimme viikon pienryhmätoiminnalla, jossa aamuhetket toteutettiin ryhmien tarpeiden ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Osa lapsista keskusteli viikonpäivästä ja päivän rakenteesta, mikä tukee ajankäsityksen kehittymistä ja arjen ennakoitavuutta.
Toisissa pienryhmissä tutustuimme soittimiin, kuten xylofoniin ja triangeliin. Musisointi kehittää lasten rytmitajua, kuuntelutaitoja ja keskittymiskykyä sekä tarjoaa mahdollisuuden ilmaista itseään musiikin kautta.
Eskarityhmässä jokainen lapsi sai itse ideoida oman satuhahmonsa. Tehtävä tuki lasten luovaa ajattelua, mielikuvitusta ja yksilöllistä ilmaisua. Samalla lapset harjoittelivat omien ajatustensa sanoittamista ja keskittymistä omaan työskentelyyn, lapsen omia vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita kunnioittaen.
Lauluhetkellä pääsimme juhlimaan syntymäpäiväsankaria ja hänen toiveesta leikittiin "Pikku-jänö nukkuu"-laululeikkiä.

Tiistai
Luimme kirjan “Minä ja minun siskoni”, jonka pohjalta keskustelimme ihmisistä, jotka eivät välttämättä pysty puhumaan. Pohdimme yhdessä, miten jokainen voi olla mukana leikissä ja miten kavereita voidaan huomioida, vaikka kommunikointi tapahtuisi muilla tavoin kuin puheella. Keskustelu vahvisti empatiataitoja, toisen asemaan asettumista sekä ymmärrystä erilaisuudesta.

Liikuntasalissa leikimme leikkivarjon kanssa. Leikkivarjo on yhteisöllinen väline, joka edellyttää yhteistyötä, yhteistä rytmiä ja toisten huomioimista. Sen avulla lapset harjoittelevat ryhmässä toimimista, vuorovaikutustaitoja sekä kehonhallintaa hauskalla ja osallistavalla tavalla.

Keskiviikko
Kirjainpatatuokiolla puolet eskareista tutustui N-kirjaimeen. Kirjaimiin tutustuminen tukee lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen valmiuksia sekä äänteiden ja kirjainten välistä yhteyttä. Toiminnallinen lähestymistapa auttaa lapsia oppimaan oman tekemisen ja oivaltamisen kautta.
Samaan aikaan toinen puoli eskareista harjoitteli kellonaikoja toiminnallisen pelin avulla. Kellonaikojen opettelu tukee ajanhahmotusta ja arjen taitoja, ja pelillisyys lisää motivaatiota sekä oppimisen iloa.
Torstai
Talvisten kelien ansiosta pääsimme pulkkamäkeen. Pulkkailun aikana harjoittelimme vuoron odottamista ja muiden huomioimista, jotta laskeminen olisi turvallista ja törmäyksiltä vältyttäisiin. Lapset saivat runsaasti liikuntaa kiivetessään mäkeä ylös, mikä kehittää kestävyyttä, lihasvoimaa ja motoriikkaa. Samalla ulkoliikunta tukee hyvinvointia ja tarjoaa mahdollisuuden purkaa energiaa.
Perjantai
Perjantaina luimme kirjan “Puhuminen ei ole minun juttuni!”, joka jatkoi tiistaina aloitettua teemaa. Keskustelimme lasten kanssa samoista aiheista ja havainnoista, syventäen ymmärrystä erilaisista tavoista kommunikoida ja olla osa ryhmää. Toistuva teema vahvistaa oppimista ja auttaa lapsia yhdistämään aiempia kokemuksia uusiin ajatuksiin.
Leikkipäivän kunniaksi vierailimme Lounatuulien ja Poutapilvien ryhmissä. Lapset pääsivät leikkimään erilaisilla leluilla kuin mihin Revontulissa on totuttu. Arvoimme lapsille leikkiparit, mikä tuki sosiaalisten taitojen kehittymistä, rohkaisi uusiin kaverisuhteisiin ja auttoi lapsia toimimaan erilaisten lasten kanssa. Leikkiparien arpominen edistää tasa-arvoa, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä ryhmien välillä.
7.-9.1.2026
Keskiviikko
Palasimme joululomalta arjen pariin ja aamuhetkellä vaihdettiin kuulumisia lasten kanssa loman tapahtumista. Uuden vuoden kunniaksi keskustelimme myös vuoden kierrosta ja kertasimme kuukausien nimet yhdessä.
Torstai
Eskarit jaettiin kahteen pienryhmään: osa tutustui kirjainpadassa M-kirjaimeen ja osa teki matikkatehtäviä. Viskarit puolestaan uppoutuivat sadun maailmaan – he keksivät omat satuhahmonsa ja piirsivät ne mielikuvitustaan hyödyntäen.
Perjantai
Pakkasen kiristyessä yli –15 asteen vietimme aamupäivän sisätiloissa. Osa viskareista pääsi aloittamaan lumiukkoaiheisen kädentyöprojektin, joka jatkuu tulevina päivinä.








