SUKUPUOLITAUDIT
Sukupuolitaudit-Artikkeli Aidsiin sairastuneesta Toni Kitista 23.3. Hs.fi
Sinä syksynä Toni Kitin piti aloittaa uusi elämä. Hän oli muuttanut Berliiniin ja aikoi ryhtyä kokonaan taiteilijaksi. Suomessa hän oli vuosia yrittänyt elättää itsensä valokuvaajana.
Kitti oli asunut vasta kolme viikkoa Saksassa, kun hän sai kovan flunssan. Kuume nousi korkeaksi. Hän käveli hoippuen parin sadan metrin matkan ruokakauppaan.
Tauti paheni niin, että Kitin oli pakko lähteä sairaalaan. Sairaalassa lääkäri katsoi Kittiä, huomasi punaiset jäljet hänen ihollaan ja tiesi heti: sinulla on aids.
Kitti asuu Helsingissä kodissa, jonka värikästä sisustusta eivät pilaa edes hellan mustat liedet: Kitti on peittänyt ne punaisilla suojuksilla.
Joka paikassa on kirpputoreilta ostettuja leluja. Kaksion toisen huoneen teema on tivoli, toisen avaruus.
Kitti sanoo, että haaveili jo ennen aidsiin sairastumistaan tämän näköisestä kodista. Sisustaminen vain jäi puolitiehen.
”Minulla oli esimerkiksi ruma mustanvihreä sohva. Aioin peittää vihreät osat tiikerikuosilla, mutta en saanut aikaiseksi.”
Nykyään vastaava saamattomuus ei vaivaa Kittiä.
”Kuoleman lähellä käyminen vaikuttaa siihen, että asioita saa tehtyä. Tajuaa, että aika on rajallista.”
Kitti on alkanut tehdä lamppuja. Ystävä näki siinä symboliikkaa: Kitti on tullut pimeydestä valoon.
Kitin tärkein työ on kuitenkin taide. Hän pitää valokuvanäyttelyn 29. maaliskuuta alkaen Galleria Lapinlahdessa Helsingissä. Monissa kuvissa esiintyy muoviesineitä.
”Muovi on kuolemattomuuden vertauskuva. Se ei maadu.”
Näyttelyyn tulee myös Kitin ottamia kuvia itsestään. Yhdessä kuvassa hänen kehonsa on täynnä punaisia täpliä. Täplät ovat Kaposin sarkooma -nimiseen syöpäsairauteen liittyviä ihomuutoksia. Kaposin sarkoomaa esiintyy erityisesti aidsia sairastavilla.
Nykyään punaiset jäljet ovat haalistuneet arviksi Kitin iholle. Osa niistä on poistettu laserilla. Yhden suuren arven Kitti saattaa peittää tatuoinnilla.
Sellaista voi suunnitella, kun ei ole enää kuolemassa.
Aids on immuunikatotauti, johon hoitamaton hi-infektio johtaa. Aids-vaiheessa elimistön vastustuskyky on matala. Siksi silloin sairastuu herkästi keuhkokuumeen tai Kaposin sarkooman kaltaiseen oheistautiin, joka saattaa viedä hengen.
Kitti sai kuulla aidsistaan 36-vuotiaana syksyllä 2012. Hän ei tiennyt olevansa hiv-positiivinen. Siksi hän ei uskonut, kun saksalainen lääkäri kertoi hänen sairastuneen aidsiin.
”Sanoin, että ei voi olla.”
Kitti meni kahdeksi viikoksi psykoosin kaltaiseen tilaan. Hän yritti karata sairaalasta ja luuli elävänsä scifi-fantasiassa.
”Minulla oli harha, että Berliinin alla on maailmanvaltaa havitteleva avaruusalus. Lääkäriä luulin heidän johtajakseen.”
Kitti uskoo, että psykoosin laukaisi korkea kuume ja sokki. Kun hän tuli tolkkuihinsa, hän ei aluksi pystynyt puhumaan kunnolla. Sen hän kuitenkin muistaa, kun kävi vessassa.
”Katsoin peilikuvaani ja ajattelin, että elämäni oli tässä, minulla ei ole tulevaisuutta. Vetäydyn jonnekin maaseudulle, enkä enää tapaa ihmisiä.”
Silti Kitti ei aidsin vuoksi itkenyt tai mennyt paniikkiin.
”Seuraavat viikot vain olin. En ajatellut mennyttä enkä tulevaa, elin ainoastaan hetkessä. Mieli tyhjeni, se oli melkein meditatiivista.”
Keuhkokuumeinen Kitti oli niin heikossa kunnossa, että hän liikkui sairaalassa pyörätuolilla. Hän soitteli Suomeen puheluja, joissa kertoi lähipiirille sairastuneensa aidsiin.
Pahinta oli soittaa entiselle poikaystävälle.
”Sanoin, että näin on käynyt, sinun pitää mennä testeihin. Sen puhelun soittaminen saattoi olla vaikein asia, jonka olen koskaan tehnyt. Myöhemmin onneksi selvisi, että hän on terve.”
Kitti oli Saksassa sairaalassa lähes kaksi kuukautta. Lopulta hän oli siinä kunnossa, että hänet voitiin siirtää Helsinkiin Auroran sairaalaan.
Lääkäri oli Suomessa miellyttävän optimistinen.
”Hän sanoi, että nyt alamme parantaa sinua.”
Kitille luvattiin marraskuun puolivälissä, että hän pääsee jouluksi kotiin. Niin myös kävi. Jouluna hän tosin oli niin heikko, että vain makasi ystävänsä sohvalla ja katsoi televisiota.
Tuona jouluna Kitin tulevaisuus oli vielä epäselvä. Vasta keväällä hän sai kuulla, ettei ole enää kuolemanvaarassa. Keuhkokuume oli parantunut, eikä uusia aidsin oheissairauksia ollut tullut.
Saattoi siis sanoa, että aids oli parantunut, vaikka hiv-tartunta ei mihinkään häviäkään.
Auroran sairaalan erikoislääkäri Jussi Sutinen vahvistaa, että aids-vaiheessa saatetaan nykyään vain käväistä. Lääkkeet ovat niin tehokkaat, että aids ei ole kuolemantuomio. Silti Suomessakin kuolee yksittäisiä aids-vaiheen potilaita vuosittain.
”Syynä on se, että hiv-diagnoosi on tehty liian myöhään”, Sutinen sanoo.
Kitti koki euforiaa siitä, että jäi henkiin.
”Ajattelin, että pystyn mihin vain. Elämä maistui uudella tavalla. Mikään ei ärsyttänyt.”
Euforia jäi lyhyeksi vaiheeksi – mutta se kertoo Kitin mukaan vain hyvästä asiasta.
”Arki palaa sairaudenkin jälkeen.”
Kun Kitti oli koululainen, maailma kohisi aidsista. Koulun seksivalistus oli kauhunsekaista. Kitin mieleen jäivät myös 1980-luvun lehtijutut, joissa pohdittiin, saiko näyttelijä Linda Evans tv-sarja Dynastian kuvauksissa aidsin. Evans oli nimittäin suudellut hiv-positiivista Rock Hudsonia.
Kitin hiv-käsitykset muuttuivat radikaalisti, kun tuli internet. Hän luki 2000-luvun alussa sivustoja, joilla kerrottiin, että hi-virusta ei ole oikeasti olemassa.
Sivustot näyttivät luotettavilta: asiantuntijoina oli lääkäreitä ja tutkijoita. Kaikkiin Kitin aiemmin uskomiin asioihin löytyi vakuuttavan tuntuinen vastamielipide.
Kitti alkoi uskoa, että hi-virusta ei ole olemassa.
”Olin altista maaperää, koska asia pelotti.”
Pseudosivustoon lankeaminen on yksi syy, miksi hän haluaa kertoa julkisesti kokemuksistaan.
”Olin järkyttävän tyhmä. Uskoin väärää tietoa, enkä mennyt ajoissa testeihin.”
Kitin mukaan tyhmistä teoistakin voi kuitenkin päästä yli. Virheeseen ei kannata jäädä vellomaan – vaan olla rehellinen itselleen, myöntää mitä tapahtui, korjata virheensä ja jatkaa elämää. Kaikki eivät Kitin mukaan pysty tunnustamaan edes itselleen, että ovat olleet väärässä.
”Jotkut pitäytyvät ennemmin väärissä uskomuksissaan kuin myöntävät, että tekivät virheen.”
Kitti ei tiedä, milloin tai keneltä on saanut hiv-tartunnan.
”Eikä sillä ole väliäkään. Jos sitä ei tahallisesti tartutettu, ei voi kuin syyttää itseään.”
Kitin Kaposin sarkooma parani puolentoista vuoden sytostaattihoidolla. Hiv taas pysyy kurissa päivittäin otettavilla lääkkeillä. Kitti sanoo, ettei hiv vaikuta hänen elämäänsä oikeastaan millään tavalla.
Viruksen saamisen jälkeen hän tosin oli kaksi vuotta selibaatissa.
”Alitajuisesti syytin omaa seksuaalisuuttani siitä, mitä oli tapahtunut.”
Nyt Kitillä on taas puoliso, hiv-positiivinen hänkin.
Kitin mielestä kaikki eivät ymmärrä Suomessa, että hiv-positiivinen voi elää normaalia elämää: käydä töissä, hankkia lapsia ja haaveilla siitä, mitä tekee eläkkeellä.
”Suomessa ei ole päivitetty 1980- ja 1990-lukujen kauhukuvia tälle vuosituhannelle. Ihmiset luulevat, että tartunta on maailmanloppu. Sitten he eivät uskalla mennä testeihin.”
Hivistä puhutaan Kitin mielestä ylipäätään Suomessa liian vähän.
”Häpeän kulttuurista pitäisi päästä eroon. Ihmiset eivät ymmärrä, että kun puhuu vaikeista asioista, sen helpommaksi niistä puhuminen muuttuu.”
Aids ja hiv ovat olleet Kitin elämässä suuria asioita. Silti hän ei pidä niitä elämänsä suurimpina tragedioina.
”Traagisempaa oli se, että en saanut luotua uraa valokuvaajana. Sain siksi burn outin vuonna 2009.”
Kitti opiskeli aikoinaan valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän halusi tehdä taidetta, mutta myös kuvata freelancerina mainos- ja lehtikuvia. Hän ei kuitenkaan saanut tarpeeksi keikkoja.
Kittiä oli kiusattu peruskoulussa. Hän toivoi, että aikuisten maailmassa hän pääsisi paremmin sisäpiireihin. Ei se mennyt niin.
”Olin ulkopuolinen koulussa ja olin sitä työelämässäkin. En osaa olla hyvä jätkä: ennemmin järkytän kuin miellytän. Ihmiset eivät kaipaa asioiden sekoittelijoita joukkoonsa.”
Kitti ei saanut luotua suhteita, jotka olisivat tuoneet työtehtäviä. Hän uupui tilanteeseen – ja pitää burn outia elinikäisenä sairautena.
”Burn outin saanut kulkee yhden tien loppuun, eikä enää palaa siihen. Siinä mielessä se ei mene koskaan ohi.”
Kitti sanoo, että aidsiin liittyneen kuoleman kosketuksen jälkeen hän on ollut aiempaa tinkimättömämpi.
”Jos en pidä jostain asiasta, teen kaikkeni, että saan sen pois.”
Kitti sanoo aina olleensa äärimmäisyyksien ihminen. Nyt se on vielä korostunut.
”Olen se mikä olen, ja jos ei miellytä, ei voi mitään.”
Kitti aikoo nyt työskennellä pelkästään taiteilijana. Hän sai maaliskuun lopussa avautuvalle näyttelylleen apurahan Kulttuurirahastolta.
Sillä oli hänelle suuri merkitys aiempien työelämään liittyvien pakkien jälkeen.
”Itkin vuorokauden, kun sain tietää apurahapäätöksestä. Ensimmäistä kertaa sanottiin, että mene ja tee. Ei kalautettu luuria korvaan ja sanottu, että ei kiinnosta.”
Mistä ei tunneta?
”Minussa asuu looginen insinööri, ja tajuan tekniikkaa. Vaikka olen taiteilija, olen myös hyvin käytännöllinen.”
Sisäinen lapsi
”Elämä on esittämistä, ja ihmiset esittävät myös aikuisia. Se tuottaa tuskaa ja vääryyttä maailmaan.”
Kitti oli asunut vasta kolme viikkoa Saksassa, kun hän sai kovan flunssan. Kuume nousi korkeaksi. Hän käveli hoippuen parin sadan metrin matkan ruokakauppaan.
Tauti paheni niin, että Kitin oli pakko lähteä sairaalaan. Sairaalassa lääkäri katsoi Kittiä, huomasi punaiset jäljet hänen ihollaan ja tiesi heti: sinulla on aids.
Kitti asuu Helsingissä kodissa, jonka värikästä sisustusta eivät pilaa edes hellan mustat liedet: Kitti on peittänyt ne punaisilla suojuksilla.
Joka paikassa on kirpputoreilta ostettuja leluja. Kaksion toisen huoneen teema on tivoli, toisen avaruus.
Kitti sanoo, että haaveili jo ennen aidsiin sairastumistaan tämän näköisestä kodista. Sisustaminen vain jäi puolitiehen.
”Minulla oli esimerkiksi ruma mustanvihreä sohva. Aioin peittää vihreät osat tiikerikuosilla, mutta en saanut aikaiseksi.”
Nykyään vastaava saamattomuus ei vaivaa Kittiä.
”Kuoleman lähellä käyminen vaikuttaa siihen, että asioita saa tehtyä. Tajuaa, että aika on rajallista.”
Kitti on alkanut tehdä lamppuja. Ystävä näki siinä symboliikkaa: Kitti on tullut pimeydestä valoon.
Kitin tärkein työ on kuitenkin taide. Hän pitää valokuvanäyttelyn 29. maaliskuuta alkaen Galleria Lapinlahdessa Helsingissä. Monissa kuvissa esiintyy muoviesineitä.
”Muovi on kuolemattomuuden vertauskuva. Se ei maadu.”
Näyttelyyn tulee myös Kitin ottamia kuvia itsestään. Yhdessä kuvassa hänen kehonsa on täynnä punaisia täpliä. Täplät ovat Kaposin sarkooma -nimiseen syöpäsairauteen liittyviä ihomuutoksia. Kaposin sarkoomaa esiintyy erityisesti aidsia sairastavilla.
Nykyään punaiset jäljet ovat haalistuneet arviksi Kitin iholle. Osa niistä on poistettu laserilla. Yhden suuren arven Kitti saattaa peittää tatuoinnilla.
Sellaista voi suunnitella, kun ei ole enää kuolemassa.
Aids on immuunikatotauti, johon hoitamaton hi-infektio johtaa. Aids-vaiheessa elimistön vastustuskyky on matala. Siksi silloin sairastuu herkästi keuhkokuumeen tai Kaposin sarkooman kaltaiseen oheistautiin, joka saattaa viedä hengen.
Kitti sai kuulla aidsistaan 36-vuotiaana syksyllä 2012. Hän ei tiennyt olevansa hiv-positiivinen. Siksi hän ei uskonut, kun saksalainen lääkäri kertoi hänen sairastuneen aidsiin.
”Sanoin, että ei voi olla.”
Kitti meni kahdeksi viikoksi psykoosin kaltaiseen tilaan. Hän yritti karata sairaalasta ja luuli elävänsä scifi-fantasiassa.
”Minulla oli harha, että Berliinin alla on maailmanvaltaa havitteleva avaruusalus. Lääkäriä luulin heidän johtajakseen.”
Kitti uskoo, että psykoosin laukaisi korkea kuume ja sokki. Kun hän tuli tolkkuihinsa, hän ei aluksi pystynyt puhumaan kunnolla. Sen hän kuitenkin muistaa, kun kävi vessassa.
”Katsoin peilikuvaani ja ajattelin, että elämäni oli tässä, minulla ei ole tulevaisuutta. Vetäydyn jonnekin maaseudulle, enkä enää tapaa ihmisiä.”
Silti Kitti ei aidsin vuoksi itkenyt tai mennyt paniikkiin.
”Seuraavat viikot vain olin. En ajatellut mennyttä enkä tulevaa, elin ainoastaan hetkessä. Mieli tyhjeni, se oli melkein meditatiivista.”
Pahinta oli soittaa entiselle poikaystävälle.
”Sanoin, että näin on käynyt, sinun pitää mennä testeihin. Sen puhelun soittaminen saattoi olla vaikein asia, jonka olen koskaan tehnyt. Myöhemmin onneksi selvisi, että hän on terve.”
Kitti oli Saksassa sairaalassa lähes kaksi kuukautta. Lopulta hän oli siinä kunnossa, että hänet voitiin siirtää Helsinkiin Auroran sairaalaan.
Lääkäri oli Suomessa miellyttävän optimistinen.
”Hän sanoi, että nyt alamme parantaa sinua.”
Kitille luvattiin marraskuun puolivälissä, että hän pääsee jouluksi kotiin. Niin myös kävi. Jouluna hän tosin oli niin heikko, että vain makasi ystävänsä sohvalla ja katsoi televisiota.
Tuona jouluna Kitin tulevaisuus oli vielä epäselvä. Vasta keväällä hän sai kuulla, ettei ole enää kuolemanvaarassa. Keuhkokuume oli parantunut, eikä uusia aidsin oheissairauksia ollut tullut.
Saattoi siis sanoa, että aids oli parantunut, vaikka hiv-tartunta ei mihinkään häviäkään.
Auroran sairaalan erikoislääkäri Jussi Sutinen vahvistaa, että aids-vaiheessa saatetaan nykyään vain käväistä. Lääkkeet ovat niin tehokkaat, että aids ei ole kuolemantuomio. Silti Suomessakin kuolee yksittäisiä aids-vaiheen potilaita vuosittain.
”Syynä on se, että hiv-diagnoosi on tehty liian myöhään”, Sutinen sanoo.
Kitti koki euforiaa siitä, että jäi henkiin.
”Ajattelin, että pystyn mihin vain. Elämä maistui uudella tavalla. Mikään ei ärsyttänyt.”
Euforia jäi lyhyeksi vaiheeksi – mutta se kertoo Kitin mukaan vain hyvästä asiasta.
”Arki palaa sairaudenkin jälkeen.”
Kun Kitti oli koululainen, maailma kohisi aidsista. Koulun seksivalistus oli kauhunsekaista. Kitin mieleen jäivät myös 1980-luvun lehtijutut, joissa pohdittiin, saiko näyttelijä Linda Evans tv-sarja Dynastian kuvauksissa aidsin. Evans oli nimittäin suudellut hiv-positiivista Rock Hudsonia.
Kitin hiv-käsitykset muuttuivat radikaalisti, kun tuli internet. Hän luki 2000-luvun alussa sivustoja, joilla kerrottiin, että hi-virusta ei ole oikeasti olemassa.
Sivustot näyttivät luotettavilta: asiantuntijoina oli lääkäreitä ja tutkijoita. Kaikkiin Kitin aiemmin uskomiin asioihin löytyi vakuuttavan tuntuinen vastamielipide.
Kitti alkoi uskoa, että hi-virusta ei ole olemassa.
”Olin altista maaperää, koska asia pelotti.”
Pseudosivustoon lankeaminen on yksi syy, miksi hän haluaa kertoa julkisesti kokemuksistaan.
”Olin järkyttävän tyhmä. Uskoin väärää tietoa, enkä mennyt ajoissa testeihin.”
Kitin mukaan tyhmistä teoistakin voi kuitenkin päästä yli. Virheeseen ei kannata jäädä vellomaan – vaan olla rehellinen itselleen, myöntää mitä tapahtui, korjata virheensä ja jatkaa elämää. Kaikki eivät Kitin mukaan pysty tunnustamaan edes itselleen, että ovat olleet väärässä.
”Jotkut pitäytyvät ennemmin väärissä uskomuksissaan kuin myöntävät, että tekivät virheen.”
Kitti ei tiedä, milloin tai keneltä on saanut hiv-tartunnan.
”Eikä sillä ole väliäkään. Jos sitä ei tahallisesti tartutettu, ei voi kuin syyttää itseään.”
Kitin Kaposin sarkooma parani puolentoista vuoden sytostaattihoidolla. Hiv taas pysyy kurissa päivittäin otettavilla lääkkeillä. Kitti sanoo, ettei hiv vaikuta hänen elämäänsä oikeastaan millään tavalla.
Viruksen saamisen jälkeen hän tosin oli kaksi vuotta selibaatissa.
”Alitajuisesti syytin omaa seksuaalisuuttani siitä, mitä oli tapahtunut.”
Nyt Kitillä on taas puoliso, hiv-positiivinen hänkin.
Kitin mielestä kaikki eivät ymmärrä Suomessa, että hiv-positiivinen voi elää normaalia elämää: käydä töissä, hankkia lapsia ja haaveilla siitä, mitä tekee eläkkeellä.
Hivistä puhutaan Kitin mielestä ylipäätään Suomessa liian vähän.
”Häpeän kulttuurista pitäisi päästä eroon. Ihmiset eivät ymmärrä, että kun puhuu vaikeista asioista, sen helpommaksi niistä puhuminen muuttuu.”
Aids ja hiv ovat olleet Kitin elämässä suuria asioita. Silti hän ei pidä niitä elämänsä suurimpina tragedioina.
”Traagisempaa oli se, että en saanut luotua uraa valokuvaajana. Sain siksi burn outin vuonna 2009.”
Kitti opiskeli aikoinaan valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän halusi tehdä taidetta, mutta myös kuvata freelancerina mainos- ja lehtikuvia. Hän ei kuitenkaan saanut tarpeeksi keikkoja.
Kittiä oli kiusattu peruskoulussa. Hän toivoi, että aikuisten maailmassa hän pääsisi paremmin sisäpiireihin. Ei se mennyt niin.
”Olin ulkopuolinen koulussa ja olin sitä työelämässäkin. En osaa olla hyvä jätkä: ennemmin järkytän kuin miellytän. Ihmiset eivät kaipaa asioiden sekoittelijoita joukkoonsa.”
Kitti ei saanut luotua suhteita, jotka olisivat tuoneet työtehtäviä. Hän uupui tilanteeseen – ja pitää burn outia elinikäisenä sairautena.
”Burn outin saanut kulkee yhden tien loppuun, eikä enää palaa siihen. Siinä mielessä se ei mene koskaan ohi.”
Kitti sanoo, että aidsiin liittyneen kuoleman kosketuksen jälkeen hän on ollut aiempaa tinkimättömämpi.
”Jos en pidä jostain asiasta, teen kaikkeni, että saan sen pois.”
Kitti sanoo aina olleensa äärimmäisyyksien ihminen. Nyt se on vielä korostunut.
”Olen se mikä olen, ja jos ei miellytä, ei voi mitään.”
Kitti aikoo nyt työskennellä pelkästään taiteilijana. Hän sai maaliskuun lopussa avautuvalle näyttelylleen apurahan Kulttuurirahastolta.
Sillä oli hänelle suuri merkitys aiempien työelämään liittyvien pakkien jälkeen.
”Itkin vuorokauden, kun sain tietää apurahapäätöksestä. Ensimmäistä kertaa sanottiin, että mene ja tee. Ei kalautettu luuria korvaan ja sanottu, että ei kiinnosta.”
Toni Kitti
Kuka?
Toni Kitti on 41-vuotias taiteilija. Opiskellut valokuvataidetta Taideteollisessa korkeakoulussa, työskennellyt aiemmin muun muassa lehtikuvaajana. Kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, asuu Helsingissä.Mistä tunnetaan?
Valokuvanäyttelystä, jossa on muun muassa kuvia hänestä itsestään aidsia sairastavana. Näyttely on Galleria Lapinlahdessa Helsingissä (Lapinlahdenpolku 1) 29. maaliskuuta – 16. huhtikuuta.Mistä ei tunneta?
”Minussa asuu looginen insinööri, ja tajuan tekniikkaa. Vaikka olen taiteilija, olen myös hyvin käytännöllinen.”
Näistä en luovu
Ilo ”Mummo sanoi aina, että mies tulee räkänokastakin, mutta ei tyhjännaurajasta. Miten oikeassa olikaan!”Rehellisyys itseä kohtaan
”Se on kaiken olemisen perusta.”Sisäinen lapsi
”Elämä on esittämistä, ja ihmiset esittävät myös aikuisia. Se tuottaa tuskaa ja vääryyttä maailmaan.”