Punainen talo seisoi keskellä Tervaniemen tilan laajaa pihapiiriä. Piha oli rakennettu umpinaiseksi, joten se oli suojassa villieläimiltä. Umpipihassa miespiha ja karjapiha oli erotettu aidalla toisistaan. Miespihaan kuului näyttävä kaksifooninkinen pohjalaistalo, syytinkitupa, aittoja ja keskellä pihaa oli kaivo.

Kaksifooninkinen talo oli pihapiirin sydän, jossa perhe asui. Sen seinät oli maalattu punamultamaalilla ja nurkkalaudat vaalealla maalilla. Syytinkitupa sijaitsi päärakennuksen vieressä. Se oli pienempi rakennus, jossa vanha isäntä Heikki asui. Vastapäätä olevissa aitoissa säilytettiin perheen ja tilan väen tarvikkeita, vaatteita sekä ruokaa.

Aamuaurinko nousi hitaasti horisontin ylle, maalaten taivaan punaiseksi ja kullankeltaiseksi. Aamu oli maatilalla jo täydessä vauhdissa. Vanha isäntä Heikki asteli ulos pihapiiriin, jossa hänen poikansa Jaakko olikin työn touhussa.

"Heikki, huomenia!" Jaakko tervehti isäänsä samalla, kun kantoi raskasta maitotonkkaa navetasta.

"Huomenta, Jaakko", Heikki vastasi. "Onko Loviisa jo aloittanut lypsyn?"

"Kyllä vain", Jaakko sanoi hymyillen. "Hän on navetassa piikojen kanssa."

Karjapihaan kuuluivat talli ja navetta. Navetta oli suuri hirsirakennus, jonka katto oli sammaleen peittämä. Suuressa navetassa lehmät, lampaat, siat ja kanat viettivät talvensa. Loviisa oli juuri navetassa lehmiä lypsämässä. Murre-kissa seurasi emäntää, odottaen kärsivällisesti maitotilkkaansa.

"Loviisa, tuo Murre näyttää olevan tänä aamuna erityisen kärsimätön", Elma-piika huomautti hymyillen.

"Niinhän se on", Loviisa naurahti. "Se tietää saavansa herkkua, kunhan saamme lehmät lypsettyä."

Navetan nurkassa valkoiset ja harmaat lampaat määkivät. Nuorin lapsista, Lydia, piti erityisesti lampaista ja vietti usein tuntikausia niiden seurassa.

"Äiti, voinko mennä katsomaan lampaita?" Lydia juoksi navettaan kysymään äidiltään.

"Voit mennä, mutta muista olla varovainen ja älä häiritse niitä liikaa", Loviisa vastasi lempeästi.

Navetan toisella puolella oli sikala, jossa asusteli kaksi suurta sikaa. Sieltä kuului iloista röhkintää sillä toinen sioista, suuri emakko, oli muutama päivä sitten poikinut. Pienet porsaat piipittivät ja mönkivät emänsä vierellä, etsien lämpöä ja maitoa. Uudet porsaat olivat tilalle onni, sillä ne merkitsivät tulevaisuudessa myyntimahdollisuuksia.

Kanakopista kuului äänekästä kotkotusta, kun kanat etsivät jyviä ja matoja maasta. Kukko kiekaisi ilmoittaen uuden päivän alkaneen. Kanat munivat joka päivä tuoreita munia, jotka olivat tärkeä ravinnon lähde perheelle. Hilta oli vastuussa kanojen hoidosta ja keräsi munat koriin joka aamu.

"Täällä on taas paljon munia", Hilta sanoi ylpeänä Sofia-piialle.

"Hyvä, Hilta. Teet hienoa työtä kanojen kanssa", Sofia kiitti.

Tallissa oli perheen hevonen, Rusko, suuri ja ruskea työhevonen, joka auttoi peltotöissä ja raskaimmissa kuljetuksissa. Arvi-renki, joka oli asunut tilalla jo useita vuosia, harjasi Ruskoa lempein ottein. Hevonen hirnahti tyytyväisenä, ja Viljo auttoi Arvia valjastamaan Ruskon päivän töitä varten.

"Tänään on paljon tehtävää, Viljo", Arvi sanoi. "Oletko valmis auttamaan pellolla?"

"Olen valmis, Arvi", Viljo vastasi innokkaasti.

Tilalla vilisi myös muita eläimiä. Pihapuun oksalla lauloi talitintti, ja läheisen metsikön reunan koloissa vilistivät hiiret ja oravat. Maatilan koira, Rekku juoksi ympäri pihaa, haukkuen välillä leikkisästi lintuja ja jäniksiä. Rekku oli erityisen tärkeä Juhani-sedälle, ja he viettivät paljon aikaa yhdessä pihamaalla.

Sauna, jossa koko perhe kävi kylpemässä, sijaitsi pienen matkan päässä metsän reunassa. Riihi, jossa vilja kuivattiin ja puitiin, oli myös sijoitettu kauemmaksi pihapiiristä.

Kirjoittanut: Susanna Kekola, luokanopettaja

Ethän kopio tarinaa ilman lupaani. Olen kirjoittanut tarinan luokkaani varten. Sen tarkoitus on elävöittää ympäristöopin opetusta ja antaa kuva 1800-luvun talonpoikaiselämästä.