Kesäkirje oppilaille

3.6.2023

Rakkaat 2. ja 3. luokan oppilaat!

On vierähtänyt vuosi yhdysluokalla. Luokkamme on kokenut yhteisiä hetkiä ja reippaita retkiä. Kummankin luokan osalta olemme totutelleet isommalla porukalla toimimiseen ja yhteen hiileen puhaltamiseen. Olette onnistuneet yhdessä jo monenmonituista kertaa. Olette saaneet valtavan paljon aikaan joka viikko. Osaatte asettua rauhassa kuuntelemaan, kertoa ajatuksistanne ja keskustella. Osaatte ratkaista ongelmia ryhmätyössä ja kannustaa toisianne ystävällisesti.

Kun kysyin teiltä luokkamme vahvuuksista, moni oli kirjoittanut paperiinsa sanan ahkera. Muita esille nousseita sanoja olivat mm. ystävällinen, onnellinen, nauravainen ja ihana. Kun luen noita sanoja, iloitsee sydämeni oikein kovasti. Papereita lueskellessani, mieleeni hiipii pieni tarina ahkerista muurahaisista, jotka yhteistyössä onnistuvat...

”Pienet muurahaiset heräilivät kevätauringon lempeisiin säteisiin. Jotkut niistä sinkoilivat hetimmiten kuusi jalkaa viuhtoen hakemaan rakennustarpeita yhteisen keon perustuksiksi. Jotkut tunsivat auringon lempeästi lämmittävät säteet ja pysähtyivät vielä nautiskelemaan hetkeksi aloilleen. Kohta nekin jo yhtyivät yhteiseen työhön. Joku muurahaisista äkkäsi komean karahkan, josta saataisiin hyvä tukirakenne pesään. Vaikka muurahainen oli vahva, yksin ei karahka siirtyisi, vaikka miten ähkisi. Vaan eipä tarvinnut kauan odottaa, kun jo oli monta ystävää apuna. Touhukkaina muurahaiset noutivat neulasia koko keon tarpeiksi, toinen toisiaan auttaen. Voimansa yhdistämällä ne saivat keon kohoamaan tukevana ja viihtyisänä, niiden jokaisen omana ja samalla yhteisenä.”

Olette taitavia ja ihania tois- ja kolmasluokkalaisia. Toivotan oikein kaunista ja leikkisää kesää teistä jokaiselle ja kaikille rakkaillenne. Syksyllä tavatessamme olette jo 3. ja 4. luokalla!

Toivoo, Meri-opettajanne