Tammikuu 2023



Tammikuu on aloitettu luomiskertomusjaksolla. Kokoamme isot omat Maailman alku -kirjat maalauksista ja tietosivuista. Myytteihin liittyen on tehty äidinkielen luetun ymmärtämisen ja tekstin tuottamisen tehtäviä.

Olemme myös tarkastelleet koko luokan maalauksia yhteisesti. Tuolloin korostan positiivista otetta havainnointiin ja sitä, ettei tarkoitus ole verrata omaa työtä muiden työhön tai miettiä kenellä on hienoin. Märkää märälle vesivärimaalaus on elävä metodi, jossa lopputulos on toki teknistä osaamista ja kykyä rakentaa harmoninen kuva, mutta myös - etenkin tässä alussa - sattuma voi aikaansaada värin leviämistä juuri sopivasti tai jonkin sävyn syntymistä yllätykseksi tekijälleen. Johdatan oppilaita havainnoimaan, milloin minkäkin työn ominaisuuksia enkä korosta, kuka on maalannut työn. Oppilaat kommentoivat kauniisti kokonaisuutta ja harjaantuvat tarkastelemaan tunnelmaa. "Tuntuu kuin astuisin viidakkoon, kun katson noita töitä, jotka maalattiin kasvien valtaamasta maankamarasta", kuului luokassa eräs tulkinta.


Tässä on maalattu Edda-eepoksen maailman syntymyytin tulen ja jään kohtaamisen tunnelmaa. Kohtaamisesta huurtui esille Ymir-jättiläinen, jonka ruumiinosista maailma muovattiin.

Tammikuun aamuina on kolme kertaa tavattu luistelutunnin merkeissä. Tuolloin on tehty taitotehtäviä ja leikitty ohjattuja leikkejä. Vapaastikin on saanut taitojaan kartuttaa oppitunnin lopuksi. Kaikki on sujunut reippaasti ja mukavasti kävelyineen kaikkineen. Uuden lukukauden alkuun me opettajat olemme tietoisesti suunnitelleet yhteistä tekemistä luokille 1.-3. Yhdessä on tehty retkiä laskemaan mäkeä ja tulistelemaan laavulle. Yhteisten retkien tavoite on ryhmäyttää ja hitsata pienen koulumme luokkia vielä tiiviimmin yhteen. Kaikkien on kiva käydä koulua ja osallistua luokkien yhteisille tunneille, kun on jaettu yhteisiä kokemuksia. Luokille 1.-3. mahtuu useampi sisaruspari ja muutenkin isompien auttaessa pienempiä, vallitsee mukava tunnelma. Tutustuminen ja jaetut kokemukset ehkäisevät kiusaamista ja on etu myös, että pienen koulun useampi opettaja tulee tutuksi jo alaluokilla oppilaille. Lisäksi koululla on ollut mahdollista järjestää uudelle ekaluokalle ilmoittautumiseen liittyvää eskariyhteistyötä, kun yksi opettaja on vapautunut retkien aikana tuohon tehtävään.



Ruotsin kieli on taas alkanut kolmosilla ja tottahan olemme saaneet ruotsia mahtumaan pienen maistiaisen koko luokan yhteisiin aamutoimiin myös kakkosille koko lukuvuoden. Vieraan kielen opiskelu on vielä kakkosella kuorolausuntaa ja suomeksi tuttujen lorujen ja laulujen oppimista vieraalla kielellä. Ajatus on, että oppilas alkuopetusvaiheessa omaksuu vierasta kieltä korvakuulolta, kuten on oppinut omankin äidinkielensä. 3. luokan opintoihin kuuluu vieraassa kielessä jo tehdä vihkotyötä ja tutustua konkreettisissa harjoituksissa ja hokemissa tutuksi käyneen sanaston oikeinkirjoitukseen. Neljännellä tai viidennellä kielenopiskeluun tuodaan oppikirjatyöskentely.

Lisäksi kolmannen luokan oppilaat tutustuvat kaunokirjoittamiseen jatkumona muotopiirustusharjoituksille. Harjoittelemme vanhaa koukeroista kaunoa enstisajan hengessä omiin liitutauluihin liidulla sekä paperille musteeseen kastetulla sulkakynällä. Kaunokirjoituksen virtaava, yhteenliittyvä laatu jatkaa luontevasti ensimmäisellä ja toisella luokalla harjoiteltuja, toistuvia ornamenttikuvioita. Vaati keskittymistä ja rauhaa piirtää kirjaimet yhtenäisinä toinen toisensa perään. Kaunokirjoitukseen tutustutaan, mutta sitä ei vaadita kaikilta pysyvästi käyttöönotettavaksi käsialaksi, vaan vihkotekstiä saa tulevina vuosina kirjoittaa yleisesti Suomessa käsinkirjoittamiseen vakiintunein pienaakkosin. 4. luokalla teemme jakson tai parin muistiinpanot kaunolla, mutta siitä eteenpäin kaunoa saa käyttää, jos siitä innostuu.




Kolmosten matematiikassa puolestaan on edetty allekkainlaskuun! Numerot ovat muuttaneet allekkain kerrostaloon asumaan kahteen tai useampaan kerrokseen. Kerrostalossa on ykkösten, kymmenten ja satojen rappukäytävä. Mielikuvan avulla omaksutaan uusi laskutapa ensin yhteenlaskussa ja sitten vähennyslaskussa. Erityisesti matematiikan harjoittelussa laskeutuu ihanan keskittynyt kynän rapina, kun osa oppilaista oikein ahmii tehtäviä ja osa puurtaa samassa imussa sinnikkäästi lasku laskulta.

Kakkosilla puolestaan aika-asiat ja kellon harjoittelu joulun alta on jatkunut. Olemme edenneet kellon lukemiseen ja treenanneet viisaritehtäviä ja viimeisimpänä muuntaneet taitoa katsoa viisareita taidoksi lukea digitaalisen kellon aikaa. Nyt kakkosten äikässä edetään oikeinkirjoitusasioihin: yhdyssanoihin, kaksoisvokaaleihin ja konsonantteihin eri taitotasoille tehtäviä eriyttäen.



Vielä lopuksi: oppilaat ovat äänestäneet uuden tähtitavoitteen! Kun 19 tähteä täyttyy, järjestämme yhdellä oppitunnilla diskon. Oppilaat kiinnittävät itsekin huomiota yhteisiin onnistumisiin ja toteavat niitä ääneen. Auttavaisuuden ja toisen huomioimisen kultahiput kerääntyvät luokan yhteiseksi aarteeksi. Vaikka eripuriakin täytyy aina lasten kanssa oltaessa selvitellä, on tärkeää osata astua niistä eteenpäin ja huomata hyvä. Jokaisen täytyy saada tulla kuulluksi, jos kokee vääryttä tai kohdatessaan huolia, mutta tulee ääneen todeta myös onnen ja onnistumisen hetket.