Lokakuu 2022


1. luokan kanssa yhteisellä kuvistunnilla askarreltiin tuulihyrrät! Pienessä koulussa on tärkeää, että myös koko alkuopetuksen porukka 1.-3. luokka ryhmäytyy yhteen.

Lokakuussa on oltu matematiikan jaksolla! Kerroin oppilaille aamukertomuksena sveitsiläisen Jakob Streitin perinteistä steinerkoulujen tarinaa Tatatuk-tontusta ja hänen matkastaan louhimaan kristallia kristallivuorelta seitsemän vuoren takaa. Tatatuk on juuritonttu, mutta löytää rohkeuden jättää tasainen elämänsä ja lähteä seikkailemaan. Tuolla matkalla peikot tekevät Tatatukille kaikenlaista kiusaa, mutta siitä huolimatta hän selviytyy sinnikkyydellä, päättäväisyydellä ja neuvokkuudella ihmeellisen kristallin louhijaksi. Lopulta hän osaa olla peikoille periksiantamaton, mutta nähdä niissä hyvyyden idullaan, jolloin ne kesyyntyvät käyttämään voimiaan juuritonttujen apuna hyödyksi, kepposten sijaan.



Oppilaita ilahdutti ja ihmetytti kiiltävillä kvartseilla ja muilla mineraaleilla koristettu vuodenaikapöytä. Matematiikan jaksomme rakentui kaiken kaikkiaan kristalleja louhivien tonttujen ympärille. Kristallimestarin varastoon järjestimme ykköset, kymmenet, sadat ja tuhannet. Oli elämyksellistä huomata, että hengästyttävän suuren luvun, vaikka miljardin, voi hahmottaa, kun vain oppii tunnistamaan paikat järjestelmässä. Lukujen paikkajärjestelmälaskujen jälkeen siirryimme kertotaulujen pariin. Kolmoset kertasivat kaikki kertotaulut ja keskittyivät rutiinilaskuihin, kun samalla jaksotunnilla kakkoset kirjasivat kertotauluja huolellisemmin ja harjoittelivat kertomisen periaatteen haltuunottoa esimerkkien kautta. Aamutoimissa rytminen ulkoluku harjoitutti kaikkia yhdessä. Kaikilla on vielä laskukansiot laskumonisteille matematiikan työvihkojen lisäksi, jotta laskemista tulisi paljon.



Koulukuvaus järjestettiin lokakuussa ja oli mukava saada nyt ensimmäinen luokkakuva tällä porukkalla silmiemme eteen. Luokan seinällä se muistuttaa, että kuulumme yhteen! Tämä kuva ei kyllä ole luokkakuva, vaan ikuistus upouusista lahjoitetuista heijastinliiveistämme! Ennen syyslomaa teimme vielä ryhmäyttävän metsäretken 1. luokan kanssa yhdessä laavulle evästelemään ja leikkimään. Syksyinen metsä ja savun tuoksu ovat mukavaa vaihtelua luokkatyöhön. Avuliaat oppilaat pilkkoivat ison kasan puita seuraaville retkeilijöille.


3. luokan opetussuunnitelmaan kuuluu harjoitella Näppistaituri-opetusohjelman avulla näppäintaitoja. Näitä on tehty kolmosten omalla matikantunnilla, nyt kun jaksolla tulee jo paljon laskemista.

Syyslomalta palattiin enemmän tai vähemmän levänneinä ja oppilaat saivat vaahterapuiset, diatoniset huilunsa. Nyt soivat ne päärynäpuisten sijaan iloisesti luritellen tai herkästi henkäistyinä aamuissamme. Luokan yhteinen sointi on ensimmäisten viikkojen jälkeen lähtenyt löytymään nopeasti ja kuten aina ennenkin, joka aamu soitamme hieman. Tuiki tuiki tähtösen, oppilaista moni osasi heti ekasta yrityksestä! Halloweenin aika on näkynyt kuvataiteen hilpeissä kurpitsamaalauksissa ja eritoten kolmosten englannin tunnilla. Siellä on ehditty väreistä, eläimistä, syötävistä ja juotavista, verbeihin ja adjektiiveihin. Satusanastoa on ollut jo aiemminkin lohikäärmeiden ja ritarien Mikael-aikaan ja nyt täydensimme sitä noidilla ja kummituksilla. Ykkös-kakkosen enkussa on myös edetty vakaasti kerran viikossa aiheesta toiseen Suvi-opettajan johdolla.

Lisäksi on vietetty koulusynttäreitä. Tänä yhdysluokkamme ensimmäisenä yhteisenä vuonna haluan vielä viettää jokaiselle oppilaalle kokonaisen oman, luokkaa ryhmäyttävän tunnin. Näitä pidetään katsomusaineen tunnilla perjantain viimeiseksi. Sankari saa tulla luokan eteen ja halutessaan pitää synttärikruunua ja viittaa. Toisten ystävällisten katseitten alla oppilas saa kuulla, miten hienoja vahvuuksia hänessä olen pannut merkille. (Ennen kunkin synttäriä haastattelen sankaria hieman hänen kiinnostuksenkohteistaan ja toiveistaan). Laulamme useita synttärilauluja ja luokkakaverit koettavat keksiä sankarille juuri hänelle mieluisia mielikuvituslahjoja, "kultaisia lahjoja" tai mainita mukavia hetkiä, joita ovat sankarin kanssa saaneet kokea. Tätä osuutta oppitunnista olen tietoisesti oppilaiden kanssa vuosi vuodelta harjoitellut ja nyt huomaan, kuinka he todella miettivät, mikä ilahduttaisi juuri tätä tyyppiä, tai mitä sanoa juuri hänelle. On ilo kuunnella! Sankari saa askarrellun lahjan ja luokkakaverin tekemän kortin. Sitten koko luokka puuhaa yhdessä sankarin etukäteen valitsemaa puuhaa. Tähän menessä on ollut leikkejä: sanaselitystä, sokkoa, aarteenpiilotusta, puhallusfutista työpöytien päällä sekä erilaisia piirtämistehtäviä eri aiheista.



Matematiikan lisäksi äikässä kakkoset ovat nyt siistineet pienaakkosiaan ja tehneet lukemis- ja kirjoitusharjoituksia. Kerran lukukoira oli ohjaajan sairastumisen vuoksi pois ja silloin oppilaat piirsivät ja kirjoittivat heille parane pian -kortteja. Tosi hellyyttäviä!

Luokka kerää yhteisistä onnistumisista liitutaululle kultaisia tähtiä ja kun 18 on kasassa, katsomme elokuvaa. Paljon he onnistuvatkin yhdessä! Erimielisyyksiä ja välkkätakkuja toki selvitetään säännöllisesti, mutta työskentelytaidoiltaan tässä näyttäytyy mainio porukka, joka on ahkera tekemään hommia ja tullut taitavaksi siirtymään tehtävästä toiseen. Marras-joulukuussa kukin oppilas huoltajineen pääsee open kanssa tarkemmin juttusille oppilaan oppimiskeskustelussa koululla. Mukava tavata kaikkia silloin!