Koulunkäynti Ateenassa

Koulunkäynti Ateenassa


Lasten kasvatuksessa pidettiin tärkeänä urheilua, äidinkieltä ja puhetaitoa.
Kasvattajaorja eli pedagogi saattoi lapsen kouluun.
Koulupäivät alkoivat liikuntatunnilla. Pojilla ohjelmassa oli ensin painia, jonka
jälkeen juostiin kilpaa. Juoksumatka oli yksi stadion, n.200 m.
Sitten hypättiin vielä pituutta ja heitettiin pronssista kiekkoa ja puista keihästä.

Iltapäivällä olivat vuorossa musiikin ja äidinkielen tunnit. Musiikin tunneilla harjoiteltiin
lyyran ja huilun soittoa sekä laulua. Kuoroharjoitukset olivat tärkeä tapahtuma.
Esityksiä kuultiin kaupungin juhlissa.
Äidinkielen tunneilla vain opettajilla oli papuryskääröön kirjoitettuja kirjoja,
sillä ne olivat hyvin arvokkaita. Koulussa pienet oppilaat opettelivat aakkosia
ja vanhemmat oppilaat lukivat Homeroksen Iliasta ja Odysseiaa.

Puhetaito eli retoriikka oli myös tärkeä oppiaine. Ateenassa pidettiin tärkeänä
vakuuttavaa puhetaitoa, että pystyi puheellaan saamaan kansanjoukot omien 
ajatustensa taakse.





Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä