Nyt on romanien vuoro
Elämänkoulu
Romanifoorumilla oli tällä viikolla tilaisuus, jonka nimi on ”Elämänkoulu”. Sen aloitus sopikin hyvin näin vuoden alkuun, kun vuosi on vaihtunut ja monella voi olla mielessä päätös jostain muutoksesta. Useimmiten muutos vaatii paljon enemmän, kuin muuttumattomuus. Itsekin osallistun tällä hetkellä muutoshaasteeseen, jossa jätetään sokeri ruokavaliossa mahdollisimman vähiin ja kyllä välillä tuntuu, että karkit ja pullat kävelevät kaupassa vastaan ihan itsestään. Tulevat päivät näyttävät, kuinka hyvin suoriudun tästä elämänkoulun oppiaineesta…
Romanifoorumin Elämänkoulussa tällä viikolla pohdimme muun muassa sitä, miten omat arvomme ja ajatuksemme ohjaavat elämäämme. Joskus arvot voivat jäädä korulauseiksi. Esimerkiksi jos sanon, että minulle tärkeitä arvoja ovat perhearvot, mutta teen aina ylipitkiä työpäiviä tai en luovu omista tavoitteistani koskaan perheen vuoksi, olen ottanut perhearvot elämääni vain korulauseeksi, en todelliseksi ARVOKSI. Arvojen tulisi ohjata päätöksiämme, siksi on hyvä tiedostaa itselle tärkeät arvot ja oikeasti TOIMIA niiden mukaisesti. Muuten arvoillamme ei ole mitään arvoa.
Me kaikki ”joudumme” tai ”saamme” käydä elämänkoulua, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Vuosikurssejakin löytyy yli sata, joten joillakin meistä on aikaa käydä tätä koulua hyvinkin pitkään, osalla taas ei. Haastavinta on varmasti se, että emme voi tietää mitä seuraava vuosi tuo tullessaan tai mikä vuosikurssimme jää viimeiseksi. Joudumme pyytämään viisautta laskea päivämme oikein.
Joku on joskus sanonut, että maisterit käyköön yliopistonsa, paras koulu on kuitenkin elämänkoulu. Kyllä, totta tämäkin, mutta mikä onkaan lopulta hienompaa kuin opiskella elämänkoulun rinnalla muitakin asioita; ammattitutkintoa, uusia harrastuksia, ammatillisia taitoja, kieliä tai jotain muuta itselle tärkeää.
Saakoon alkanut vuosi tuoda meille kaikille mahdollisuuden ja halun tehdä muutoksia parempaan, suoriutua elämänkoulustamme ja muistakin opiskeluista kunnialla ja tehdä parhaamme. Me Suomen Romanifoorumissa haluamme kannustaa muutokseen ja elinikäiseen oppimiseen!
Mutta nyt, koska itse sanon pitäväni perhearvoja tärkeänä, nousen tietokoneeni ääreltä ja menen lasten kanssa ulos touhuamaan! Tavataan elämässä ja Elämänkoulussa!
Terveisin
Sanna
Mitä tekisit, jos et pelkäisi?
Haluan olla rehellinen, erityisesti itselleni, ja siksi joudunkin väkisinkin yhden suuren kysymyksen eteen lähes päivittäin. Kumpi on vaikuttamisyhteisöstä se haastavampi? Löydän itseni päätelmäni lopussa aina samasta johtopäätöksestä. Sisälläni oleva Mentori kysyy minulta, että tyydytkö siihen vai haluanko ottaa haasteen vastaan ja olla jälleen tienraivaaja - kyllä tahdon mutta, minkä tien? Minut tuntevat tietävät, että elän haasteista ja siksi tämänkin haasteen edessä ikään kuin nostan takinkaulukset ja lähden päämäärätietoisesti kävelemään vastatuulta päin - onneksi en ole yksin vaan minulla on hyviä tiimiläisiä ympärilläni, joihin luotan ihan kybällä.
Toinen suuri kysymys on, että miten saan yksilön ja yhteisön ymmärtämään, että siellä missä olemme nyt, on aika tullut täyteen; orjuus Egyptissä huutaa vapautusta. On aika tullut nousta ja ottaa elämästä kiinni. Uskaltaa rohkeasti tarttua nuoruuden unelmiin ja TOTEUTTAA ne. Tavoitteita ei saavuteta ilman kovaa työtä, nälkää, suurisieluisuutta ja nöyryyttä - veri, hiki ja kyyneleetkään eivät ole vieras tuttu.
Lähes päivittäin kiitän Luojaa näistä kahdesta isosta hankkeesta Nevo tiijasta ja Tsetanes naalista, jotka yhteisömme auttamiseksi on mahdollistunut, kumpa osaisimme hyödyntää ne molemmat oikein. Yhteisömme hyväksi on ollut vuosien saatossa hankkeita jos toisiakin. Kentältä kuuluu kuitenkin iso ääni, joka sanoo, että missä on hyöty tavallisen torpan perheelle - samaa kysyn itsekin. Näidenkin hankkeiden kohdalla voi käydä samalla tavalla; kansa jää kysymään hyötyä. Olen kuitenkin päämäärätietoisesti lähtenyt tekemään asioita uudella tavalla. Vaikka hankkeissa onkin aivan huikeat pilvenpiirtäjämäiset tavoitteet, olen päättänyt aloittaa alusta. Alusta, jossa opitaan, kuunnellaan ja valetaan perustuksia ensin - Ojasta nostetun henkilön päälle ei voida pukea juhlapukuja ennen kuin hänet on siistitty. Tämä metafora oli erään osatoteuttajan lausahdus, kun kerran puhuimme hankkeiden tavoitteista ja se osui ja upposi.
Usean vuoden poissaoleminen kentän tematiikan ympäriltä auttaa näkemään kontekstin potentiaalisuudet ja haasteet. Romaniyhteisön ja sen yksilöissä oleva potentiaalisuus uinuu - vieläkin, vaikka yksittäisiä heräämisiä onkin tapahtunut. Ne valtavat lahjat, jotka yksilöt kätkevät pelon ja erilaisuuden sietämisen kestämättömyyden taakse, ovat silmiä hiveleviä. Siksi onkin pakko kysyä, MITÄ TEKISIT, JOS ET PELKÄISI?
Iso haaste on myös kentällä toimivien poteromaisuus sekä näennäinen yhteistyö. Reilun 10 000 henkilön yhteisön tavoittaminen ja johtaminen täältä tuonne olisi helpompaa, jos toimijat hyödyntäisivät synenergian tuoman voiman.
Pöytiä, tuolia, jatkojohtoja, roudausta ja messujuonnon stilisoimista. Näistä elementeistä oli tehty ne muutamat päivät ennen ensimmäisiä romaneille suunnatut koulutus- ja työllisyysmessuja. Nyt messujen jälkeen on odottava mieli, mitä seuraavaksi. /Medi