Vielä hetki sitten oli enään muutama päivä ensimmäisiin romaneille suunnattuun työllisyys- ja koulutusmessuihin. Arvaa vaan jännittikö ja samaan aikaan oli tosi odottava mieli. Viimeisiä varmistuksia ja hienosäätöjä tehdessä huomasin, kuinka jostain sisältäni nousi suuri halu tehdä jotain diakonisesti merkittävää oman yhteisöni hyväksi, mutta päässäni soi, että osaanko.

Haluan olla rehellinen, erityisesti itselleni, ja siksi joudunkin väkisinkin yhden suuren kysymyksen eteen lähes päivittäin. Kumpi on vaikuttamisyhteisöstä se haastavampi? Löydän itseni päätelmäni lopussa aina samasta johtopäätöksestä. Sisälläni oleva Mentori kysyy minulta, että tyydytkö siihen vai haluanko ottaa haasteen vastaan ja olla jälleen tienraivaaja - kyllä tahdon mutta, minkä tien? Minut tuntevat tietävät, että elän haasteista ja siksi tämänkin haasteen edessä ikään kuin nostan takinkaulukset ja lähden päämäärätietoisesti kävelemään vastatuulta päin - onneksi en ole yksin vaan minulla on hyviä tiimiläisiä ympärilläni, joihin luotan ihan kybällä.

Toinen suuri kysymys on, että miten saan yksilön ja yhteisön ymmärtämään, että siellä missä olemme nyt, on aika tullut täyteen; orjuus Egyptissä huutaa vapautusta. On aika tullut nousta ja ottaa elämästä kiinni. Uskaltaa rohkeasti tarttua nuoruuden unelmiin ja TOTEUTTAA ne. Tavoitteita ei saavuteta ilman kovaa työtä, nälkää, suurisieluisuutta ja nöyryyttä - veri, hiki ja kyyneleetkään eivät ole vieras tuttu.

Lähes päivittäin kiitän Luojaa näistä kahdesta isosta hankkeesta Nevo tiijasta ja Tsetanes naalista, jotka yhteisömme auttamiseksi on mahdollistunut, kumpa osaisimme hyödyntää ne molemmat oikein. Yhteisömme hyväksi on ollut vuosien saatossa hankkeita jos toisiakin. Kentältä kuuluu kuitenkin iso ääni, joka sanoo, että missä on hyöty tavallisen torpan perheelle - samaa kysyn itsekin. Näidenkin hankkeiden kohdalla voi käydä samalla tavalla; kansa jää kysymään hyötyä. Olen kuitenkin päämäärätietoisesti lähtenyt tekemään asioita uudella tavalla. Vaikka hankkeissa onkin aivan huikeat pilvenpiirtäjämäiset tavoitteet, olen päättänyt aloittaa alusta. Alusta, jossa opitaan, kuunnellaan ja valetaan perustuksia ensin - Ojasta nostetun henkilön päälle ei voida pukea juhlapukuja ennen kuin hänet on siistitty. Tämä metafora oli erään osatoteuttajan lausahdus, kun kerran puhuimme hankkeiden tavoitteista ja se osui ja upposi.

Usean vuoden poissaoleminen kentän tematiikan ympäriltä auttaa näkemään kontekstin potentiaalisuudet ja haasteet. Romaniyhteisön ja sen yksilöissä oleva potentiaalisuus uinuu - vieläkin, vaikka yksittäisiä heräämisiä onkin tapahtunut. Ne valtavat lahjat, jotka yksilöt kätkevät pelon ja erilaisuuden sietämisen kestämättömyyden taakse, ovat silmiä hiveleviä. Siksi onkin pakko kysyä, MITÄ TEKISIT, JOS ET PELKÄISI?

Iso haaste on myös kentällä toimivien poteromaisuus sekä näennäinen yhteistyö. Reilun 10 000 henkilön yhteisön tavoittaminen ja johtaminen täältä tuonne olisi helpompaa, jos toimijat hyödyntäisivät synenergian tuoman voiman.

Pöytiä, tuolia, jatkojohtoja, roudausta ja messujuonnon stilisoimista. Näistä elementeistä oli tehty ne muutamat päivät ennen ensimmäisiä romaneille suunnatut koulutus- ja työllisyysmessuja. Nyt messujen jälkeen on odottava mieli, mitä seuraavaksi. /Medi