6A Juho
Keskiviikon 13.5. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja käydään läpi kaikkia käytännönjärjestelyjä liittyen lähiopetukseen siirtymisen kanssa sekä muuhun asiaan liittyvään
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Yhteiskuntaopin testi
- Käytä Sanomapron tekstejä 23-28 apuna.
- Kirjoita vastaukset alla oleviin kysymyksiin omaan Docsiin.
Kirjaudu siis ensin Sanomapron sivuille seuraavilla ohjeilla ja ala sitten etsimään teksteistä vastauksia.
- googleta Sanomapro, valitse "opiskelijat", klikkaa oikeasta yläkulmasta "oppilaan avain", avain on joulut9
- valitse Vaikuttaja 2, digikirja (siellä on ensin äänikirja ja sen alapuolella digikirja, valitse jälkimmäinen)
- valitse jakso "Lait tuovat turvaa", lue tekstejä 23-28 ja etsi vastauksia alla oleviin kysymyksiin.
Testin kysymykset
1 Mitä tarkoittaa lastensuojelu? 2p
2. Miksi kouluissa tarvitaan oppilashuoltoa? 2p
3. Kuka turvallisuuden ammattilainen huolehtii seuraavista asioista? 4p
a) Suomen rajojen valvominen
b) kauppakeskuksen järjestyksen valvominen
c) tulipalojen sammuttaminen
d) vankiloiden turvallisuudesta huolehtiminen
4. Mitä tehtäviä kuuluu poliisin työhön? (3p)
5. Miksi on olemassa lakeja? 2p
6. Mitä seurauksia on alle 15-vuotiaille rikoksentekijöille? 3p
7. Mitä tarkoittaa, että Suomessa on yleinen asevelvollisuus? 2p
Valmistaudu lähiopetukseen
Viimeinen etäopetuksen tehtävänäsi on seuraavia:
1. Laita reppusi kuntoon, johon otat mukaan kirjat ja kouluvälineet.
2. Laita kello tarpeeksi aikaisin herättämään, jotta saavut koululle ajoissa.
3. Käy vielä kerran läpi google docsisi. Annan niistä lopullisen arvosanan, joka vaikuttaa kaikkiin opiskelemiemme aineiden numeroihin. Jos on jäänyt jokin tehtävä tekemättä, vielä on mahdollisuus korjata tilanne.
Tiistain 12.5. tehtävät
Toivotetaan hyvät huomenet ja käydään läpi matematiikkaa.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matematiikka
s.178-179 tehtävät 1-4. Lähetä kuvat wappiin tai lisää ne google docsiin.
Yhteiskuntaoppi
- googleta Sanomapro, valitse "opiskelijat", klikkaa oikeasta yläkulmasta "oppilaan avain", avain on joulut9
- valitse Vaikuttaja 2, digikirja (siellä on ensin äänikirja ja sen alapuolella digikirja, valitse jälkimmäinen)
- valitse jakso "Lait tuovat turvaa"
- lue (ja halutessasi kuuntele) kpl 28 ja tee siihen liittyvä tehtävä 3. Sen lisäksi tee jokin toinen tehtävä kappaleeseen liittyen. Saat valita sen itse.
Google docsin hiominen
Annan etäopintojen aikana pidetystä google docsista numeron. Jos sinulta siis puuttuu sieltä päivämääriä tai joitakin tehtäviä, nyt on hyvä aika tehdä viimeiset viilaukset sinne. Kannattaa lähteä liikkeelle siitä, että tarkastaa onko päivämäärät merkattu oikein ja myös aineet. Käymme tätä läpi google meetissä.
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Ruotsi
Tee tehtävät
Saksa
Tee tehtävät
Maanantain 11.5. tehtävät
Toivotetaan hyvät huomenet ja käydään läpi matematiikkaa.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matematiikka
s.170 kokonaan + 171 tehtävä 2 tai 3, saat valita itse. Lähetä tehtävistä kuvat Whatsappilla tai lisää se google docsiin.
Yhteiskuntaoppi
- googleta Sanomapro, valitse "opiskelijat", klikkaa oikeasta yläkulmasta "oppilaan avain", avain on joulut9
- valitse Vaikuttaja 2, digikirja (siellä on ensin äänikirja ja sen alapuolella digikirja, valitse jälkimmäinen)
- valitse jakso "Lait tuovat turvaa"
- lue sen jälkeen kappale 26 ja tee siihen liittyvä tehtävä 1 ja 2
- lue tämän jälkeen kappale 27 ja tee sen jälkeen tehtävät 1 ja 2
Google docsin hiominen
Annan etäopintojen aikana pidetystä google docsista numeron. Jos sinulta siis puuttuu sieltä päivämääriä tai joitakin tehtäviä, nyt on hyvä aika tehdä viimeiset viilaukset sinne. Kannattaa lähteä liikkeelle siitä, että tarkastaa onko päivämäärät merkattu oikein ja myös aineet. Käymme tätä läpi google meetissä.
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Englanti
Tee tehtävät
Saksa
Tee tehtävät
Perjantain 8.5. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja käydään läpi matematiikkaa.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matikka
s.174-175 tehtävät 1,2 ja 3a,b,c ja d, Muitakin saa tehdä. Laita vastauksista kuva Whatsappilla tai liitä kuva Docsiin.
Yhteiskuntaoppi
- googleta Sanomapro, valitse "opiskelijat", klikkaa oikeasta yläkulmasta "oppilaan avain", avain on joulut9
- valitse Vaikuttaja 2, digikirja (siellä on ensin äänikirja ja sen alapuolella digikirja, valitse jälkimmäinen)
- valitse jakso "Lait tuovat turvaa"
- lue sen jälkeen kappale 24 ja tee siihen liittyvä tehtävä 1-3.
- lue tämän jälkeen kappale 25 ja tee sen jälkeen tehtävät 1 ja 4
Näitä käydään läpi myös päivän meetissä
Musiikki
Viimeinen etätehtävä musasta on seuraavanlainen:
Mene Youtubeen, laita haku 10 Year old drummer Johanne Astrid,
toinen video laita hakuun Female Drummers, sitten jos vielä kiinnostaa niin hakuun 2000 Drummers on the Beach.
Etsi sitten rumpusetin kuva ja piirrä se. Laitatko sen minulle tekstarilla.Kiitos
-Timo
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Torstai 7.5. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja käydään läpi matematiikkaa.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Yhteiskuntaoppi
- googleta Sanomapro, valitse "opiskelijat", klikkaa oikeasta yläkulmasta "oppilaan avain", avain on joulut9
- valitse Vaikuttaja 2, digikirja (siellä on ensin äänikirja ja sen alapuolella digikirja, valitse jälkimmäinen)
- valitse jakso "Lait tuovat turvaa"
- lue (ja halutessasi kuuntele) kpl 23 ja tee siihen liittyvä tehtävä 1 ja 4. Sen lisäksi tee jokin toinen tehtävä kappaleeseen liittyen. Saat valita sen itse.
Uskonto
Mene http://sanomapro sivuille googlella. Sieltä aukeaa yläreunassa oppilaan avain. Klikkaa sitä ja laita tunnus joulut9.
Sitten aukeaa Suolahden yhtenäiskoulu. Aukaise Aarre 6 sivustot. Sieltä kpl 26 Auttava ihminen. Kuuntele se ja lue läpi. Lopussa mainitaan mies nimeltä Martti Ahtisaari.Hän on merkittävä mies ja ota selvää netistä, kuinka merkittävä. Kirjoita hänestä historia ja käytä siihen tämän viikon kaksi uskontotuntia.Katso aluksi youtubesta Martti Ahtisaari Peacebroker. Siinä on useita osia. Voit katsoa useammankin.Historiikkia olisi hyvä kirjoittaa ainakin sivun verran, jos joka riville kirjoitat.
-Timo
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Ruotsi
Tee tehtävät
Tekstiilityö:
Jatka isoäidin neliöiden virkkaamista, päättelyä ja yhdistämistä. Tai:
Katso Yle Areenasta Verta, hikeä ja T-paitoja jakso 7. Pikamuodin ytimessä ja tee lisäksi jokin vapaavalintainen kotityö.
Keskiviikon 6.5. tehtävät
Toivotetaan hyvät huomenet ja käydään läpi matematiikkaa sekä historia.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matematiikka
s.166 kokonaan ja sivulta 167 neljä tehtävää (esim. a, b, c, d). Lähetä kuva tekemistäsi tehtävistä Whatsappilla tai laita ne google docsiin!
Historia
Lue kappale 23. ja tee tehtävät 1, 2 ja 4 google docsiin.
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Kodin askareet- tehtävä
Valitse jokin asia, jolla voit auttaa huoltajiasi ja tee se tämän päivän aikana. Voit esimerkiksi imuroida, pyyhkiä pölyjä, tiskata, auttaa ruoanlaitossa jne. Voit myös kysyä aikuisilta vinkkiä, miten voit olla heille avuksi. Kirjoita omaan Docsiin lyhyesti, millä tavalla osallistuit perheen yhteisiin askareisiin.
Englanti
Tee tehtävät
Tiistain 5.5. tehtävät
Toivotetaan hyvät huomenet ja käydään läpi matematiikkaa.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matematiikasta
s. 162-163 tehtävät 1-3. Ota tehtävistä kuva ja liitä docsiin tai lähetä Whatsappilla.
Äidinkieli
Lue ensimmäiseksi sivu 154. Jatkamme tämän tehtävän tekemistä google meetissä: Etsi seuraavia tietolähteitä: Yksi uutinen, yksi nettisivu ja yksi medialähde. Katsomme yhdessä, miten lähteitä löytää ja miten ne merkitään. Tee siis tehtävä vasta mieluummin Google Meetin aikana!
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Ruotsi
Tee tehtävät
Saksa
Tee tehtävät
Maanantain 4.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja käydään läpi matematiikkaa.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matematiikka
s. 158-159 valitse kaksi tehtävää, jotka teet. Ota tehtävistä kuva ja lähetä Whatsappiin tai laita se google docsiin.
Autan näissä Meetin yhteydessä.
Äidinkieli
Lue valitsemaasi kirjaa (sarjakuvatkin ja lehdet käyvät) 45 minuutin ajan. Kirjoita omaan docsiin, mitä luit ja mitä lukemassasi kirjassa tapahtui tai mitä siinä kerrottiin.
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Englanti
Tee tehtävät
Saksa
Tee tehtävät
Torstain 30.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja käydään läpi matematiikkaa.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Kuvataide
Vappuaiheinen kuvataide tehtävä. Nyt saat itse päättää millä tavalla toteutat tämän tehtävän. Voit piirtää paperille, käyttää tietokoneella löytyvää paint-sovellusta tai vaikka palata tekemään uuden kuvanmuokkauksen Pixlr-ohjelmaan. Lisäohjeita tulee Google Meetissä.
Internet Paint
Lopullisesta työstä tulee palauttaa kuva google docsiin tai wappiin.
Tekninen työ
Kevät ja kesä ovat oivallista aikaa terassin öljyämiselle. Säännöllinen öljyäminen lisää terassin käyttöikää ja parantaa myös sen ulkonäköä. Joku on terassin öljyämistä saattanut elämänsä aikana jo tehdäkin ja joillakin se voi olla edessä lähiaikoina. Joku saattaa öljytä terassia joskus tulevaisuudessa. Oli niin tai näin, on hyvä selvittää etukäteen, miten öljyäminen tehdään oikeaoppisesti. Katso alla oleva video ja kirjoita docsiin tarkat ohjeet, a) mitä välineitä terassin öljyämisessä tarvitsee? ja b) mitä työvaiheita terassin öljyämisessä on?
Terassin öljyäminen
Tekstiilityö
Jatka isoäidin neliöiden virkkaamista, päättelyä ja liittämistä. Tai:
Katso Yle Areenasta Verta, hikeä ja T-paitoja 6. jakso: Sorminäppäryys testiin nahkapajalla.
Katso sitten Näin silität kauluspaidan -video Kirsin 5 C-luokan pedanet-sivulla. Tutustu sen jälkeen puhtaan pyykin silitysmerkkeihin. Aikuisen luvalla ja seurannassa silitä joitain vaatteita tai kodin tekstiileitä. Muista säätää silitysraudan lämpötila oikein. Ole varovainen!
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Ruotsi
Tee tehtävät ja muista ruotsin kokeen palautus klo 15 mennessä.
Uskonto
Mene osoitteeseen sanomapro.fi/oppilaan avain. Sieltä kirja Aarre 6. Sieltä kappale 26. Se kertoo auttamisesta. Kuuntele ja lue kappale läpi. Yksi osa koskee Kirkon ulkomaanapua. Kuuntele erityisesti se kappale. Googleta sen jälkeen, mitä se tarkoittaa. Millaista työtä kirkko tekee ulkomailla? Laita uskonnon vihkoon viisi asiaa, jotka poimit netistä Kirkon ulkomaanavusta.Sitten taas vanhemman kuittaus ja kuva minulle.
Kiitos ja hyvää vappua!
-Timo
Oikein hyvää vappua kaikille! =)
Keskiviikon 29.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja käydään läpi matematiikkaa.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Historia
Lue kappale 22 ja tee tehtävät 1-4 google docsiin.
Seuraavaksi katso alla oleva video ja etsi vastaukset näihin kysymyksiin internetistä. Kirjoita vastaukset google docsiin:
1. mikä oli vasa-laivan pituus?
2. entäpä korkeus?
3. montako tykkiä siitä löytyi?
4. miksi laiva upposi?
5. missä vasa-laiva sijaitsee tänä päivänä?
https://areena.yle.fi/1-1293414
Äidinkieli
Tee äidinkielen työkirjan sivulta 92-93 tehtävät 1 a ja 2. Voit kirjoittaa tekstin joko google docsiin tai työkirjaan. Jos teet työkirjaan, lähetä siitä minulle lopuksi kuva työpuhelimeni whatsappiin 0400 115208
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Englanti
Tee tehtävät
Tiistain 28.4. tehtävät
Toivotetaan hyvät huomenet ja tarkastetaan maanantain matematiikan tehtävät
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matematiikka
Kpl 35 sivu 151 tehtävät 7-10. Laita tehdyistä tehtävistä kuva tai kirjoita vastaukset google docsiin tai lähetä wapiin minulle kuva työpuhelimeeni 0400 115208
Yhteiskuntaoppi
Katso lasten uutiset alta. Kirjoita google docsiin vappuperinteistä. Mitä sinun vappuperinteiseesi kuuluu? Kerro mitä yleensä teillä tehdään vappuna, mitä syödään ja onko tapana esimerkiksi käydä jossain? Kerro mahdollisimman monipuolisesti.
https://www.hs.fi/lastenuutiset/art-2000006488378.html
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Kodin askareet- tehtävä
Valitse jokin asia, jolla voit auttaa huoltajiasi ja tee se tämän päivän aikana. Voit esimerkiksi imuroida, pyyhkiä pölyjä, tiskata, auttaa ruoanlaitossa jne. Voit myös kysyä aikuisilta vinkkiä, miten voit olla heille avuksi. Kirjoita omaan Docsiin lyhyesti, millä tavalla osallistuit perheen yhteisiin askareisiin.
Ruotsi
Tee tehtävät
Saksa
Tee tehtävät
Maanantain 27.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja käydään läpi päivän ohjelma.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matematiikka
Kpl 35. sivu 150 tehtävät 1-6. Laita tehdyistä tehtävistä lopuksi kuva tai kirjoita vastaukset Google Docsiin. Voit myös lähettää minulle kuvan työpuhelimeni whatsappiin 0400 115208
Äidinkieli
Lue oppikirjasta sivut 116-117. Luettuasi kappaleen tee google docsiin seuraavat tehtävät:
Tutkimusta omasta nimestä:
- Selvitä, miksi sait juuri ne nimet, jotka sinulle annettiin.
- Kysy, mitä muita nimiä sinulle harkittiin.
- Keillä läheisillä tai kuuluisilla henkilöillä on sama nimi kuin sinulla.
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Englanti
Katso tehtävät
Saksa
Katso tehtävät
Ruotsi
Tänään on klo 13.30 ruotsin vapaaehtoinen kertaus-/tukiopetus Google Meet.
Tunnus on sykruotsi
Perjantai 24.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja tehään oppilaan maailmaan tehtäviä.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matematiikka
Tee oppilaan maailmasta kappaleen 33. tehtävistä yhteensä 6 eri tehtävää. Yritä eri tasojen tehtäviä.
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Musiikki
Perehdytään yleisimpään sähkökitaraan eli Fender Stratocasteriin. Katso videot:
Anssi Kelan soittimet 1985 Squier Stratocaster
ja
Esa Pulliainen: Tarinaa kitaroista
Sitten ei muuta kuin piirra kitara äidinkielen vihkoon. Löydät hyviä kuvia Fender Stratocaster- hakusanalla.Laita minulle kuva numeroon 0407626859. Kiitos.Laittele vielä kuvan yhteyteen joitakin Straton ominaisuuksia muutamalla ranskalaisella viivalla.
-Timo
Torstain 23.4. tehtävät ja keskiviikon 22.4. ratkaisut
Matematiikka


Torstai 23.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja katsotaan teknisen työn koodaustehtävää yhdessä. Tulkaa koodaamistehtävää varten tietokoneella.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Tekninen työ
Harjoitellaan koodaamista pelien avulla. Koodaamisella tarkoitetaan sitä, että annetaan erilaisia käskyjä, joita hahmot sitten toteuttavat.
Studio Code
Uskonto
Mene osoitteeseen https://www.sanomapro.fi/. Oppilaan avain näkyy yläreunassa.Klikkaa sitä ja laita tunnukseksi joulut9. Sitten sieltä Aarre 6 kirjaan. Kappaleesta 21 löytyy aihe Raamattu ja kuvat. Kuuntele teksti ja lue se. Tekstin jälkeen alempana on video, noin 7 minuuttia. Se kertoo Raamatun maalausaiheista.Katso se ja laita ylös videosta ranskalaisin viivoin kymmenen mielestäsi mielenkiintoista kohtaa.
-Timo
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Kodin askareet- tehtävä
Valitse jokin asia, jolla voit auttaa huoltajiasi ja tee se tämän päivän aikana. Voit esimerkiksi imuroida, pyyhkiä pölyjä, tiskata, auttaa ruoanlaitossa jne. Voit myös kysyä aikuisilta vinkkiä, miten voit olla heille avuksi. Kirjoita omaan Docsiin lyhyesti, millä tavalla osallistuit perheen yhteisiin askareisiin.
Ruotsi
Tarkista mitä tuli tehtäväksi
Tekstiilityö
Pese koneellinen pyykkiä, muista tarkistaa pesumerkinnöistä pesulämpötila. Älä sekoita vaaleaa ja tummaa pyykkiä samaan koneelliseen. Ripusta pyykit kuivumaan, "räpsäytä" ja suorista.
Katso Yle Areenasta Verta, hikeä ja T-paitoja jakso 5. Kemikaaleja ja nahkaa.
Tai: Jatka isoäidin neliöiden virkkaamista, päättelyä ja liittämistä.
Kässäkuulumisia ja kuvia wa-viestillä Kirsille 0452704433.
Keskiviikon 22.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja tarkastetaan matematiikan tehtävät.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matematiikka
tee s. 142-143 tehtävät 1-5
Ymppä
Ensiapu on hyvin hyödyllinen taito ja meidän jokaisen on hyvä osata edes jonkinlaiset perusteet niistä, jotta voimme auttaa hädässä olevaa.
Lue ensimmäiseksi kappale 44 ja tee tehtävät 2 ja 3 google docsiin.
Seuraavaksi käy katsomassa mitä kaikkea ensiapu välineitä teiltä löytyy kotoa (laastareita, siteitä, desifiointiainetta jne.). Kerro google docsiin mitä kaikkea löysit.
Lopuksi katso alta oleva video ja kerro google docsiin, mitä kaikkea sinun tulee tehdä jos löydät ihmisen tajuttomana.
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Englanti
Tee tehtävät
Tiistain 21.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet, tarkastetaan maanantain matematiikan tehtävät ja opetellaan epäyhtälöitä.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matikka
Tee sivuilta 138-139 tehtävät 1-5.
Äidinkieli
Lue valitsemaasi kirjaa (sarjakuvatkin ja lehdet käyvät) 45 minuutin ajan. Kirjoita omaan docsiin, mitä luit ja mitä lukemassasi kirjassa tapahtui tai mitä siinä kerrottiin.
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Ruotsi
Tee tehtävät
Saksa
Tee tehtävät
Maanantain 20.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja tarkastetaan perjantain matematiikan tehtävät
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matematiikka
tee sivun 137 kotitehtävät.
Äidinkieli
Katso kolmen eri youtubettajan videota youtubesta (saat itse valita). Kerro tämän jälkeen google docsiin jokaisesta tubettajasta seuraavat tiedot:
- Tubettajan nimi/nimimerkki
- Milloin hän aloitti tubettamisen?
- Paljonko hänellä on tilaajia?
- Montako katselukertaa hänen videoillaan on yhteenäs?
- Millaisia videoita hän tekee?
- Linkkaa myös jokin hänen videoistaa, jota suosittelisit katsottavaksi.
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Englanti
Katso tehtävät
Saksa
Katso tehtävät
Perjantain 17.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja katsotaan yhdessä uutta matematiikan aluetta.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matematiikasta
s.134-135 tehtävät 1-4. Voit myös haastaa itseäsi ja yrittää ratkaista myös tehtäviä 5 ja 6.
Uskonto
Mene googlella kohteeseen https://www.sanomapro.fi/
Yläreunaan tulee oppilaan avain-sana ja avaimen kuva.
Näpäytä sitä
Kirjaudu sisään tunnuksella joulut9
Rullaa Aarre-kirjan materiaaleihin. Etsi teksti Häät ja hautajaiset. Mene tekstiin Avioliitto ja hautajaiset juutalaisuudessa
Kuuntele ja lue teksti. Siitä löytyy vasemmalta kaiuttimen kuva. Poimi kymmenen kohtaa ranskalaisi viivoin ussan vihkoon. Ota vanhemmalta kuittaus alle kun olet tehnyt.
-Timo
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Kodin askareet- tehtävä
Valitse jokin asia, jolla voit auttaa huoltajiasi ja tee se tämän päivän aikana. Voit esimerkiksi imuroida, pyyhkiä pölyjä, tiskata, auttaa ruoanlaitossa jne. Voit myös kysyä aikuisilta vinkkiä, miten voit olla heille avuksi. Kirjoita omaan Docsiin lyhyesti, millä tavalla osallistuit perheen yhteisiin askareisiin.
Jos teillä ei ole vielä vaihdettu autoihin kesärenkaita, voit kysyä vanhemmiltasi jos saisit vaikka auttaa siinä! Se on erittäin hyödyllinen taito osata!
Torstain 16.4. tehtävät ja keskiviikon 15.4. ratkaisut
Historia

Torstai 16.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10 HUOM! Tulkaa kaikki tietokoneilla meetiin!
Toivotetaan hyvät huomenet ja tehdään yhdessä tämän päivän kuvataide tehtävä.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Kuvataide
Harjoitellaan yhdessä kuvanmuokkausta. Etsitään netistä kuvia joita liitetään yhteen leikkaamalla ja hyödyntämällä kuvanmuokkauksen eri tasoja. Tämä tehtävä tehdään kokonaan Google Meetissä. Lopullinen tuotos palautetaan Google Docsiin
Pixlr
Pyörän keväthuolto
Tarkista polkypyöräsi kunto! Huolla oma/sisaruksesi pyörä. Tarkista myös heijastimet. Lisäksi tsekkaa, että polkupyörän kypärän hihnan kireys on sopiva: hihna ei saa olla liian löysällä.
Noudata videossa olevia ohjeita pyörän huollossa. Katso videota samalla vaikka kännykästä huoltaessasi pyörääsi. Video kertoo, kuinka helposti huollat oman pyöräsi. Kysy vanhemmiltasi apua, jos jotkin videon vaiheet osoittautuvat hankaliksi.
Huollettu ja tarkastettu pyörä parantaa myös omaa ja muiden turvallisuutta liikenteessä. :)
Kirjoita lopuksi Google Docsiin, minkälaisia toimenpiteitä teit pyörällesi. Tarviko sinun kiristää ruuveja? Nostitko satulaa? Laitoitko pyöriin lisää ilmaa? Öljysitkö ketjut?
Polkupyörän huolto
Äidinkieli
Lue jokin ajankohtainen uutinen lehdestä/netistä. Kirjoita omaan docsiin viidellä virkkeellä uutisen tärkeimmät asiat.
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Ruotsi
Tarkista mitä tuli tehtäväksi
Tekstiilityö
Jatka isoäidin neliöiden virkkausta, päättelyä ja liittämistä. Tai:
Katso Yle Areenasta Verta, hikeä ja T-paitoja jakso 4. Pienessä ompelimossa.
Katso myös Kolme tapaa viikata -video (Kirsin 5c pedanet löytyy linkki) ja viikkaa puhdas pyykki narulta kaappiin.
Keskiviikon 15.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja katsotaan kuinka mennä historiasta oppilaan maailmaan sekä tarkastetaan sanamäärä google docsissa.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Äidinkieli
Kirjoita vähintään 50 sanan essee google docsiin siitä, mitä kaikkea teit pääsiäisenä. Saat kertoa yhdestä päivästä tai vaikka koko lomasta.
Historia
Lue kpl 21 (sivut 128-131) ja tee tehtävät 1-4
Lisäksi tee otavan oppilaan maailmasta historian kpl 21 digitehtävät 3 ja 4.
Liikunta
HUOM! Kerro google docsiin, miten olet liikunnan suorittanut.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Englanti
Katso mitä tuli tehtäväksi
Tiistain 14.4. tehtävät ja torstain 9.4. ratkaisut
Matematiikka


Tiistai 14.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja opetellaan otavan oppilas maailman käyttöä
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Liikunta
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Matematiikka
Tee otavan oppilas maailman matematiikan 30. kappaleesta 5 tehtävää
Ruotsi
Katso tehtävät
Saksa
Katso tehtävät
Torstain 9.4. tehtävät ja keskiviikon 8.4. ratkaisut
Historia

Torstai 9.4
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja käydään läpi matematiikan uusi kappale.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matematiikka
Tutustu matematiikassa kappaleeseen 30. Sen jälkeen tee sivuilta 130-131 tehtävät 1-5. Google Meetistä löytyy apuja, jos tehtävät tuntuvat hankalilta. Lisäksi alla opetusvideo aiheeseen liittyen:
Tekninen työ (koskee vain teitä, jotka olette teknisessä työssä)
Työkalut on hyvä opetella pitämään kunnossa. Niiden huoltoa ja kunnossapitoa kannattaa opetella, jottei tarvitse ostaa uutta jos vaikka terä sattuu tylsymään. Tänään opetellaan veitsen teroittamista. Tutustu alla oleviin videoihin ja kirjoita sen jälkeen tärkeimmät ohjeet omaan docsiin, mitä veitsen ja puukon teroittamisessa pitää ottaa huomioon.
Mikäli teillä on kotona välineet ja saat huoltajalta luvan, voit huoltajan valvonnan alla harjoitella teroittamista. Omin päin ja ilman lupaa et saa alkaa tekemään!
Tekninen työ, veitsen teroitus
Tekstiilityö: Jatka isoäidin neliöiden virkkaamista, päättelyä ja yhdistämistä.
Tai:
Katso Yle Areenasta Verta, hikeä ja T-paitoja jakso 3: Värjäämisen liemet.
Sen lisäksi viikkaa narulta puhtaat pyykit ja vie ne oikeille paikoilleen.
Wa-viestinä kuvia kässähommista Kirsille 0452704433.
Liikunta
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Musiikki
Kuuntele jokaiselta alla mainituilta laulajilta yksi laulu, mistä pidät.Sen jälkeen laita laulun nimi vihkoon(äidinkieli)
Sinulle tulee kuuden laulun lista.Valikoi niistä paras.
Onnittelen. Olet tutustunut kuuteen maamme eturivin artistin tuotantoon.
Topi Sorsakoski, Kari-Tapio, Kirka Babitzin, Jorma Kääriäinen,Paula koivuniemi, Anna Erikson
Ota kuittaus vanhemmiltasi, jossa on biisien nimet, jotka kuuntelit ja alleviivattuna paras.
Timo
Ruotsi
Tarkista, mitä ruotsista tuli tehtäväksi
Keskiviikon 8.4. tehtävät ja tiistain 7.4. ratkaisut
Matematiikka


Keskiviikko 8.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja käydään läpi historian kappaletta sekä tehtävää.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Historia
Lue sivut 124-127 ja tee google docsiin tehtävät 1-4
Kappaleessa nousee esille, että Kaarle XII:n kuolema saattoi olle myös salamurha. Siksi seuraavaksi saat itse selvittää, millaisia salamurhia historiassa on ollut. Salamurhalla tarkoitaan siis väijytyksellä tai salaisesti tehtyä murhaa, jossa kohteena ovat poliittiset henkilöt (presidentit, johtajat, kenraalit jne.)
Ohjeet:
Voit valita joko itseäsi kiinnostavan henkilön tai sitten katsoa alta olevan videon sekä valita jonkun niistä.
Etsi vastaukset näihin kysymyksiin:
- Kuka henkilö oli kyseessä: Mikä oli hänen ammattinsa tai roolinsa, milloin ja missä hän syntyi
- Milloin, missä ja miten salamurha tapahtui
- Kuinka salamurha toteutettiin? Myrkyttämällä? Ampulalla?
- Onko salamurhaaja jäänyt kiinni ja mitä hänelle on tapahtunut?
- Minkä takia salamurha tehtiin: miksi juuri tämä henkilö tapettiin? kuka ei pitänyt hänestä?
- Etsiä myös hyviä aiheeseen liittyviä kuvia!
+ Millaisia salaliittoteorioita tähän salamurhaan liittyy?
Etsi huolellisesti tietoa tehtävään liittyen. SUORAAN WIKIPEDIASTA JA MUILTA SIVUILTA KOPIOINTI EHDOTTOMASTI KIELLETTY! Sen pystyy helposti selvittämään, onko jokin kopioitu suoraan, joten kannattaa tehdä alusta asti kunnolla. Muuten joudut tekemään tehtävän uudestaan.
Liikunta
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Kodin askareet- tehtävä
Valitse jokin asia, jolla voit auttaa huoltajiasi ja tee se tämän päivän aikana. Voit esimerkiksi imuroida, pyyhkiä pölyjä, tiskata, auttaa ruoanlaitossa jne. Voit myös kysyä aikuisilta vinkkiä, miten voit olla heille avuksi. Kirjoita omaan Docsiin lyhyesti, millä tavalla osallistuit perheen yhteisiin askareisiin.
Englanti
Tarkista mitä tullut tehtäväksi!
Tiistain 7.4. tehtävät ja maanantain 6.4. ratkaisut
Matematiikka


Tiistai 7.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja pienet rupattelut ennen tehtävien tekemistä.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Matematiikka
Tee sivu 126 kokonaan ja sen lisäksi valitset KAKSI kokonaista tehtävää (esim. 6 ja 8) sivulta 127 (ainoastaan esim. a ja d -kohdan tekemistä ei lasketa kokonaiseksi tehtäväksi)
Uskonto
Tämän viikon uskontotunnit kuuluvat ortodoksisuuteen tutustumisessa. koska ortodoksien tärkein aika vuodesta on pääsiäisaika
Siispä: Katso video youtubesta Ortodoksinen uskonto, Irma Öörni n.10 minuuttia.
https://www.youtube.com/watch?v=t-xJRifqjfA
Sitten uskonnon vihkoon poimi 10 videossa esiteltyä asiaa ranskalaisilla viivoilla.
Lue ne asiat vanhemmillesi ja ota kuittaus vihkoon. Sitten laita hakuun kuva Vanha Valamon luostari. Piirrä se.
-Timo
Liikunta
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Ruotsi
Katso tehtävät
Saksa
Katso tehtävät
Musaesitelmä TEE TÄKSI PÄIVÄKSI JA LÄHETÄ TIMOLLE
Tee parin sivun esitelmä seuraavista yhtyeistä tai artisteista.Valitse vain YKSI.
Eppu Normaali, Hurriganes,Popeda,Hector, Juice Leskinen.
Elvis, Queen, Abba, The Beatles, The Rolling Stones,Eagles,Johnny Cash,Bob Dylan
Tutustu artistiin tai yhtyeeseen youtubessa ennen kuin päätät, minkä valitset.
Kun saat valmiiksi, voit lähettää vihkon sivuista kuvan puhelimeeni. Yksi kuva riittää, vaikka et saisi mahtumaan siihen koko juttua. Aikaa on ensi viikko.
Numeroni on 0407626859
Timo
Maanantai 6.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Toivotetaan hyvät huomenet ja uuden viikon startit, ennen kuin painutaan etätehtävien kimppuun!
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Ympäristöoppi
Yle Areenassa on videoita Australiaan liittyen (kesto 54min), linkki videoihin löytyy alta
Australia
Valitse videoista yksi. Katso video ja kirjoita sen jälkeen omaan docsiin vähintään seitsemän faktaa eli tosiasiaa Australian luontoon liittyen. Faktoja kannattaa kirjata itselleen muistiin sitä mukaan kun niitä dokumentissa tulee esille. Muista laittaa otsikoksi Ympäristötieto ja sen alle videon nimi.
Matematiikka
Tee matematiikasta s. 122-123 tehtävät 1-5.
Liikunta
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Englanti
Katso mitä on tullut tehtäväksi!
Saksa
Katso mitä on tullut tehtäväksi!
Perjantain 3.3. tehtävät ja torstain 2.4. ratkaisut
Matematiikka


Perjantai 3.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Liikunta
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Kodin askareet -tehtävä
Vanhempasi ovat auttaneet sinua koulutehtävissä ja niiden tarkistamisessa viime koulupäivien aikana. Nyt on sinun vuorosi auttaa vanhempia.
Valitse jokin asia, jolla voit auttaa huoltajiasi ja tee se tämän päivän aikana. Voit esimerkiksi imuroida, pyyhkiä pölyjä, tiskata, auttaa ruoanlaitossa jne. Voit myös kysyä aikuisilta vinkkiä, miten voit olla heille avuksi. Kirjoita omaan Docsiin lyhyesti, millä tavalla osallistuit perheen yhteisiin askareisiin.
Äidinkieli
Tee ohjeinen mukainen elokuva-arvostelu eilen katsomastasi elokuvasta. Ohjeet löytyvät alla olevasta linkistä:
Ohjeet arvostelun tekemiseen
Torstain 3.4. tehtävät
Ruotsi
https://peda.net/aanekoski/perusopetus/telakkakadun-koulu/lks/englanti-maija2/e6lr
Äidinkieli
Tänään seuraa hieman erilainen äidinkielen tehtävä. Tänään tehtävänäsi on katsoa mikä tahansa elokuva. Voit valita jonkin Netflixistä tai katsoa leffa, joka löytyy ihan DVD tai Blu-rayna. Valitse mieluummin sellainen elokuva, jota et ole nähnyt tai jonka näkemisestä on kulunut hyvin pitkä aika.
Tälle päivälle ei ole muuta tehtävää äidinkielestä, mutta tulemme kirjoittamaan elokuvasta perjantaina arvostelun. Kannattaa siis katsoa elokuva kriittisin silmin ja pohtia samalla, mistä pitää elokuvassa ja mistä ei.
Hyödynnämme arvostelun kirjoittamisessa oppikirjan sivua 158-159, joten lukaise se läpi ennen elokuvan katsomista.
Matematiikka
s.118-119 tehtävät 1-4. Voit myös haastaa itseäsi ja yrittää tehdä loputkin aukeaman tehtävät.
Liikunta
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
tekstiilityö: Katso Verta, hikeä ja T-paitoja 2. jakso: Silmiä ja mieltä kirvelee.
Jatka isoäidin neliöiden virkkausta. Tai vaihtoehtoisesti: Tutki kotonasi olevaa pyykinpesukonetta. Oletko pessyt pyykkiä kotikoneella? Kuka teillä pääsääntöisesti pesee pyykit? Missä pyykit kuivatetaan? Ota kaapistasi huppari/T-paita/housut. Etsi sellainen vaate, jonka sivusaumassa on pesuohjelappu. Tutki, missä lämpötilassa vaatteen saa pestä. Saako sen silittää? Onko vaate pestävä samanväristen kanssa eli lähteekö siitä mahdollisesti väriä pesussa? Vanhempien luvalla ja valvonnassa voit myös pestä koneellisen pyykkiä ja laittaa ne kuivumaan.
Keskiviikon 1.4. tehtävät ja Tiistain 2.4. ratkaisut
Matematiikka

Keskiviikko 1.4. tehtävät
Google Meet -tapaaminen klo 10
Harjoittelemme Google Meetin käyttämistä tänään. Laitoin siitä vanhemmillenne eilen viestiä, joten jokaisen tulisi olla tietoinen Google Meetin järjestämisen ajankohdasta eli klo 10. Google Meetiä käytetään todella paljon ympäri maailmaa. Monet yritykset ja yliopistot käyttävät sitä juuri etäkokouksiin, joissa ihmiset voivat sijaita eri puolilla maapalloa.
Ohjeita:
1. Google Meet koskee kaikkia eli siellä käyminen on pakollista. Jos et pääse osallistumaan, käske vanhempasi laittamaan minulle Wilmassa viestiä.
2. Ollaan siellä rauhassa ja noudatetaan opettajan ohjeita. Kun tulet Google Meetiin, laita mikkisi äänettömälle. Muuten sieltä kuuluu melu läpi ja kaikkien oleminen siellä hankaloituu. Kun haluat esittää kysymyksen, poista mykistys siksi aikaa. Kysyttyäsi mykistä itsesi uudelleen. Voit pitää kameraa päällä, mutta ei ole pakko. Jos sinulta ei löydy koneesta mikkiä tai headsettiä, voit osallistua Google Meetiin myös älypuhelimella!
3. Kerron lopuksi, kun Google Meet on päättynyt ja halukkaat voivat lähteä. Tarjoan näiden tapaamisten jälkeen myös tukiopetusta halukkaille.
Google Meet
Musiikki
Muista tehdä Timon antama musaesitelmä! Lähetä siitä kuva Timolle. Tarkemmat ohjeet maanantain tehtävien kohdalla.
Historia
Valitse joku näistä henkilöistä ja kerro hänestä seuraavia asioita:
-Milloin ja missä hän on syntynyt?
-Milloin ja missä hän kuoli?
-Kerro hänen saavutuksistaan elämässään
-Kerro henkilöstä kaksi lisäfaktaa, jotka löysit
-Etsi henkilöstä ja hänen elämäänsä liittyviä kuvia
Henkilöt:
Sandro Botticelli
Leonardo da Vinci
Martin Luther
Galileo Galilei
Ludvig XIV
Etsi tietoa netistä sekä kirjan kappaleista 17-20
Liikuntasuoritus
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Äidinkieli
Lue valitsemaasi kirjaa (sarjakuvatkin ja lehdet käyvät) 45 minuutin ajan. Kirjoita omaan docsiin, mitä luit ja mitä lukemassasi kirjassa tapahtui tai mitä siinä kerrottiin.
Tiistain 31.3. tehtävät ja Maanantain 30.3. ratkaisut
Matematiikka


Tiistai 31.1. Tehtävät
Liikuntasuoritus
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Matematiikka
s.117 kotitehtävät
Ruotsin
tehtävät https://peda.net/aanekoski/perusopetus/telakkakadun-koulu/lks/englanti-maija2/e6lr
Äidinkieli
Lue jokin ajankohtainen uutinen lehdestä/netistä. Kirjoita omaan docsiin viidellä virkkeellä uutisen tärkeimmät asiat.
Saksa
Käy katsomassa mitä tehtäviä saksasta tuli!
Maanantain 30.3. tehtävät ja perjantai 27.3. ratkaisut
Äidinkieli
Ratkaisut kuvatehtävään
Maanantai 30.3. tehtävä
Ympäristötieto
Tutustu alla olevasta linkistä Australiaan ja Oseaniaan. Etsi netistä tietoa ja kirjoita kuuden tehtävän vastaukset omaan Docsiin, ei siis vihkoon vaikka linkin takana niin pyydetäänkin. Vastaa siihen tekstiasiakirjaan, johon olet aiemminkin tehnyt etäkoulutehtäviä, älä luo uutta. Muista kirjoittaa päivämäärä, oppiaine ja tehtävänumerot. Kirjoita docsiin se tehtävänumero, joka on kysymyksessäkin. Myös ympän kirjan kappaleesta 38 saa apua joihinkin kysymyksiin.
Australia ja Oseania
Liikunta
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Matematiikka
s.114-115 tehtävät 1-5.
Musaesitelmä
Tee parin sivun esitelmä seuraavista yhtyeistä tai artisteista.Valitse vain YKSI.
Eppu Normaali, Hurriganes,Popeda,Hector, Juice Leskinen.
Elvis, Queen, Abba, The Beatles, The Rolling Stones,Eagles,Johnny Cash,Bob Dylan
Tutustu artistiin tai yhtyeeseen youtubessa ennen kuin päätät, minkä valitset.
Kun saat valmiiksi, voit lähettää vihkon sivuista kuvan puhelimeeni. Yksi kuva riittää, vaikka et saisi mahtumaan siihen koko juttua. Aikaa on ensi viikko.
Numeroni on 0407626859
Timo
Saksa
Käy katsomassa, mitä Saksasta on tullut tehtäväksi!
Perjantain 27.3. tehtävät
Kirjoita tästäkin oma kohtansa google docsiin!
Katso alla oleva Youtube video
Sen jälkeen opettele ulkoa jakeet 4 - 5 - 6 - 7
Tämän jälkeen käske vanhempaasi testaamaan sinulta, muistatko ne ulkoa. Kun olet onnistunut, pyydä vanhemmiltasi kuittaus google docsiin. Voit itse päättää, kuinka sen toteutat: esimerkiksi kuittaus uskonnonvihkoon ja otat siitä kuvan docsiin!
Liikunta
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Äidinkieli
Seuraavaksi tiedossa on tutkimustehtävä, joka vaatii teiltä jokaiselta tarkkaa silmää ja salapoliisitaitoja! Internetissä on kautta aikojen liikkunut paljon erikoisia kuvia, jotka ollaan lopulta todettu vain huijauksiksi. Lue seuraavaksi tähän liittyvä Ylen Uutinen!
Ylen Uutinen
Merkitse normaalisti google docsiin tämä tehtävä. Kuvia on yhteensä kymmenen ja osa niistä on aitoja ja osa huijauksia. Tehtävänäsi on selvittää, mitkä niistä ovat aitoja ja mitkä eivät. Jos löydät todisteita siihen, että ne ovat huijausta, liitä linkki todisteeseen (esimerkiksi alkuperäinen kuva, josta huijaus on muokattu)
Uutisessa on ohjeistettu mitenkä pystyt tekemään kuvahaun ja näin selvittämään ovatko seuraavaksi listaamani kuvat aitoja vai pelkästään kuvamuokattuja huijauksia.
Selvitettävät kuvat
Torstain 26.3. tehtävät ja keskiviikon 25.3. ratkaisut
Historia

Torstai 26.3. tehtävät
Ympäristötiedon tehtävä
Kirjaudu sisään Google Docsiin aiemmin tekemääsi asiakirjaan.
Muista laittaa päivämäärä ja sen alle kirjoita Ympäristötieto
Kirjoita tämän jälkeen ”Aasia”
Tehtävänäsi on tutustua vähintään kahteen Aasian valtioon.
Lue ensin kappaleet 36 ja 37. Sen jälkeen etsi netistä tietoa valitsemistasi valtioista ja kirjoita alla olevat tiedot Googlen asiakirjaan.
Etsi seuraavia tietoja
- valtion nimi
- lippu
- pääkaupunki, asukasluku
- kerro maan eläimistä, säästä jne.
- selvitä s.182-183, millä kasvillisuusvyöhykkeellä valtio sijaitsee
- mahdollisesti kuvia valtiosta
- mikä/mitkä ovat valtion viralliset kielet?
- mitä nähtävyyksiä valtiossa on?
HUOM! Kuvan liittäminen Docsiin
- klikkaa ylhäältä "lisää"- kuva- koneelta tai verkosta
- jos valitsit verkosta, kirjoita hakusana tyhjään kenttään
- raahaa haluamasi kuva asiakirjaan
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Käsityöt
Muista tehdä tämä tehtävä taas samaan google docsiin kuin olet tehnyt kaikki edelliset tehtävät!
Etsi viisi erilaista työkalua
1. Mikä on työkalun nimi?
2. Missä ammatissa sellaista usein käytetään?
3. Milloin itse tarvitsit työkalua viimeksi ja mitä teit sillä?
+Lisää työkalusta kuva
Tekstiilityö: Jatka isoäidin neliöiden virkkaamista, päättelyä, yhdistämistä. (Te, joilla työ on kotona)
Tälle vaihtoehtoinen työ: katso Yle Areenasta Verta, hikeä ja T-paitoja jakso 1: Mars puuvillapellolle!
Sen jälkeen siivoa vaatekaappisi, ota pois pienet ja rikkinäiset vaatteet (kierrätys), pyyhi hyllyt ja viikkaa vaatteet taikaisin paikoilleen.
Lisäinfoa tehtävien palautuksesta laitettu wilmaviestillä!
Äidinkieli
Olemme nyt etäopiskelleet viikon verran. Kirjoittakaa vähintään 50 sanan kertomus, jossa vastaat seuraaviin kysymyksiin:
1. Mikä on ollut etäopiskelussa helppoa ja mikä vaikeaa?
2. Kuinka olet onnistunut pitämään kiinni opiskelurytmistäsi?
3. Miten maailman tilanne on vaikuttanut sinun elämääsi esimerkiksi harrastuksiin ja muihin menoihin?
Ruotsin tehtävät tätä painamalla.
Keskiviikon 25.3. tehtävä ja tiistain 24.3. ratkaisut
Matematiikka


Äidinkieli
Työkirjan tehtäviin käy jokaisen omat vastaukset. Palataan näihin, kun koulut avataan jälleen huhtikuussa!
Keskiviikon 25.3. tehtävät
Englanti
Tarkista, mitä on tullut tehtäväksi!
Ympäristötieto
Tehtävä
Kirjaudu sisään Google Docsiin aiemmin tekemääsi asiakirjaan.
Muista laittaa päivämäärä ja sen alle kirjoita Ympäristötieto
Kirjoita otsikoksi ”Afrikka”
Tehtävänäsi on tutustua vähintään kahteen Afrikan valtioon.
Lue ensin kappaleet 34 ja 35. Sen jälkeen etsi netistä tietoa valitsemistasi valtioista ja kirjoita alla olevat tiedot Googlen asiakirjaan.
Etsi seuraavia tietoja
- valtion nimi
- lippu
- pääkaupunki, asukasluku
- kerro maan eläimistä, säästä jne.
- millä kasvillisuusvyöhykkeellä valtio sijaitsee (s.170)
- mahdollisesti kuvia valtiosta
- mikä/mitkä ovat valtion viralliset kielet?
- mitä nähtävyyksiä valtiossa on?
HUOM! Kuvan liittäminen Docsiin
- klikkaa ylhäältä "lisää"- kuva- koneelta tai verkosta
- jos valitsit verkosta, kirjoita hakusana tyhjään kenttään
- raahaa haluamasi kuva asiakirjaan
Historia
Lue kappale 20 (sivut 116-121) ja google docsiin tehtävät 1-4.
Tee kappaleesta muistiinpanot google docsiin eli kirjoita viisi keskeisintä/tärkeitä asiaa kappaleesta.
Luokan pedanet sivujen oikealta laidalta löydät linkin malliesimerkiin google docs tiedostosta.
Kodin askareet- tehtävä
Vanhempasi ovat auttaneet sinua koulutehtävissä ja niiden tarkistamisessa viime koulupäivien aikana. Nyt on sinun vuorosi auttaa vanhempia.
Valitse jokin asia, jolla voit auttaa huoltajiasi ja tee se tämän päivän aikana. Voit esimerkiksi imuroida, pyyhkiä pölyjä, tiskata, auttaa ruoanlaitossa jne. Voit myös kysyä aikuisilta vinkkiä, miten voit olla heille avuksi. Kirjoita omaan Docsiin lyhyesti, millä tavalla osallistuit perheen yhteisiin askareisiin.
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Tiistain 24.3. tehtävät ja maanantain 23.3. ratkaisut
Äidinkieli s.139
1. a)Tapahtumapaikkana on Neitovaaran pitäjä. b) Kaikilla siskoksilla on pitkät, punaiset hiukset, pisamia, suipot kasvot ja ovela ilme.
2. Esimerkiksi: nuorin seitsemästä siskoksesta, pitkät, punaiset hiukset, pisamia, suipot kasvot ja ovela ilme, rakastaa ruuanlaittoa ja leipomista, lähtee jälkiruokamestariksi Ranskaan
3. Esimerkiksi: + oppii uuden kielen, tutustuu uuteen kulttuuriin, oppii uutta ruuanlaitosta, pääsee uralla eteenpäin
- koti-ikävä, täytyy pärjätä ilman siskon turvaa
Tiistai 24.3. tehtävät
Ruotsi
Tehtävät
Liikunta
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Matematiikka
s.110-111 tehtävät 1-5
Äidinkielen
tehtäväkirja s. 92-93
Yhteiskuntaoppi
Katso viime perjantain lasten uutiset. Linkki alempana.
Lasten Uutiset
Tee sen jälkeen aiheeseen liittyvä tietovisa:
Tietovisa
Testaa, osaatko jollakin tavalla ottaa kuvan tietovisan tuloksista, minkä voit sitten liittää jo eilen luomaasi google docsiin "Yhteiskuntaoppi" -kohdan alle. Extratehtävä, josta tiedossa lisäpisteitä tulevaisuutta ajatellen!
Saksan opiskelijat tarkastakaa Timon sivu!
Maanantain 23.3. tehtävät ja perjantain 20.3. ratkaisut
Matematiikka

Maanantain 23.3. tehtävät
Jatkossa teemme paljon tehtäviä Google Docsiin. Tehtävänäsi on luoda yksi Docs-asiakirja, johon alat tehtäviä tekemään. Ei siis jokaiselle oppiaineelle omaa! Tämä koskee Juhon pitämiä oppitunteja. Kun olet luonut Docsin, laita asiakirjan nimeksi oma nimesi ja jaa se minulle (osoite on juho.siuko@eduaanekoski.net). Asiakirjasi pitää näyttää samalta kuin alla olevasta linkistä ilmestyvät malli. Tutustu siis huolellisesti alla olevaan malliin, jotta saamme homman rullaamaan sujuvasti.
https://docs.google.com/document/d/1ghIxLYpXMvNstf5wDGgnA-Gdge9DIf_gQJL6T2NuIYM/edit?usp=sharing
Mallin toisella sivulla on esimerkki kuvia siihen, kuinka jaat tiedoston opettajalle!
Äidinkieli
Lue lukukirjasta s.134 teksti Enni Rukajärvestä. Alla on lisäksi linkki, josta löytyy lisätietoa Ennistä. Tutustu ihmeessä!
Enni Rukajärvi
1. Kirjoita Googleen äsken tekemääsi asiakirjaan teksti, jonka aihe olet sinä itse. Laita näkyviin otsikko "Minä". Kerro sinulle tärkeitä asioita, unelmia, aikuisena...katso lukukirjan s.135, siellä on hyvät ohjeet.
2. Lue lukukirjan s. 136-139 ja tee tehtävät 1-3 googlen asiakirjaan (siihen samaan kuin äskeinen tehtävä). Laita otsikoksi "Sen seitsemää sorttia". Muista myös tehtävänumerot!
Liikunta
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Saksan opiskelijat, muistakaa tehtävät Timon sivuilta!
Perjantain 20.3. tehtävät ja Torstain 19.3. ratkaisut
Matematiikka


Äidinkieli
Minna Canth- tehtävien vastaukset:
1. Minna Canthin alkuperäinen nimi oli Ulrika Wilhelmina Johnson.
2. Minna Canth syntyi Tampereella 19.3.1844.
3. Minna alkaa opiskella opettajaksi.
4. Opinnot keskeytyvät, koska Minna menee naimisiin ja jää kotiin hoitamaan perhettä.
5. Ne ovat Minna Canthin lehtikirjoituksissa käyttämiä nimimerkkejä.
6. Minna Canth pyrki lisäämään tasa-arvoa yhteiskunnassa sekä parantamaan naisten asemaa.
Perjantai 20.3. tehtävät
Matikka
s. 109 kotitehtävät.
Äidinkieli
Kuuntele alla olevasta linkistä tarina Muumien Taikatalvi.
Kirjoita tarinan tapahtumista tiivistelmä äidinkielen vihkoosi. Vähintään 50 sanaa. Saa olla enemmän!
Tarina
Ohjeita
Tiivistelmällä tarkoitetaan tarinan tai tekstin kirjoittamista omin sanoin lyhyempään muotoon. Tiivistelmässä on tärkeää, että siihen sisällytetään kaikki tärkeimmät asiat tekstistä tai tarinasta. Kuuntele siis tarina pariin kertaan ajatuksella ja tee vaikka lyhyet muistiinpanot siitä, mitkä ovat tarinassa ne tärkeimmät kohdat, tapahtumat ja kohtaukset. Samalla tavalla kuin normaalissa tekstissä ja tarinassa, tiivistelmällä on selkeä alku, keskiväli ja loppu. Älä vain luettele äänikirjan tapahtumia, vaan kirjoita ne virkkeinä vihkoon.
Liikunta
Omavalintaisella tavalla käy harrastamassa liikuntaa 45min. Käy esimerkiksi kävelyllä, juoksulenkillä, tee lihastreeniä, potki kotipihalla palloa, kävelytä lemmikkieläintä jne. Saat itse valita!
Huom. muistathan luokan pedanetin sivujen laidasta löytyvät ohjeet liikuntatuntien suorittamiseen etänä!
Torstain 19.3. tehtävät ja keskiviikon 18.3. ratkaisut
Äidinkieli



Historia

Torstain 19.3. tehtävät
Äidinkieli
Tänään on Minna Canthin päivä, onnea Minna!
Katso alla olevasta linkistä video ja vastaa linkin alla oleviin kysymyksiin äidinkielen vihkoon. Muista laittaa otsikko Minna Canth ja tehtävänumerot!
Minna Canth
1. Mikä Minna Canthin nimi oli alunperin?
2. Missä ja milloin Minna Canth syntyi?
3. Mihin ammattiin Minna alkoi opiskella Jyväskylässä?
4. Miksi hänen opiskelunsa keskeytyivät?
5. Miten nimet Wilja, Teppo ja M.C. liittyvät Minna Canthiin?
6. Miten Minna Canth liittyy tasa-arvoon ja naisten asemaan yhteiskunnassa? (voit etsiä vastauksen myös muualta kuin videolta)
Matematiikka
Uusi jakso, "Todennäköisyys", alkaa (%-jakso ja siihen liittyvä kertaaminen + koe tehdään myöhemmin)
Lue huolellisesti s. 106 ohje
Tee s.106-107 tehtävät 1-6
Ruotsin tehtävät kyseisen oppiaineiden sivuilta
Keskiviikko 18.3. tehtävät
Lue oppikirjan sivut 132-133 "Stanleyn toivelista" -kappale ja tee tehtävä 1 ja 3
Sen jälkeen avaa työkirja sivulta 90 ja tee tehtävät 1-3.
Liikunta
Valitse omavalintaisesti jokin liikunnanmuoto, jota harrastat vähintään 45 minuuttia.
Huom! Liikunnan suorittamiseen ja merkitsemiseen ohjeet luokan pedanet sivun laidassa.
Historia
Lue kappale 19 (sivut 112-115) ja tee vihkoon tehtävät 1-4.
Tee kappaleesta muistiinpanot vihkoon eli kirjoita viisi keskeisintä/tärkeitä asiaa kappaleesta.
Google tunnusten testaaminen
Käytämme jatkossa etänä opiskelussa paljon googlen eri sovelluksia, joten yhtenä tehtävänä on yrittää päästä kirjautumaan googleen omilla koulun tunnuksilla.
Tunnuksena toimii etunimi.sukunimi@eduaanekoski.net ilman ääkkösiä (esimerkiksi Matti Meikäläisen tunnus olisi matti.meikalainen@eduaanekoski.net)
Jokaiselta löytyy henkilökohtainen salasana, joka pitäisi olla muistissa. Jos salasanaa ei löydy tai sitä ei muista, on sitä kysyttävä opettajalta. Vanhempasi voivat kysyä sitä wilma-viestillä. Jos kirjautuminen aiheuttaa harmaita hiuksia, kysy vanhemmiltasi apua ja yritä kirjautua myös eri laitteella.
Englanti
Englannin tehtävät löytyvät sen omalta pedanet sivulta.
Tervetuloa 6A-luokan sivuille
Koulupäivän aikana minut saa parhaiten kiinni Wilman kautta.
Hei. Käytössämme on Sanoman Arttu-sovellus opiskelun ja läksyjenteon tueksi. Lataa sovelluskaupasta ilmainen Arttu-sovellus. Lisätietoa osoitteesta https://sanomapro.fi/arttu/.
Mikäli teillä on kiireellistä asiaa tai haluatte mieluummin keskustella puhelimitse, voitte tavoitella minua opehuoneen numerosta 020 632 3012. Mikäli ette saa minua heti kiinni, voitte jättää soittopyynnön. Ethän jätä vastaajaan viestejä.
Englantia luokalle opettaa Pekka Alava, ruotsia Lauri Puustinen ja tekstiilityötä Kirsi Lehtonen. Timo Leppänen vastaa uskonnon, teknisen työn ja musiikin opetuksesta. Luokkamme erityisopettajana toimii Saija Linja.
Lukujärjestys
MA | TI | KE | TO | PE | |
8-9 | AI | RUB | ET/UE | UE | |
9-10 | YM | MA | ENA | AI.b/RUB.a | AI |
10-11 | ENA.a/MA.b | AI | HI | AI.a/RUB.b | LI |
11-12 | ENA.b/MA.a | YM | YM | MA | MU |
12-13 | SAKSA | YH | MA | KS | ET |
13-14 | SAKSA | KU | KS | ||
14-15 | LI |