Tervetuloa Tietäjille

TERVETULOA TIETÄJILLE

Toimintakaudella 2023 -2024 Tietäjillä toimii kokopäiväinen esiopetusryhmä. Ryhmässä järjestetään myös vuorohoidossa olevien lasten esiopetus ja varhaiskasvatus. Vuorohoidon järjestämisessä teemme yhteistyötä Mikonpuiston päiväkodin kanssa. Meidät löytää Koulunmäen yhtenäiskoulun Mäntykujalta. Ryhmässä työskentelee varhaiskasvatuksen opettaja ja kolme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa.

Koulunmäen esiopetuksen varhaiskasvatus on auki klo 6.15 - 17. Tarvittaessa joustamme aukioloajoissa vanhempien työn vuoksi klo 5 - 18 välillä. Tämän ajan ulkopuolelle jäävä varhaiskasvatus järjestetään Mikonpuiston päiväkodissa, jonne saatamme lapset klo 17 jälkeen. Pidennetyistä aukioloajoista sovitaan perheiden kanssa henkilökohtaisesti ja hoitoaikojen varaus toimii kaikilla (myös pelkät esiopetuspäivät ja sovitut poissaolot) sähköisesti. Tieto pidennyksen tarpeesta ja muuttuvista hoitoajoista tulee olla meillä sähköisen järjestelmän (eAsiointi) mukaan viimeistään tarvetta edeltävän viikon sunnuntaina klo 24 mennessä, samoin kuin kaikki muutkin hoitoajat. Huomaathan aikoja ilmoittaessa, että olemme ruokalassa aamupalalla klo 8-8.30, lounaalla klo 12-12.30 ja välipalalla klo 14-14.30. Kannattaa siis ilmoittaa ajat näiden aikojen ulkopuolelle, jos vain teille on mahdollista. Järjestelmään tallennetaan myös pelkät esiopetuspäivät kohdan "muu poissaolo" kautta. Sieltä löytyy rastin paikka pelkkään esiopetukseen. Esiopetusaika on klo 9-13, ja se on maksutonta. Merkitse eAsiointiin päivän alku- ja loppuajat. Järjestelmä vähentää automaattisesti eskariajan. Mikäli sovitun vuorohoidon vuoksi lapsi tulee paikalle iltavuoroon, teemme hänen kanssaan mahdollisuuksien mukaan eskaritehtäviä iltapäivisin. Yllättävistä poissaoloista (esim. sairastuminen) toimii parhaiten tekstiviesti-, WhatsApp- tai soittoilmoitus Tietäjien puhelimeen 040 355 9591.

Ylimääräisiin vapaapäiviin tarvitaan lupa ryhmästä ja pitempiin lomiin päiväkodin johtajalta, koska esiopetus on velvoittavaa maanantaista perjantaihin. Vuorohoitolasten viikonloppuhoito saattaa aiheuttaa arkivapaita. Esiopetuksen syyslukukausi on 14.8.-15.12. ja kevätlukukausi 8.1.-31.5.2024. Loma-aikoja ovat: syysloma vk 42 (16.10-20.10.), joululoma 18.12.2022 - 5.1.2023 , talviloma vk 9 (26.2. - 1.3.2023) sekä ylimääräinen vapaa helatorstain jälkeen 10.5. Loma-aikoina varhaiskasvatus on auki Tietäjillä myöhemmin ilmoitettavan tavan ja varausten mukaan. Esiopetus päättyy 31.5.2024 ja esikoululaisen varhaiskasvatusoikeus päättyy 31.7.2024.

Satunnaisesta vuorohoidontarpeesta on aina erikseen sovittava henkilökunnan kanssa.

Koulunmäen esiopetuksessa toteutetaan Opetushallituksen Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteita (2014) sekä Äänekosken kaupungin laatimaa esiopetuksen opetussuunnitelmaa (2017). Ohjattu ja lasten omaehtoinen leikki sekä havainnolliset, lasten aktiivisuutta ja luovuutta edistävät työtavat ovat olennainen osa esiopetuksen toimintaa. Käytämme esiopetuksessa runsaasti tekemisen, tutkimisen ja liikunnan oppimistapoja sekä perehdymme opetussuunnitelmissa esille tuleviin osa-alueisiin. Osa-alueita ovat:
- Ilmaisun monet muodot
- Kielen rikas maailma
- Minä ja meidän yhteisömme
- Tutkin ja toimin ympäristössäni
- Kasvan ja kehityn
Käytämme toiminnoissa monipuolisesti erilaisia ryhmittelyjä tarpeiden mukaan. Harjoittelemme sosiaalisia taitoja, ryhmässä toimimisen taitoja, itsestä huolehtimisen taitoja sekä etsimme valmiuksia koulutien aloittamiseen.
Tietäjät tekevät yhteistyötä eniten viereisen Tutkijat -ryhmän sekä Koulunmäen yhtenäiskoulun alkuopetuksesta 1D -luokan kanssa. Joustavaa esi- ja alkuopetusta kehitämme alakerran Mäntykujan voimin. Joustavissa seuraamme Koulunmäen esiopetuksen ja Koulunmäen yhtenäiskoulun alkuopetuksen yhteistä suunnitelmaa.

Tarjoamme tarvittaessa tilat eskarilaisten toimintaa varten Musamajalle, viulumuskarille sekä kuvataidekoululle. Tänä lukuvuonna on tarjolla Musamaja viulu maanantaisin; jatkavat klo 12.45-13.30 ja aloittavat klo 13.30-14.15. Musamaja perus on perjantaisin klo 12.45-13.30.

Olemme lasten suunterveyden suositusten mukaisesti karkiton varhaiskasvatusyksikkö. Ruokailuiden jälkeen on käytössä eskarista jaettavat ksylitolipastillit.

Liikuntasalivuoromme on tänä toimintakautena perjantaina aamupäivällä. Sisäliikuntavaatteita säilytämme ryhmässä lasten omissa laatikoissa. Esiopetuksen kahdeksan kerran uimakoulu on tänä syksynä neljänä päivänä viikossa 23.10.-3.11.

Käytämme tiedottamiseen Tietäjien julkista Peda.net sivua ja Koulunmäen esiopetuksen etusivua, joihin ei tarvita tunnuksia. Seuraavan viikon viikko-ohjelmat ja tietoa viikon puuhista ja tärkeistä tiedotusasioista lähetetään vanhemmille Wilma -viestillä. Tehdyistä puuhista löytyy "Kuvia viikon varrelta" Peda.netistä.
Vanhemmat tekevät Peda.nettiin lapsen omat tunnukset, jos niitä ei vielä ole. Niillä luodaan perusopetuksen sähköinen kasvunkansio, jota täytetään tähän tietoon aina 9. luokan loppuun saakka. Tallennamme sähköiseen kasvunkansioon mm. kuvia eskarivuodelta, lapsen itsearviointia ja kuvat arviointipuista. Toinen tiedotuskanavamme on Wilma, johon olette jo luoneet tunnukset kotona. Wilmaan tulee mm. lapsen henkilökohtainen esiopetussuunnitelma. Nämäkin tunnukset seuraavat lasta kouluun. Ilmoitustauluna meillä on sähköinen infotaulu Tietäjien oven yläpuolella sekä "Ajankohtaista" -laatikko Tietäjien etusivulla.

Koulun ovet ovat lukossa turvallisuus- ja valvontasyistä. Poikkeuksena vilkkaimmat ajat klo 7.30-8.10, 8.45-9.10 ja 12.45-13.10. Sisälle tullaan soittamalla ryhmän ovikelloa. Esiopetuksen lopussa klo 13 hakija voi odottaa oven ulkopuolella, jos ei ole erityistä keskusteltavaa. Saatamme lapset silloin ovelle asti. Vältämme tällä ruuhkan syntymistä eteiseen. Ilmoitattehan ryhmässä, jos haluatte iltapäivisin ulos mukaan tiettyjä vaatteita tai tavaroita. Tavaroiden pakkaamiseen on hyvä olla lapsen nimellä varustettu reppu, jonka voitte ottaa mukaan ulko-oven lähettyviltä katoksesta lasta hakiessa. Reppua lapsi opettelee kantamaan mukana joka päivä.

Esiopetuksen parkkipaikat ovat Liikuntatalon alapuolella olevilla esiopetukselle osoitetuilla paikoilla. Toivomme, että käytätte kyseisiä paikkoja mahdollisuuksien mukaan lasta tuodessa ja hakiessa. Valitettavasti parkki on ruuhkainen. Kaikki lähiympäristön lämpötolppapaikat ovat kaupungin henkilöstön käytössä. Yläkoulun purku- ja rakennustyöt vaativat lähistössä liikkujilta varovaisuutta.

Tuo eskariin sisäkengät sekä huolehdi, että mukana on erikseen sisävaatteet ja säänmukaiset ulkovaatteet joka päivälle. Ulkoilu- sekä kura-/sadevaatteita ja kumisaappaita käytämme esiopetuksessa muun varhaiskasvatuksen tapaan. Ne kannattaakin viedä kura-aikaan välillä kotiin pestäväksi.
Lopuksi muistuttelemme vaatteiden ja reppujen nimikoinnin tärkeydestä. Tavarat löytävät sitä varmemmin takaisin kotiin, mitä enemmän jaksatte nimikoida niitä.

Meiltä saa aina kysyä ja ihmetellä mitä tahansa lapsen tai ryhmän toimintaan liittyviä asioita. Kysymällä tavatessa, puhelimella, tekstiviestillä, sähköpostilla, WhatsApp:lla tai Wilmalla askarruttaviin asioihin saa vastauksia. Ja jos emme tiedä, otamme selvää!

Yhteistyöterveisin
Kati, Sari, Miia ja Jaana