Osallisuutta ja verkostoitumista!
Iloa ikäryhmittäin -hankkeen (2019-2021) tarkoituksena oli edistää erityisryhmien parissa toimivien ihmisten ja organisaatioiden verkostoitumista. On virkistävää ja hyödyllistä kuulla muiden toimintamalleista ja ideoida yhdessä uutta, ja hankkeen aikana olemme kuunnelleet kentällä toimivien näkemyksiä ja koonneet toiveita ja kehitysehdotuksia. Vasta kartoittamalla nykytilannetta voidaan ymmärtää syvemmin, mihin pitäisi nyt panostaa ja millaista tarvetta on tänä päivänä nähtävissä erityisryhmien harrastustoiminnassa.
Toteutimme keväällä ja kesällä 2021 avoimia verkkotapaamisia: Ideariihiä, työpajoja ja palavereja. Syksyllä 2021 jatkettiin uusien harrastusryhmien kehittämistä, verkostoitumista uusien kumppanuuksien kanssa ja järjestettiin verkkotapahtumia. Materiaalipankki tulee laajentumaan vielä tulevaisuudessa, ja nyt sieltä löytyy muun muassa oivallisia linkkivinkkejä ja luettavaa erityisryhmien ohjaajille ja aiheesta kiinnostuneille. Myös hankkeen tulosten ja oivallusten koonti löytyy materiaalipankista kaikkien hyödynnettäväksi.
Hankkeen päätapahtuma Erityisryhmät kansalaisopistossa -webinaari järjestettiin marraskuussa 2021. Tapahtuma tallennettiin ja sen osioita voi katsoa jälkikäteen Otsolan YouTube-kanavalta. Hankkeen tuloksena luotiin myös kansalaisopistoille tiivistetty kehittämistyökalu, jonka avulla voi peilata omaa toimintaansa.
Hanke oli Opetushallituksen rahoittama laatu- ja kehittämishanke, joka toteutettiin vuosina 2019-2021.
______________________________________________________________________________________________________________________________________________
Hankkeen päätapahtumana päätöswebinaari keskiviikkona 10.11.2021 klo 10-15.
Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, ja se järjestetään verkossa Zoomin välityksellä. Voit osallistua webinaariin vapaasti oman aikataulusi mukaan, Zoom-linkki alla. Voit tutustua tarkemmin ohjelmaan ja aikatauluun:

Erityisryhmät kansalaisopistossa -webinaari marraskuussa
Hankkeen päätapahtumana päätöswebinaari keskiviikkona 10.11.2021 klo 10-15.
Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, ja se järjestetään verkossa Zoomin välityksellä. Voit osallistua webinaariin vapaasti oman aikataulusi mukaan, Zoom-linkki alla. Voit tutustua tarkemmin ohjelmaan ja aikatauluun:
Klo 10 Hankkeen tuloksia ja oivalluksia/ Sanna Kuusisto, Otsolan hankekoordinaattori
Klo 11 Kehitysvammainen ihminen kansalaisena ja osallisuuden toteutuminen/ Mari Hakola, Kehitysvammaisten tukiliiton työelämän asiantuntija
Klo 12-13 Lounas
Klo 13 Kokemusasiantuntijoiden paneelikeskustelu (harrastamisen merkitys, haasteet, onnistumiset, puutteet, kehityskohteet, visiot…)
Keskustelemassa Matti Grönman, Eeva-Liisa Tuominen ja Iris Kurikka, keskustelua moderoi Sanna Kuusisto.
Klo 14 Kokemuksia kuvan käytöstä kansalaisopiston kurssilla/Eija Karvinen, Musiikkiterapia Resonassin musiikkiterapeutti
Klo 14.45 Päätössanat/ Sanna Kuusisto, Otsolan hankekoordinaattori
Klo 15 Lopetus