Yleissivistys elää ajassa

Lukiokoulutuksen kehittäminen ja sen tulevaisuus ovat nousseet keskusteluun erityisesti sen jälkeen, kun opetus- ja kulttuuriministeriö laittoi hakuun lukion tuntijakokeilun helmikuun lopussa. On tärkeää, että lukiosta ja sen kehittämisestä keskustellaan. Tarvitaan keskustelua, kehittämistä ja kokeiluja.

Lukiokoulutuksessa on meneillään parhaillaan opetussuunnitelmauudistus ja myös ylioppilastutkinnon sähköistyminen on käynnissä. Samalla koulutuksen kehittäjien tulisi pystyä katsomaan jo eteenpäin seuraaviin uudistuksiin.

Lukiokeskustelu johtaa Suomessa automaattisesti keskusteluun yleissivistyksestä. Kaikki ovat samaa mieltä, että yleissivistyksen tuottaminen on lukion perustehtävä. On kuitenkin hyvinkin erilaisia käsityksiä siitä, mitä yleissivistys oikein on.

Keskustelu urautuu hyvin nopeasti keskusteluun siitä, että juuri nykyisessä lukion tuntijaossa olevat oppiaineet ja niiden tuottamat tiedot ja taidot ovat yleissivistystä. Tällöin helposti unohtuu, että yleissivistyksen käsite elää ajassa ja muuttuu sekä yhteiskunnan, työelämän että opiskelijoiden tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.

Esimerkiksi klassisten kielten asema lukiossa on muuttunut ajan kuluessa, samoin englannin ylivalta on korvannut saksan aseman ensimmäisenä vieraana kielenä. Vanha linjajako on muuttunut vapaammaksi valinnaksi opiskelijoille.

Erilaiset koulujärjestelmät ovat nähneet yleissivistyksen jo pitkään eri tavoin. Tämä on helppo havaita vertailtaessa esimerkiksi suomalaista monioppiaineista lukiota tai vastaavaa brittiläistä koulua.

Meillä Suomessakin toimii tällä hetkellä useita IB-järjestelmän mukaisia lukioita, joiden oppiaineiden määrä on erilainen kuin suomalaisen yleislukion. Samoin erityisen tehtävän lukion statuksen saaneiden lukioiden opiskelijoilla on vapaammat mahdollisuudet opinnoissaan. Kukaan tuskin voi pitää kummankaan niistä suorittaneita ylioppilaita ei-yleissivistyneinä?

Nuorisoasteen koulutuskokeilussa mukana olleissa lukioissa 1990-luvulla pakollisia oppiaineita oli vähimmillään neljä, kun niitä tällä hetkellä on 18. Esimerkki kertoo paljon: jos yleissivistys riippuisi oppiaineiden pakollisuuden määrästä, tulisi nykylukiolaisten yleissivistyksen kai olla vähintään nelinkertainen?

Tieto- ja viestintäteknologisen vallankumouksen myötä tieto on tullut yhä helpommin ja nopeammin saavutettavaksi kaikille. Koulu ei enää olekaan ainoa paikka löytää tietoa. Siksi oppilaitosten tehtäväksi on tullut yhä enemmän laaja-alaisempien, geneeristen taitojen ja valmiuksien antaminen, samalla turvaten eri tieteen- ja taiteenalojen keskeistä tietosisältöä. Tähän suuntaan Suomessakin on siirrytty pienin askelin aikaisemmin, mutta erityisesti nyt meneillään olevissa opetussuunnitelmauudistuksissa.

Professori Jaakko Hintikka on sanonut, että yleissivistyksessä ei ole kyse siitä, mitä pitäisi lukea tai opiskella, vaan tiedoista ja taidoista, joita ihminen nyky-yhteiskunnassa tarvitsee. Yleissivistys on hänen mukaansa ennen kaikkea tiedon soveltamista ongelmatilanteissa. Koska tietoa on tarjolla loputtomasti, tärkeintä on esittää oikeita kysymyksiä.

On erinomaista, että koulutus- ja lukioasiat herättävät tunteita ja keskustelua. Meistä opetusalalla toimivina tuntuu myös hyvältä, että juuri nykylukiota tunnutaan pitävän parhaana mahdollisena. Toivottavasti käsitys ei ole historiaton.

2000-luvulla lukion tuntijaon uudistaminen on kariutunut aina väittelyyn oppiaineiden pakollisuudesta osana lukion yleissivistävää tehtävää. Kuvaavaa on ollut, että sekä vuoden 1993 että 2002 tuntijakopäätöksissä on lisätty uusia pakollisia oppiaineita.

Kun yleissivistys ei näytä olevan suoraan riippuvainen lukion oppiaineiden määrästä tai pakollisuuden määrästä, olisi hyvä, jos keskustelussa yleissivistyksestä päästäisiin eteenpäin. Voisiko ajatuksia tulla jo siitä, miten toisistaan eroavat lukiokoulutusratkaisut ovat eri aikoina onnistuneet perustehtävässään, yleissivistyksen tuottamisessa?

Arvokasta voisi myös olla, mikäli rohkeus tänä päivänäkin riittäisi uusien asioiden kokeiluun ja niiden kokemuksista syntyvään keskusteluun. Muuten on riskinä, että keskustelu yleissivistyksestä ja lukiokoulutuksesta ei juuri etene.

Jorma Kauppinen
johtaja
Opetushallitus

Kyösti Värri
puheenjohtaja
Pro Lukio ry

Julkaistu 10.4.2016: Aamulehti Näkökulma