Tapahtumat

Toimintaa



2015:
Educa-messut
Educa-risteily tai korvaava virkistystapahtuma myöhemmin keväällä


2016:
Kevät ja syyskokouksen lisäksi:
Matka Budapestiin toukokuussa ja korvaavaa virkistäytymistä kotimaahan jääville
tupaantulijaiset/kuusenkaatajaiset
saunailta ja laulelot
Elokuussa syyskauden aloittajaiset veso- päivän yhteydessä.
Eläkkeellejäämisjuhla
Pikkujoulut koululla glögin merkeissä

2017:
Kuusenkaatajaiset saunoen ja syöden.
Ystävänpäivä kahvit kakun kera. Tavattiin uusi hallintojohtaja.
Kevätkokous Koulukeskuksessa ja Sun toiveessa.
Syyskauden avaus saunoen ja uiden Paloskylässä, ruokailu Koulukeskuksessa
Syyskokouspaikkana Bistro Soppa
Pikkuiset pikkujoulut koululla

2018:
Hallitus kokoontuu ja järjestäytyi.
Kevätkokous Jkl kaupunginteatterilla. Esitys Kun isoisä Suomeen hiihti.
Valtuustovaalit sekä kakkukahvit.
Viikonloppureissu Prahaan toukokuussa, korvaavaa toimintaa kotiin jääville.
Kikypäivän ruokaa koululla elokuussa.
Seikkailua Wayout pakopelissä tai keilaamassa, jonka jälkeen syyskokous ja pikkujouluruokailu Metsikkötiellä. Lisäksi sauna ja paluu.
Pikkujoulu-hetki Kankaisilla, glögiä ja yhdessäoloa.

2019:
Hallitus kokoontui ja järjestäytyi: pj Minna, sihteeri Maija-Liisa, tal.hoit. Pentti.
Kevätkokous Koulukeskuksessa kahvin ja pienen suolaisen kera. Virkistäytymistä kaupunginteatterissa,Minna Canthin liike ja liekki. Rhea-risteily syyskaudenavauksena heti elokuun alussa. Syyskokous Paviljongissa ja Semmareitten konsertti!

2020:
Kuusenkaatajaiset Järjestöjen talolla Jyväskylästä. Porukkaa paikalla 26hlöä! Ruuat tuli taas Turkkilan tilalta. Ruokailtiin Osj k-s:n toimistolla. Työhyvinvointiin hetki: kirjattiin kuumailmapalloon työyhteisön voimavaroja!
Koronan ja etäkoulun aikana tuettiin jäseniä tsemppi-lahjalla 15e: Illusionen etä-jumppaa tai ruokalahjakortti/ lahjakortti. 
Elokuussa vesopäivänä ruokailu Upin grillillä 9e/hlö ja ei läsnäoleville pizzalahjakortti 9e.
Kevätkokous 2020 ravintola Trattoria Jkl.
Minna Oaj K-S:n hallitus vuosille 20-21.
Syyskokous pienimuotoisesti koululla. Pikkujouluruokailut pienissä ryhmissä joulukuussa: Figaro, Sun toive, Harmooni, Toivolan vanha piha.
Opehuoneeseen pientä naposteltavaa joulukuun alkuun.

2021
Ystävänpäivä herkkuja opehuoneeseen ja päiväkodille.
Kevätkokouksen palkkioksi herkkukassit Priimukselta tai Hannan kakusta.
Minna jatkaa Oaj K-suomen hallituksessa. 
Suomi.fi valtuuksien rekisteröinti/ lähetys.
Työhyvinvointirahaa haettiin huhtikuussa! -Ei saatu.
Vaalivaikuttamista kunnallisvaaleihin liittyen somessa.
Kevätretki Paikkalan laavulle Toivakkaan, mukana 12 henkilöä. Makkaranpaistoa ja nuotiolauluja.

Mop-päivän kunniaksi kakkua ja kahvia sekä avoimet ovet uusille siv.ltkunnan jäsenille. ( kolme saapui paikalle)

Syyskokouksen yhteydessä ruokailu Minna Bakesilla. Mukana 22 hlöä.

Joulukahvit ja kakkua, made by Rawa

2022
Hallitus järjestäytyi
Laskiaispullat työpaikoille hiihtoloman kynnyksellä
Kevätkokous etänä, 17 osallistui!
3/22 Päivitetty s-postiryhmä sekä wappi-ryhmä tiedottamiseen
5.4. Valtuustovaalien kakkukahvit työpaikoilla, Caffitellasta
8.4. Kuusenkaatajaiset! Ruoka, sauna ja seurustelua
Elokuussa Munkkikahvit veson yhteydessä.
9/22 Sataman Viilu saunailta n.10 hlöä.
Mop-päivän karkkiherkut

2023
1/23 Kuusenkaatajaiset Lutakossa Vasikkasaaressa: ruoka, sauna, seurustelua. 20 juhlijaa paikalla.
3/23 Vaalivaikuttamista: julisteita esille ja karkkia jaettavaksi Toivakan vaalipaneeliin.
3/23 Kevätkokouksen yhteydessä ruokailu Harmoonissa.
2/23 Jukon pääluottamusmievaalit, sopuisasti sujuivat.
5/23 koulujen ja päiväkodin yhteinen luontopolku + metsäjooga iltapäivä Leivonmäellä 
8/23 Rhean risteily ja ruokailu
9/23 pullakahvit
9/23 Meitan palkkainfo
10/23 Mop-päivän täytekakut työpaikoille
10/23 YT-neuvottelut, säästö-tiedotteet huoltajille sekä päättäjille
11/23 syyskokous ruokailu Vanha Pappila, keilaaminen ( teatteri peruuntui)
Teatteri Älä pukeudu päivälliselle 25.11 ja 1.12.

2024
1/24 Joku roti koulutus ( Minna ja Suvi), Educa-messut ja risteily
2.2. Kuusenkaatajaiset Lutakossa Vasikkasaaressa
Hyvinvointi-viikon arvonta ( leffaliput)
5.4. Wayout pakopeli +Harald

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä