ERITYISEN ÄITI to 18.5.2017 klo 19.00 ( 4 osallistujaa)

Teatterikoneen
ERITYISEN ÄITI
Monologi kehitysvammaisen lapsen äitiydestä

Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä
torstaina 18. 5. klo 19.00







"Erityisen äiti on näyttelijä Annu Sankilammen omakohtainen esitys kehitysvammaisen lapsen äitiydestä 15 vuoden ajalta. Esityksessä risteää välähdyksenomaisesti nykyhetki ja päiväkirjamerkinnät äitiyden alkumetreiltä.

Päiväkirja 19.1.2001: “Eilen minulle syntyi pieni poika. Hän painoi syntyessään 3440 grammaa. Kuten elämässä muutenkin, ei nytkään mennyt mikään niin kuin olin ajatellut. Pikkuinen on nyt teho-osastolla tarkkailtavana. En ehtinyt nähdä lasta ollenkaan. Onneksi pieni rääkäisi tai paremminkin nyyhkäisi ennen kun se vietiin, kuulin sentään äänen. Kun lapsi vietiin heti pois en ehtinyt tajuta että olen tuon pienen pojan äiti.”

Tänään: “Poika pötköttelee sohvalla, minä hoidan hänen jalkojaan. Ensin putsataan kostealla pumpulilla, sitten leikataan kynnet ja nyprätään varpaita. Lopuksi rasvataan ja hierotaan. Poika nauttii. Hänen silmänsä ovat puoliummessa. Kuola valuu rennosti suupielestä. Vaikea uskoa, että tämä on se sama poika kenen kanssa tappelin tänään. Kenen päällä istuin ja pitelin käsistä, ettei hän pääse vahingoittamaan minua. Me tässä sohvalla. Minä ja poikani. En haluaisi olla missään muualla.”"

Esityksen kesto n. 45 min, ei väliaikaa

OAJ Keski-Suomi tarjoaa edullisia lippuja jäsenilleen 12 euron omavastuuhintaan.

Ilmoittaudu viimeistään to 11.5.klo 14.00 mennessä.
Lippuja 10 kappaletta
.

Ilmoittautuminen etusivulla olevan kalenterin (ei vaadi kirjautumista) kautta


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä