Elämänmeno 19.2.2016

Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä
ELÄMÄNMENO
Perjantaina 19.2. klo 19.00



Pirkko Saision Elämänmeno-romaanin pohjalta dramatisoinut Heini Junkkaala

Dramaturgi Elina Snicker
Ohjaus Kaisa Korhonen (vier.)
Lavastussuunnittelu Kari Junnikkala (vier.)
Pukusuunnittelu Merja Levo
Apulaisohjaus Elina Lajunen (vier.)
Koreografia Ari Numminen (vier.)
Valosuunnittelu Japo Granlund
Äänisuunnittelu Mika Filpus

Erään tavallisen perheen karhean kaunis selviytymistarina sodan jälkeisessä Suomessa. Elämä kantaa.

"
Elämänmeno perustuu Pirkko Saision esikoisromaaniin, josta tuli aikanaan menestys. Vanhempi polvi muistaa Elämänmenon myös Åke Lindmanin kauniina TV-elokuvana. Näytelmäkirjailija Heini Junkkaala on dramatisoinut romaanin nimenomaan Jyväskylän kaupunginteatteria varten.

Elämänmeno sijoittuu sotien jälkeiseen pula-aikaan. Vain lapsista ei ole pulaa, suuret ikäluokat syntyvät. Heidän temmellyksessään on elinvoimaa, joka lääkitsee sotavuosien traumoja. Taakse jääneet vuodet ovat olleet täynnä liikehdintää ja levottomuutta. Isä, eno tai veli lähtee rintamalle. Sota hävitään. Karjala on menetetty, ja elossa olevat isät, enot ja veljet palaavat kotiin. Sitten tulevat Karjalan evakot. Heitä asutetaan naapuriin ja hyljitään ”vieraina” vaikka he ovat oman maan kansalaisia. Pian tulee taas lähtö uuteen sotaan, jossa menestytään aluksi. Suuri osa evakoista palaa Karjalaan, mutta kun sota loppuu, he palaavat takaisin yhtä jalkaa kotiutettavien sotilaiden kanssa. Kansainvaellus on massiivista, lasten silmissä loputonta. Sotien henkinen painolasti on hiljaisissa, puhumattomissa miehissä ja uupuneissa, perheitään ja koko yhteiskuntaa sotien ajan pystyssä pitäneissä naisissa. Koulun ja yhteiskunnan opetukset sekoittuvat surrealistiseksi ja koomiseksi maailmaksi, jonka totuuksille ei tiedä itkeä vai nauraa."

http://www.jyvaskyla.fi/kaupunginteatteri/naytelmat/ohjelmisto/elamanmeno

OAJ Keski-Suomi tarjoaa edullisia lippuja jäsenilleen 17 euron omavastuuhintaan.

Ilmoittaudu viimeistään su 7.2. klo 16. Lippuja 20 kappaletta.

Ilmoittautuminen joko etusivulla olevan kalenterin kautta tai sähköpostitse birgitta.mannila(at)jao.fi .

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä