Auli Ojala, Taloustiedon opettajat

ILMIÖPOHJAINEN OPPIMINEN JA OPETUS - MITÄ SE ON?

Uudet opetussuunnitelmat astuvat voimaan asteittain ensi syksynä. Opetussuunnitelman pääteema on yhdessä tekeminen, ilmiöpohjainen oppiminen ja digitaalisuus. Opettamisen sijasta nousee keskiöön oppilaan oppiminen. Sinänsä siinä ei ole mitään uutta. Oppilaan oppiminen on jokaisen opettajan työn onnistunut tulos. Tampereella on lähdetty ilmiöpohjaista oppimista viemään eteenpäin ns. kehittäjäopettajaverkoston kautta. Opettajat saavat koulutuksen opetussuunnitelman keskeisiin sisältöihin ja jakavat tietoa eteenpäin eri opettajille tarkoitetuissa koulutustilaisuuksissa. Olen tutustunut näihin kehittäjäopettajien tunteihin kuvannut ja mallintanut niitä Office365:lla kaupungin verkkoon. Mallintamisen teoreettisena pohjana ovat tulevat opetussuunnitelmat. Tutuksi ovat tulleet koodaaminen, jonka pitäisi alkaa jo alakoulusta ja jatkua sitten ohjelmointina yläluokilla. 3D-tulostus on myös tullut tutuksi. Erityisesti valtakunnallinen Innokas-verkosto on vienyt 3D-tulostusta ja koodaamista eteenpäin. 3D-tulostinkoneen avulla voidaan mallin mukaan tulostaa eri esineitä. Myös vanhemmat, ainakin Pohjois-Hervannan koulussa, ovat olleet innokkaasti mukana 3D-tulostinkoulussa.

Joka koulussa ei tätä tulostinta kuitenkaan ole vaan ns. kehittäjäkouluissa. Alakoululaisille tarkoitettu Pikkuyrittäjäklubi on levinnyt myös Tampereelle. Pikkuyrittäjät-klubi on ilmainen ja toimii Nuori Yrittäjä -verkoston alaisuudessa. Opettajina toimivat ammattikorkeakoulun yrittäjyyden opiskelijat. Koulussa pidetyt markkinatkin ovat ilmiöpohjaisuutta vaikkakin enemmän tekemällä oppimista. Marrasmarkkinat toteutettiin Tesoman yläkoulussa Tampereella.

Marrasmarkkinoiden mainoksien suunnittelussa ja toteuttamisessa on avustanut YES-kummi, mainostoimistoyrittäjä Jouko Kivinen. Oppilaat olivat jakaneet mainoksia Tesoman lähiöalueelle peräti 3000 kappaletta. Opettajat voivatkin kutsua YES-kummeja kouluunsa avuksi markkinoiden ja yrittäjyysopintojen suunnitteluun. YES-kummit ovat valtakunnallinen verkosto.

Linkkejä: http://www.slideshare.net/.../ilmipohjainen-oppiminen-ja-ops2016-perusteluon

ny-yritys.fi
kummi.yes-keskus.fi/

Kirjoittaja: Auli Ojala FT, KL, TTOP pj.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä