Blogit

Blogipalsta

Anna Saurama, SUOL

Lauantaiaamuna 14.11.2015 mikrofoni tuntui painavalta kädessäni. Suomen uskonnonopettajain liitto ja Suomen Anna Lindh -verkosto järjestivät Helsingissä Satakuntatalolla yhteistyössä seminaarin ”Islam, nainen ja muuttuva maailma”. Olimme heränneet synkkään aamuun synkän viikon jäljiltä, ja avauspuheenvuoron pitäminen tuntui raskaalta tilanteessa, jossa yleensä riemuitsen eri puolilta Suomea yhteen kokoontuvien kollegoiden jälleennäkemisestä. Tässä katkelma aloitussanoistani:

”Beirutissa terrori-iskut ovat vaatineet yli 40 ihmisen hengen torstaina ja Pariisissa eilisyönä tällä tietoa ainakin 120:n. Myös Bagdadissa terroristien pommi murhasi perjantaina 26 ihmistä.

Pariisin terrori-iskuihin liittyen washingtonilainen toimittaja Noor Tagouri kirjoitti aamulla Facebookissa, että aina kuin tällaista tapahtuu, lukemattomat musliminaiset Yhdysvalloissa joutuvat pelkäämään heihin kohdistuvia kostotoimia. Monet kohtaavat ahdistelua, häirintää ja jopa pahoinpitelyä. Tiedämme, että Suomessakin tällaista on tapahtunut: huutelua, uhkailua ja jopa käsiksi käymistä. Viime viikkoina olemme valitettavasti saaneet kuulla myös hyökkäyksistä vastaanottokeskuksiin.

Nyt jos koskaan tarvitaan laadukasta uskonnonopetusta: tietoa uskonnosta ilmiönä ja uskontojen sisäisestä moninaisuudesta sekä ymmärrystä uskonnon, kulttuurin ja yhteiskunnan monimuotoisista vuorovaikutussuhteista. Tätä viestiä liittomme on ahkerasti vienyt muun muassa eduskuntaan ja eri medioihin kuluneena syksynä.

Tämä seminaari tarjoaa meille juuri sitä ajankohtaista tietoa, jota tarvitaan alkavalla viikolla kun luokkahuoneissa, opettajainhuoneissa ja yhteiskunnassa laajemminkin keskustellaan. Siksi tahdon kiittää Anna Lindh -verkostoa ja Suomen Lähi-idän instituuttia yhteistyöstä seminaarin järjestämisessä.”

Edellä mainittujen yhteistyökumppaneiden kanssa järjestämme myös huhtikuussa seminaarin ”Uskonnot, uskovaiset ja valtio Lähi-idässä”, jossa perehdymme erityisesti Turkin, Iranin, Libanonin ja Egyptin tilanteisiin. Kevätkaudellamme vietetään myös Kirkko ja juutalaisuus -työryhmän kanssa järjestettävät Sapatin verran juutalaisuutta -koulutuspäivät, jolloin syvennymme kaikkiin uusien POPS:in ja LOPS:in mukaisiin teemoihin juutalaisuuteen liittyen. Vähän pikemmin koittaa jo liittomme Uskonnonopetus 2020 -talviseminaari, jossa pureudumme parhaitten asiantuntijoiden johdolla esimerkiksi ekososiaaliseen sivistyskäsitykseen, ihmisoikeuksiin yleissivistävän koulutuksen kontekstissa sekä uskonnollisuuteen tulevaisuuden Suomessa.

Seminaarien lisäksi liittomme järjestää tulevana vuonna kolme opintomatkaa. Kesäkuussa Etelä-Afrikan matkalla perehdytään ihmisoikeusteemaan ja alueen moninaiseen uskonnolliseen elämään. Samassa kuussa Israeliin ja Palestiinaan suuntautuvalla matkalla aiheena on ”Juutalaiset, kristityt ja muslimit pyhällä maalla”. Lokakuussa on mahdollista lähteä Andalusiaan tutustumaan muun muassa kulttuurien kohtaamiseen eri aikakausina sekä uskonnon ja taiteen suhteeseen.

Tervetuloa mukaan monipuoliseen toimintaamme! Liitossamme uurastetaan välttämättömiä tulevaisuuden taitoja tarjoavan oppiaineen aseman edistämiseksi ja sitä opettavien työn tueksi.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentti