Turvallisen ilmapiirin luominen saattaa joskus vaatia opettajalta tiukkaakin puuttumista asioihin, mutta toisaalta tällaisen puuttumisen vaikutus ryhmän ilmapiiriin tai herkempiin oppilaisiin/opiskelijoihin on ennalta-arvaamaton. Oppilaat ylipäätään kokevat tilanteet hyvin eri tavoin. Onko teillä ollut tällaisia ristiriitaisia tilanteita? Miten niissä toimitte? Mitä tiukasta puuttumisesta on seurannut?
Missä määrin oppilaiden/opiskelijoiden tuntemus vaikuttaa siihen, millä keinoin luotte myönteistä ilmapiiriä luokassa? Kohteletteko erilaisia ryhmiä tai yksilöitä eri tavoin?
Opettajat kommentoivat Vuoro-koulutuksen pilotissa, että opetustyön hektisyys luo rajoituksia opettajan sensitiivisyydelle ja oppilaiden/opiskelijoiden tarpeisiin vastaamiselle. Eräs peruskoulun opettaja kuvasi tilannetta seuraavasti: ”Sit mulle tulee vielä mieleen se arkipäivän kiire… et sit niinku on semmonen jatkuva riittämättömyyden tunne ja huono omatunto, että kun sä näät oppilaasta, että se tarvii. Ja sit sun pitäis olla jo ulkona välituntivalvonnassa. Et sä et oikeesti kerkee sitä kohdata tarpeeks. Et sä hoidat sen semmosella, pinnallisella ’Onko sulla nyt kaikki hyvin?’ ja ’Ai ei ole? No, no voi kun täs, koita nyt sitä ja teeppä vaikka näin, ja lämmintä kättä’.” Tunnistatko työssäsi samoja haasteita? Minkälaisissa tilanteissa?
Yksittäiset oppilaat/opiskelijat voivat vaikuttaa ryhmän tunnelmaan ja ryhmädynamiikkaan ja joidenkin ryhminen kanssa välittömän ilmapiirin luominen on helpomaa kuin toisten. Minkälaisia kokemuksia teillä on haastavista yksilöistä tai ryhmistä? Oletteko huomioineet tai joutuneet huomioimaan ryhmän/yksilön erityispiirteitä myönteisen ilmapiirin rakentamisessa? Entä millaisia positiivisa kokemuksia teillä on yksilöistä ja ryhmistä, jotka rakentavat myönteistä ilmapiiriä?
