Viikko 21: 20.-24.5.

Perjantai 24.5.

182. eskaripäivä🩵

Aamun puuhana pelattiin palapelejä sekä laulettiin kevätjuhlalaulua.

Toimintahetkellä suuntasimme metsäretkelle, jossa pelattiin kevätbingoa ja leikittiin.

Torstai 23.5.

181. eskaripäivä🧡

Tämän päivän vahvuusdiplomin sai lapsi, joka jaksaa yrittää uudestaan.

Toimintahetkellä harjoittelimme kevätjuhlaa varten sekä pelasimme pihapelejä kummiluokan kanssa. Sää olikin jo kesäisen lämmin 🌞

Keskiviikko 22.5.

180. eskaripäivä💛

Aamunpuuhana lapset piirsivät, mitä ovat oppineet / mitä asioita on jäänyt mieleen eskarista.

Vahvuusdiplomin saaja oli tänään kekseliäs.

Toimintahetkellä harjoittelimme kevätjuhlalaulua yhdessä Kuuttien kanssa. Lisäksi leikittiin ja Jukka luki kellokirjan. Jukka oli tänään meidän ryhmässä viimeistä päivää. Hänelle annettiin kortti kiitokseksi yhteisestä ajasta.

Tiistai 21.5.

179. eskaripäivä💙

Aamun puuhana askarreltiin joutsenia🦢
Harjoiteltiin myös kevätjuhlalaulua ja arvottiin vahvuusdiplomin saaja. Tämän päivän vahvuutena oli uteliaisuus (kiinnostus eri asiohin ja tutkimiseen).

Toimintahetkellä kirjoitimme ystäväkirjaa sekä aloitimme kesäsiivousta.

Maanantai 20.5.

178. eskaripäivä🩷

Aamun puuhana harjoittelimme kevätjuhlalaulua.

Vahvuusdiplomin saajan vahvuudeksi valikoitui taiteellisuus.

Toimintahetkellä tutustuimme viimeisiin kirjaimiin. Tehtiin valkotaululta ja eskarikirjasta tehtävä sekä tutkittiin autojen rekisterikilvistä vierasperäisiä kirjaimia.

Viikko-ohjelma

MAANANTAI 20.5.
* Tutustumme toiminnallisesti loppuihin vierasperäisiin kirjaimiin.

TIISTAI 21.5.
* Askartelemme joutsenia.
* Tehdään ystäväkirjaa ja siivoillaan.

KESKIVIIKKO 22.5.
* Ystäväkirjan tekeminen jatkuu. Lisäksi pelataan lautapelejä.
* Jukka tänään ryhmässämme.

TORSTAI 23.5.
* Kevätjuhlaharjoitukset.
* Viimeinen tapaaminen kummien kanssa pihapelien merkeissä.
* Lähihoitajaopiskelijoita tutustumassa ryhmässämme.

PERJANTAI 24.5.
* Metsäretki, jossa kevätbongausta.

Mukavaa toiseksi viimeistä eskariviikkoa! 😊