B-ruotsin arviointi vuosiluokalla 6

Arviointi on paikallisessa opetussuunnitelmassa kuvattuihin tavoitteisiin pohjautuvaa. Se ohjaa ja kannustaa oppilasta sekä antaa oppilaalle mahdollisuuden painottaa itselleen luontevia ilmaisumuotoja. Monipuolinen arviointi tarjoaa mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan myös oppilaille, joilla on kieleen liittyviä oppimisvaikeuksia tai joilla on muulla tavoin kielellisesti erilaiset lähtökohdat.

Opinnoissa edistymisen kannalta on keskeistä, että oppimista arvioidaan monin eri tavoin ja se kohdistuu kielitaidon eri osa-alueisiin. Arviointimenetelminä käytetään mm. arviointikeskustelua, sanallista ja kirjallista arviointia. Tukena voidaan käyttää Europpalaista viitekehystä ja sen pohjalta laadittua suomalaista sovellusta. Myös oppilas osallistuu arviointiin itse- ja vertaisarvioinnin kautta. Osa itsearvioinnista toteutetaan jaksokokeiden yhteydessä joko kirjallisesti tai suullisesti.

Syyslukukauden arviointi toteutetaan osaamiskeskusteluna opettajan, huoltajan ja oppilaan kesken.
Kevätlukukaudella käytetään sekä sanallista että numeroarviointia.

Tavoitekohtaiset arvioinnin perusteet arvosanoille 5,7,8 ja 9 on kuvattu valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/perusopetus/419550/oppiaineet/605637​.