1.4 Utsjoen kunnan opetussuunnitelman laadinta ja keskeiset opetusta ohjaavat ratkaisut
Utsjoki on saamelaisenemmistöinen kunta, ja saamen kielen vahvinta seutua Suomessa. Samalla se on rajakunta Norjaan. Paikallinen luonnonkierto, kulttuuri, elinkeinot, historia, valtakunnan raja, kielet ja elämäntapa ovat keskeisellä sijalla opetussuunnitelmassa.
Utsjoen kunnassa laaditaan yksi kunnan kaikkia peruskouluja koskeva opetussuunnitelma. Opetussuunnitelmassa voi kuitenkin olla koulukohtaisia tarkennuksia esimerkiksi koulun toimintakulttuuria tai tuntimääriä koskevissa kysymyksissä, sekä muissa kysymyksissä, joissa koulujen alueellisilla eroilla on merkitystä.
Utsjoen kunnassa on opetussuunnitelma saamenkielistä, suomenkielistä ja laajamittaista kaksikielistä opetusta varten. Opetussuunnitelma laaditaan peda.net -alustalle. Opetussuunnitelman valmistelusta päävastuussa ovat koulujen opettajat. Myös huoltajat ovat päässeet vaikuttamaan opetussuunnitelmaan kyselyn ja vanhempainiltojen kautta. Opetussuunnitelman arvopohjaa ovat päässeet kommentoimaan myös paikalliset yhdistykset, paliskunnat ja muut toimijat. Oppilaat ovat olleet mukana opetussuunnitelmatyössä eri vaiheissa, ja myös koulujen oppilaskunnat ovat ottaneet kantaa opetussuunnitelmakysymyksiin. Esiopetussuunnitelma toimii linkkinä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen välillä, ja esiopetusuunnitelmassa otetaan huomioon sekä varhaiskasvatussuunnitelma että opetussuunnitelma.
Utsjoen kunnan perusopetuksen suomenkielisen opetuksen ja saamenkielisen opetuksen tuntijako hyväksyttiin sivistyslautakunnassa 28.7.2016 (liite 1). Perusopetuksen tuntijaon mukaan saamen kielisessä opetuksessa painottuvat äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärät, koska saame äidinkielenä tunteihin luetaan myös suomen kielen opetus saamenkieliselle oppilaalle. Perusopetuksen kieliohjelma, taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit sekä oppilaalle valinnaisten aineiden jako on esitelty luvussa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa. Utsjoen kunnan perusopetuksessa opetus järjestetään opetusryhmissä vuosiluokittain tai yhdysluokissa ja opetus on vuosiluokittain etenevää sekä pääosin ainejakoista.