Koskin koulun työtavat
Työtapojen valinnan lähtökohtana ovat opetukselle ja oppimiselle asetetut tavoitteet sekä
oppilaiden tarpeet, edellytykset ja kiinnostuksen kohteet. Opetuksessa huomioidaan eri
ikäkaudet ja oppimistilanteiden erilaisuus. Monipuoliset työtavat ja arviointimenetelmät
ovat oppilaan oikeusturvan kannalta merkittäviä. Ne antavat oppilaalle mahdollisuuden
osoittaa osaamistaan eri tavoilla.
Monipuolisilla työtavoilla taataan oppimisen ilo. Koskin koulussa motivaatiota vahvistetaan
kokemuksellisilla ja toiminnallisilla työtavoilla sekä tuetaan oppilaan itseohjautuvuutta ja
ryhmään kuulumisen tunnetta. Kouluyhteisöllemme on tärkeää edistää yhteisöllistä
oppimista, jossa osaamista ja ymmärrystä rakennetaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
Työtapojen valinnassa tulee huomioida oppiaineiden ominaispiirteet sekä laaja-alaisen
osaamisen kehittäminen. Oppimisen kannalta tärkeitä ovat tiedon käsittelyyn liittyvät taidot
kuten tiedon hankkiminen, soveltaminen ja arviointi. Koskin koulussa tärkeitä painotuksia
työskentelyssä on tutkiva ote ja ongelmalähtöisyys, leikki sekä kriittisen ja luovan ajattelun
harjoitteleminen.
Työtapojen valinnassa painottuu opetuksen eriyttäminen, joka voi vaikuttaa esimerkiksi
opiskelun laajuuteen, työskentelyn rytmiin ja etenemiseen. Työtapojen valinnassa otetaan
huomioon myös oppilaiden väliset yksilölliset ja kehitykselliset erot. Eriyttämällä
kohennetaan oppilaan itsetuntoa oppijana ja ehkäistään siirtymistä tuen portailla ylöspäin.
Koskin koulussa käytetään mahdollisuuksien mukaan monipuolisesti tieto- ja
viestintäteknologiaa, mikä edistää oppialaan omatoimisuutta ja kriittisyyttä tiedon
hankinnassa sekä muita tärkeitä tvt-taitoja (laite= oppimisen kohde ja väline). Pelillisyys
korostuu motivoivana ja erilaiset oppijat huomioivana toimintatapana. Näppistaitoja
harjoitellaan osana eri oppiaineisiin liittyviä tehtäviä.
Oppimaan oppimisen taitojen kehittymistä tuetaan Koskissa ohjaamalla oppilaita
suunnittelemaan ja arvioimaan työskentelytapojaan. Näin saadaan oppilaat ottamaan
vastuuta oppimisestaan ja työskentelystään kouluyhteisössä. Opettajat pohtivat yhdessä
oppilaiden kanssa tavoitteiden asettamista sekä arviointiperusteita, mikä osaltaan edistää
arvioinnin läpinäkyvyyttä ja sitoutumista tavoitteelliseen työskentelyyn.