Kotitalous

Oppiainesisällöt

Kotitalous

 

Ulvilan kaupungin perusopetuksen tuntijaossa kotitaloutta opetetaan 3 vuosiviikkotuntia vuosiluokalle 7. Kotitalouden opetussuunnitelman lähtökohtana on ajattelu kotitalousopetuksen jatkumosta, joka ulottuu peruskoulun loppuun saakka.

Oppiaineen tehtävä

Kotitalouden opetuksen tehtävänä on kehittää kodin arjen hallinnan sekä kestävän ja hyvinvointia edistävän elämäntavan edellyttämiä tietoja, taitoja, asenteita ja toimintavalmiuksia. Opetuksessa edistetään kädentaitoja ja luovuutta sekä kykyä tehdä valintoja ja toimia kodin arjessa kestävästi. Opetuksessa luodaan perustaa oppilaiden kotitaloudelliselle osaamiselle, mikä merkitsee taitoa toimia eri ympäristöissä ja toteuttaa kotitalouden tehtäviä. Opetuksella tuetaan oppilaiden kasvua kodin arjen perusedellytysten ylläpitämisestä huolehtiviksi kuluttajiksi. Kotitalousopetuksessa kehitytään kanssaihmisistä huoltapitäviksi lähimmäisiksi ja kasvetaan perheen, kodin ja yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi.

Opetus antaa valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhdessä elämiseen. Kotitalousopetuksessa luodaan perusta kestävään asumiseen, ruokaosaamiseen ja kuluttajuuteen. Oppilaat saavat käsityksen kodin teknologisoituvasta arjesta, kustannustietoisesta toiminnasta sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisestä kotitalouden toiminnassa.

Kotitalouden keskeisten sisältöjen ja tehtävien avulla kehitetään oppilaiden suunnittelu-, organisointi-, työskentely- ja voimavarojen hallinnan taitoja. Kotitalouden tehtävänä on vahvistaa valmiuksia pitkäjänteiseen työskentelyyn, yhdessä toimimiseen ja kriittiseen tiedonhallintaan. Erityistä huomiota kiinnitetään jokaisen oppilaan yhdenvertaiseen ja tasapuoliseen osallisuuteen oppimistilanteissa. Oppiaine kasvattaa toiminnallisuuteen ja yritteliäisyyteen sekä vastuullisuuteen ja taloudellisuuteen.

Oppiaine soveltaa toiminnaksi eri alojen tietoa ja yhteistyö muiden oppiaineiden kanssa monipuolistaa oppimiskokemuksia. Eheyttävä opetus tukee erilaisten kodin arkeen liittyvien käsitteiden, asioiden tai ilmiöiden keskinäisten yhteyksien ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä syventäen oppimista. Kotitalouden opetus kattaa laaja-alaisen osaamisen kaikki osa-alueet.

Laaja-alainen osaaminen

Oppiminen on kotitaloudessa parhaimmillaan käytännön toimintataitoja, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä tiedonhallintataitoja eheyttävää, laaja-alaista osaamista tuottavaa, todellisen arjen tehtäviä ja ongelmia ratkaisevaa toimintaa.

L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

Oppilas on aktiivinen toimija, joka oppii tietoja ja taitoja tekemällä ja osallistumalla, vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Oppilas oppii

  • suunnittelemaan ajankäyttöä
  • ongelmanratkaisutaitoja
  • arvioimaan omaa luovuuttaan

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

Oppilas oppii arvostamaan oman kulttuuriympäristönsä ja kotinsa perinteitä ja arvoja.

Oppilasta ohjataan

  • tutustumaan oman alueensa tyypillisiin kädentaitoihin
  • ja innostetaan luovuuteen ja estetiikan ymmärtämiseen
  • hyvien tapojen noudattamiseen
  • havaitsemaan oman käytöksen merkitys ilmapiiriin ja ryhmän toimintaan

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

Oppilas saa valmiuksia itsenäiseen arjen hallintaan sekä itsestä ja kodista huolehtimiseen.

Oppilasta ohjataan hyödyntämään kotitaloudessa opittuja tietoja ja taitoja (ruoanvalmistus ja leipominen, ruoanvalinta ja ravitsemus, kuluttaminen, vaatteiden ja tekstiilien hoito, puhtaus ja siisteys, ruokakulttuurit)

Oppilasta kannustetaan ottamaan vastuuta.

L4 Monilukutaito

Oppilasta ohjataan

  • valitsemaan ja käyttämään sopivia työvälineitä ja –menetelmiä arkipäivän työskentelyssä
  • kestävän kehityksen ajatteluun
  • ymmärtämään hyvinvointi elämänlaatuun vaikuttavana tekijänä
  • tietojen ja taitojen soveltamiseen
  • merkkien ja symbolien oikeaan käyttämiseen

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Oppilasta ohjataan

  • hyödyntämään mediaa ja suhtautumaan siihen kriittisesti
  • käyttämään tarkoituksenmukaisesti nykyajan teknologiaa ja ottamaan huomioon turvallisuus, ergonomia ja hygieenisyys

L6 Työelämäntaidot ja yrittäjyys

Oppilas harjoittelee turvallisessa ympäristössä

  • vastuullista työskentelyä
  • ajankäyttöä
  • työtehtävien tasapuolista jakamista
  • järjestyksen ylläpitoa

Oppilas kehittyy itsenäiseksi osaajaksi, joka uskaltaa ilmaista omat mielipiteensä ja tietää omat vahvuutensa.

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

Oppilasta ohjataan

  • vastuulliseen toimintaan arjen valinnoissa
  • kestävään kulutukseen
  • omien voimavarojen tehokkaaseen käyttöön

 

Kotitalousopetus rakennetaan suunnitelmalliseksi oppimista tukevaksi jatkumoksi, jolloin tiedot ja taidot syvenevät vaiheittain kokonaisuuksiksi. Oppilaiden itsenäisyys ja vastuu kasvavat vähitellen, ja opetus ohjaa ongelmanratkaisuun, tiedon ja taidon soveltamiseen ja luovuuteen. Opittua sovelletaan ja syvennetään oppilaan arkielämän tilanteissa.

 

Kotitalouden opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9

Opetuksen tavoitteet

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Laaja-alainen osaaminen

Käytännön toimintataidot

   

T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan, organisoimaan ja arvioimaan työtä ja toimintaa

S1, S2, S3

L3

L1

T2 ohjata oppilasta harjoittelemaan kotitalouden hallinnassa tarvittavia kädentaitoja sekä kannustaa luovuuteen ja estetiikan huomioimiseen

S1, S2

L2, L3

T3 ohjata ja rohkaista oppilasta valitsemaan ja käyttämään hyvinvointia edistävästi ja kestävän kulutuksen mukaisesti materiaaleja, työvälineitä, laitteita sekä tieto- ja viestintäteknologiaa

S1, S2, S3

L3, L4, L5, L7

T4 ohjata oppilasta suunnittelemaan ajankäyttöään ja työn etenemistä sekä ylläpitämään järjestystä työskentelyn aikana

S1, S2

L1, L3, L6

T5 ohjata ja motivoida oppilasta toimimaan hygieenisesti, turvallisesti ja ergonomisesti sekä ohjata kiinnittämään oppilaan huomiota käytettävissä oleviin voimavaroihin

S1, S2, S3

L3, L5, L7

Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot

   

T6 ohjata oppilasta kuuntelemaan ja keskustelemaan rakentavasti tehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa

S1, S2, S3

L1, L2, L6, L7

L3

T7 aktivoida oppilasta johdonmukaiseen arkipäivään ja auttaa ymmärtämään kulttuurista monimuotoisuutta omia perinteitä kunnioittaen

S1, S2, S3

L2, L3

T8 ohjata oppilasta työskentelemään yksin ja ryhmässä sekä ottamaan huomioon käytettävissä oleva aika

S1, S2

L3, L6, L7

T9 kannustaa oppilasta toimimaan hyvien tapojen mukaisesti sekä pohtimaan oman käytöksen merkitystä yhteisön toiminnassa

S1, S2, S3

L2, L6, L7

L3

Tiedonhallintataidot

   

T10 kannustaa oppilasta hankkimaan ja arvioimaan kotitalouteen liittyvää tietoa sekä ohjata käyttämään luotettavaa tietoa valintojen perustana

S1, S2, S3

L1, L4

L5

T11 harjaannuttaa oppilasta lukemaan, tulkitsemaan ja arvioimaan tarvittavia toimintaohjeita sekä merkkejä ja symboleja

S1, S2, S3

L4


T12 ohjata oppilasta ongelmanratkaisuun ja luovuuteen erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä

S1, S2, S3

L1

T13 ohjata oppilasta kestävään elämäntapaan kiinnittämällä oppilaan huomiota ympäristö- ja kustannustietoisuuteen osana arjen valintoja.

S1, S2, S3

L1, L7

 

Kotitalouden tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 7-9

Sisältöjen valinnoissa otetaan huomioon monipuolinen kotitaloudellisen osaamisen ja ajattelun kehittyminen sekä kestävään tulevaisuuteen tähtäävä toiminta. Paikallisia, alueellisia ja globaaleja ajankohtaisia aiheita hyödynnetään, ja niitä sovelletaan tehtävien suunnittelussa.

S1 Ruokaosaaminen ja ruokakulttuuri: Kehitetään ruoanvalmistus- ja leivontataitoja . Aterioiden suunnittelu, toteutus ja erilaiset ruokailutilanteet tähtäävät ruokaan ja syömiseen liittyvien valintojen ja tottumusten pohtimiseen ravitsemussuositusten, ruokaturvallisuuden, ruokaketjun, elintarviketuntemuksen, taloudellisuuden, eettisyyden ja ruokaan liittyvän luotettavan tiedon näkökulmasta. Opetetaan omaa ja yhteisön identiteettiä tukevaa ruoka- ja tapakulttuuria sekä kodin juhlakulttuuria

S2 Asuminen ja yhdessä eläminen: Tuetaan yhdessä elämisen, asumistaitojen ja asumisen ympäristö- ja kustannustietoisuuden kehittymistä. Puhtaanapito samoin kuin tekstiilien ja materiaalien hoito tarkoituksenmukaisine aineineen, laitteineen, välineineen ja työtapoineen tähtäävät arjessa tarvittavien taitojen kehittymiseen. Perehdytään hyviin tapoihin, tasapuoliseen voimavarojen käyttöön ja vastuunottoon perheessä. Arvioidaan tarvetta käyttää asumiseen ja kotitalouteen liittyviä palveluita.

S3 Kuluttaja- ja talousosaaminen kodissa: Ohjataan oppilaita asioimaan sekä tuntemaan vastuunsa ja oikeutensa valintoja ja sopimuksia tekevinä kuluttajina. Ohjataan median- ja teknologian käyttöön arjen työvälineenä ja kannustetaan pohtimaan vertaisryhmän ja median vaikutusta omiin kulutusvalintoihin. Harjaannutetaan vastuulliseen päätöksentekoon ja ajankohtaisen tiedon hankintaan sekä ohjataan tunnistamaan kotitalouksien rahankäyttöön liittyviä tilanteita ja ongelmia.

 

Kotitalouden oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 7-9

Oppimisympäristö mahdollistaa

  • vuorovaikutteisen toiminnan
  • yhteisöllisen tiedon tuottamisen ja osaamisen jakamisen
  • tutkivan ja soveltavan opiskelun
  • työskentelyn arvioinnin
  • turvallisen oppimisen
  • työn arvostaminen ja loppuun saattaminen
  • pitkäjänteinen tapa tehdä työtä
  • kunnioittava ja kiireetön ilmapiiri
  • mahdollisuus oppia myös epäonnistumisista

Opetuksessa hyödynnetään luokkatilojen lisäksi mahdollisimman paljon Ulvilassa ja lähiympäristössä olevia mahdollisuuksia.

Oppilaille annettavat tehtävät valitaan siten, että ne auttavat arkielämän hallintaa.

Opetusmenetelmät valitaan siten, että opitut tiedot ja taidot helpottavat arkielämässä selviytymistä.

 

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki kotitaloudessa vuosiluokilla 7-9

Keskeistä ohjauksen eriyttämisen ja tuen järjestämisessä on, että oppilaiden motivaatio ja itseohjautuvuus lisääntyy asteittain. oppitunneilla työskentely kehittyy vuorovaikutteiseksi, pitkäjänteiseksi ja opittuun tietoon nojautuvaksi. Oppimistilanteet järjestetään oppilaiden osaamistason mukaisiksi ja tarvittaessa opetusjärjestelyissä joustetaan.

Kotitaloudessa opetettavat asiat kytketään arkipäivän ilmiöihin. Näin oppilaat saavat mahdollisuuden soveltaa koulussa opittuja asioita omaan arkipäivään.

Näin luodaan oppilaille valmiuksia siirtyä peruskoulun jälkeen alan koulutukseen ja sitä kautta erilaisiin alan ammateihin.

 

Oppilaan oppimisen arviointi kotitaloudessa vuosiluokilla 7-9

  • Arviointi on:
  • monimuotoista
  • ohjaavaa
  • kannustavaa
  • palautetta antavaa
  • käsitteiden ja sisältöjen ymmärtämistä testaavaa
  • jatkuvaa
  • Oppilaille ja huoltajille selvitetään arvioinnin kriteerit
  • Päättöarviointi
  • Suoritetaan sinä lukuvuonna, jona oppiaineen opiskelu päättyy
  • Määrittelee, miten oppilas on saavuttanut kotitalouden oppimäärän tavoitteet
  • Suhteuttaa oppilaan osaamisen tason kotitalous-oppiaineen valtakunnallisiin kriteereihin

. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joidenkin tavoitteiden osalta voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joidenkin muiden tavoitteiden osalta.

 

SivunvaihtoKotitalouden päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä

Opetuksen tavoite

Sisältöalueet

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Arvosanan kahdeksan osaaminen

Käytännön toimintataidot

     

T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan, organisoimaan ja arvioimaan työtä ja toimintaa

S1, S2, S3

Tavoitteiden asettaminen, työn toteutus, ja oppimaan oppimisen taidot

Oppilas asettaa tavoitteita toiminnalleen ja työskentelee niiden saavuttamiseksi. Oppilas arvioi itse tavoitteiden saavuttamista ja omaa työskentelyään. Oppilas tunnistaa omaa osaamistaan itsearvioinnin, opettajan antaman palautteen ja vertaispalautteen perusteella.

T2 ohjata oppilasta harjoittelemaan kotitalouden hallinnassa tarvittavia kädentaitoja sekä kannustaa luovuuteen ja estetiikan huomioimiseen

S1, S2

Kädentaidot ja estetiikka

Oppilas osaa käyttää tavallisimpia työmenetelmiä ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa sekä asumiseen liittyvien perustehtävien toteuttamisessa ja ottaa huomioon esteettiset näkökulmat

T3 ohjata ja rohkaista oppilasta valitsemaan ja käyttämään hyvinvointia edistävästi ja kestävän kulutuksen mukaisesti materiaaleja, työvälineitä, laitteita sekä tieto- ja viestintäteknologiaa

S1, S2, S3

Kuluttajataidot sekä terveyden edistäminen ja teknologian käyttö

Oppilas valitsee ja käyttää taloudellisesti materiaaleja ja teknologiaa kotitalouden toiminnassaan sekä pohtii valintoja terveyden ja kestävyyden kannalta.

T4 ohjata oppilasta suunnittelemaan ajankäyttöään ja työn etenemistä sekä ylläpitämään järjestystä oppimistehtävien aikana

S1, S2

Ajanhallinta ja järjestyksen ylläpitäminen

Oppilas osaa toimia annettujen ohjeiden mukaisesti vaiheittain ja järjestystä ylläpitäen sekä suunnitella ajankäyttöään sen mukaisesti.

T5 ohjata ja motivoida oppilasta toimimaan hygieenisesti, turvallisesti ja ergonomisesti sekä ohjata kiinnittämään oppilaan huomiota käytettävissä oleviin voimavaroihin

S1, S2, S3

Turvallisuus ja voimavarojen kannalta kestävä toiminta

Oppilas työskentelee ohjeiden mukaan hygieenisen ja turvallisen työskentelyn periaatteita noudattaen sekä ajan, kustannusten tai energiankäytön kannalta tarkoituksenmukaisesti. Oppilas pyrkii kiinnittämään huomiota ergonomiaan.

Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot

     

T6 ohjata oppilasta harjoittelemaan kuuntelua ja rakentavaa keskustelua ja argumentointia oppimistehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa

S1, S2, S3

Kuuntelu, keskustelu ja argumentointi

Oppilas pyrkii kuuntelemaan eri näkökulmia ja ilmaisemaan rakentavasti omia näkemyksiään yhteisissä suunnittelu- ja työtilanteissa.

T7 aktivoida oppilasta tunnistamaan arjen rakentumista ja kulttuurisesti monimuotoisia toimintaympäristöjä sekä kotitalouksien perinteitä

S1, S2, S3

Arjen rakentumisen ja kotitalouksien erilaisuuden hahmottaminen

Oppilas osaa kuvailla kodin arkirutiineita. Oppilas osaa antaa esimerkkejä erilaisista perherakenteista ja kotitalouksien perinteistä sekä pohtia niiden vaikutusta arjen rutiineihin.

T8 ohjata oppilasta työskentelemään yksin ja ryhmässä sekä sopimaan työtehtävien jakamisesta ja ajankäytöstä

S1, S2

Voimavarojen käyttäminen ja sopimuksen tekeminen

Oppilas osaa työskennellä yksin ja pyrkii toimimaan ryhmässä rakentavasti ja työtehtävistä neuvotellen. Oppilas osaa selittää, mitä tarkoittaa tasapuolinen työnjako sekä pääsee sopimukseen ajankäytöstä ja työtehtävien jakamisesta osallistumalla päätöksentekoon.

T9 kannustaa oppilasta toimimaan hyvien tapojen mukaisesti vuorovaikutustilanteissa sekä pohtimaan oman käytöksen merkitystä ryhmän ja yhteisön toiminnassa

S1, S2, S3

 

Ei käytetä oppiaineen arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

Tiedonhallintataidot

     

T10 kannustaa oppilasta hankkimaan ja arvioimaan kotitalouteen liittyvää tietoa sekä ohjata käyttämään luotettavaa tietoa valintojen perustana

S1, S2, S3

Tietojen hankinta ja käyttö

Oppilas osaa etsiä kotitalouden sisältöalueisiin liittyviä tietoja eri tietolähteistä ja pohtia erilaisen tiedon luotettavuutta sekä osaa tulkita pakkausmerkintöjä. Oppilas tuntee ruoka- ja ravintoaineryhmät ja niiden ominaisuuksia.

T11 harjaannuttaa oppilasta lukemaan, tulkitsemaan ja arvioimaan toimintaohjeita sekä merkkejä ja symboleja, jotka käsittelevät kotitaloutta ja lähiympäristöä

S1, S2, S3

Toimintaohjeiden, merkkien ja symbolien käyttö ja jäsentyminen

Oppilas osaa tulkita ja käyttää kotitalouden toimintaohjeita ja osaa nimetä tyypillisiä kotitalouden merkkejä ja symboleja sekä tulkita niitä arjen ilmiöiden yhteydessä.

T12 ohjata oppilasta, ongelmanratkaisuun ja luovuuteen erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä

S1, S2, S3

Käsitteiden omaksuminen, tietojen ja taitojen soveltaminen,

luova ilmaisu sekä palveluiden tunnistaminen

Oppilas pystyy käyttämään kotitalouden käsitteitä, tietojaan ja taitojaan monialaisessa oppimiskokonaisuudessa tai tilanteessa, jossa kotitalouden osaamista sovelletaan eri ympäristöissä Oppilas osaa kuvailla erilaisia kotitalouden palveluita ja pohtia niiden merkitystä ja mahdollisuuksia arkielämässä.

T13 ohjata oppilasta kestävään elämäntapaan kiinnittämällä oppilaan huomiota ympäristö- ja kustannustietoisuuteen osana arjen valintoja

S1, S2, S3

Mittaamisen ja laskemisen sekä kierrättämisen soveltaminen omaan toimintaan ja päätöksentekoon

Oppilas osaa huolehtia kodin jätteiden peruslajittelusta ja osaa selittää mittaamisen ja laskemisen sekä ympäristöä säästävän kodin arjen toiminnan yhteydet osana kustannus- ja ympäristötietoista toimintaa.