Alkuopetuksen prosessidraama Eila Aron “Taikametsän ketunleipäjäljet” -kirjaan pohjautuen. Kokonaisuus on toteutettu yhteistyössä 8-9 -luokkien ilmaisutaidon valinnaisryhmän ja 2.-luokan kanssa.

 

Kokonaisuuden tarkoituksena on käsitellä lapsen tunteita sadun ja draaman keinoin. Kokonaisuuteen yhdistetään draamaa, kädentaitoja, liikkumista ja leikkimistä. Tuokio päätetään yhteiseen juhlahetkeen, jota varten opetellaan jo ennen prosessidraamaa “Kirje kuulle” -kappale. Kokonaisuuden teemoja ovat levottomuus, auttaminen ja sydämellä kuunteleminen, rentoutuminen ja rauhoittuminen. 

 

Aloitus: Kokoonnutaan yhteiseen piiriin ja kerrotaan 2.-luokkalaisille, mitä tulemme yhdessä tekemään. Sovitaan draamatuokion pelisäännöistä ja otetaan käyttöön isojen oppilaiden tekemät kuvitetut ohjeet:

Kuuntelen

Seuraan ohjeita

Rauhoitun

Kuuntelen sydämelläni. 

 

 Seuraavaksi aloitetaan varsinainen draamatyöskentely. Ensimmäisenä lausutaan taikasanat “Draamapurkin” aineistoa mukaellen : 

“Draaman ovi avataan, 

satumaahan astutaan. 

Mitä kohta tapahtuu? 

Lähtekäämme tutkimaan!”  

 

 

 Aloitushippa: Taikametsästä kuuluu kummia: Kun hippa saa kiinni, kiinni otettu jähmettyy kiveksi paikoilleen. Pelastaja voi pelastaa jähmettyneen kiven kiertämällä sen ympäri ja koskettamalla kiveä selkään ja sanomalla “Taika raukeaa, ovi aukeaa!”

 

 2. Tehkää metsän äänimaisema. Millaisia ääniä metsästä kuuluu? Muodostakaa äänet omalla keholla. Esimerkiksi: Sateen ropina – kämmenien sively vastakkain tai lattian naputtaminen sormilla, tuulen humina – erilaisia puhalluksia.

(Draamapurkki - Metsä)

 

3. Muodostakaa metsään erilaisia puita heiluttelemalla käsiä mahdollisimman laajassa kaaressa ja ohjaajan antamasta merkistä jähmettymällä paikoilleen. Harjoituksen voi tehdä myös niin, että ollaan pareittain ja parista toinen saa vuorollaan muovata toisesta puun. Puut voivat huojua hiljaa tuulessa. Jos harjoitus tehdään parityöskentelynä, voi puolet ryhmästä kävellä varovasti puiden lomassa. Tämän jälkeen vaihdetaan niin, että toisista tulee puita ja toiset pääsevät kulkemaan metsässä. (Draamapurkki - Metsä)

 

4. Kuljemme yhdessä

Muodostetaan parit. Sovitaan, kumpi on ensin kuljetettavana ja kumpi kuljettaa. Laitetaan taustalle rauhallista musiikkia ja lähdetään kuljettamaan paria läpi metsän. Ohjaaja/opettaja ohjaa kuljettamista kertomalla, millaisessa maastossa metsässä edetään:

Saavutte metsäpolun alkuun. Kuljette varovasti, kuin tunnustellen eteenpäin. Mutkittelette metsässä rauhallisesti kävellen. Aurinko paistaa ja teillä on turvallinen ja hyvä olo. Tulette kapean sillan alkuun. Kävelkää hyvin hyvin varovasti kapeaa siltaa pitkin. Askel askeleelta ja varovasti varovasti. Sillan ylityksen jälkeen lähdette kävelemään eteenpäin ja huomaatte, että metsä tulee tiiviimmäksi ja tiiviimmäksi. Joudutte kulkemaan aivan kumarassa ja alittamaan alhaalla roikkuvia oksia. Kuljette taas eteenpäin metsäpolulla. Saavutte lähteelle. Kuljette ympyränmuotoisen lähteen ympäri pehmeästi ja varovaisesti astellen. Kuljette kaartaen oikealle ja eteenpäin. Saavutte metsäaukealle ja istahdatte lepäämään. (Pari asettuu istumaan lattialle nojaten selkää parin selkään. Molemmat voivat sulkea silmänsä ja etsiä yhteisen rytmin hiljaa yhdessä keinuen). Aurinko lämmittää ja tuuli huojuttaa lempeästi puita metsäaukealla.

 

Ensimmäisen kuljetuksen jälkeen vaihdetaan rooleja - kuljetettavasta tulee kuljettaja ja kuljettajasta kuljetettava. Toistetaan harjoitus. Voidaan varioida harjoitusta ( esim. taaksepäin kävelyä, varpaillaan kävelyä, hiipimistä, pysähtymistä ja kuuntelemista).

 

Jos ollaan luokassa, voidaan leikkiä “Seuraa johtajaa”. Isompi oppilas kulkee luokassa pulpettien yli,ali ja ohi ja pienempi seuraa perässä. Välillä vaihdetaan rooleja ja tehdäänkin niin, että pieni menee edellä ja iso perässä.

 

Sokkokuljetus luokassa

Oppilas kuljettaa silmät suljettuna kulkevaa pariaan luokassa esteitä varoen. Voidaan kulkea etu- ja takaperin, matalalla tasolla,korkeammalla tasolla, välillä käytävässä, välillä luokassa. Vaihdetaan rooleja, että molemmat pääsevät sekä kulkemaan että kuljettamaan.

 

*******

 

Mikäli kokonaisuus aloitetaan keväällä, voidaan mennä oikeaan metsään/luontopolulle, missä kasvaa oikeasti ketunleipiä. Luontopolulla tarkkaillaan ympäristöä - katsellaan, kuunnellaan,haistellaan ja tunnustellaan. Tarkastellaan, miten kevään eteneminen näkyy tutussa metsässä. Mistä tuntee kevään? Millainen metsä on keväällä?

 

Opettajalla on kädessään oikea ketunleivän lehti tai kuva ketunleipämetsästä. Opettaja aloittaa draamatarinan:

 

Tänään kerron teille sadun Taikametsästä. Te saatte osallistua sadun kertomiseen...oletteko valmiina? Tarina alkaa:

 

“Metsästä oli alkanut kuulua kummallista urinaa ja kimeää haukahtelua. Se alkoi aina iltaisin, kun päivän kehrä laskeutui puiden latvoihin ja hämärä kiertyi oksien alta kylään. Aluksi se oli ollut kuin pienen pientä ketunpoikasen uikutusta, mutta viikkojen kuluessa ääni vahvistui ja sai kylän asukkaat pysähtymään askareissaan ja aprikoimaan sen aiheuttajaa…

 

...Katsohan, lintu virkkoi. Levoton Kettu syntyi täydenkuun aikaan huhtikuussa. Illat olivat silloin sinisempiä kuin koskaan. Ja kuinka ollakaan, se sai Kuuttarelta kumminlahjakseen levottomat jäljet. Sen valtaa aina iltaisin sellainen levottomuus, ettei se saa rauhaa missään. Sinä näet kyllä.sen jalanjäljet, kun katsot tarkkaan. Siellä, missä Levoton Kettu on harhaillut, kasvavat metsän suurimmat ja kauneimmat ketunleivät.

 

-Ne merkilliset äänet, joita kyläläiset oudoksuvat, kuuluvat siis Levottomalle Ketulle? poika ihmetteli. 

- Aivan niin, lintu vastasi. 

- Mutta miksi minä en saisi astua niihin jälkiin? Senkö takia, että ketunleivät silloin tallaantuvat?

Lintu madalsi ääntään:

-Levottoman Ketun jäljistä tarttuu levottomuus siihen, joka niiden päälle astuu. Haluaisit mennä jonnekin muttaet tiedä minne. Et pysty olemaan paikallasi, et tiedä, mitä tekisit, miten päin olisit. Sinulle koituisi siitä vaikeuksia ihmisten maailmassa.

- Voi olla, poika sanoi ja vilkaisi huolissaan taakseen. Onneksi hänen jälkensä näyttivät samanlaisilta kuin ennenkin.”

 

Luokkaan tai koulun aulaan tai kirjastoon aletaan rakentaa Taikametsää yhdessä. Opettaja piirtää taululle tai fläpille mind map -tyyppisesti kaikkea, mitä lasten mielestä Taikametsästä löytyy. 

 

Oppilaat saavat painaa Taikametsän alaosan täyteen ketunleipäjälkiä sydämenmallisella leimasimella tai töpöttämällä mallin avulla. Kun toiset ovat painamassa ketunleipäjälkiä, toiset voivat jutella luokassa siitä, milloin lapset itse ovat tunteneet itsensä levottomiksi. Levottomuuden aiheita voidaan kuiskata pehmoleluketulle tai niitä voidaan kirjoittaa ketunleipäjälkien muotoisille post it -lapuille. Huolenaiheet voidaan kiinnittää Taikametsään ketunleipäjälkien sekaan.Samalla tunnilla voidaan piirtää ja värittää myös pienet ketut seuraavaa työvaihetta varten. 

 

Opettaja jatkaa tarinaa:

 

“Eikö Levoton Kettu pääse koskaan jäljistään eroon, jos ne kerran vaivaavat sitä? Se on sille määrätty kohtalo, ja kohtaloonsa pitää tyytyä. Sen on vain alituiseen vaihdettava metsää, sillä kun maa on täynnä ketunleipäjälkiä, sen askeleet eivät enää mahdu sinne. Siksi se on ikuinen kiertolainen ja sitä se vaikeroi sinisinä öinä, kun tähdet ovat lähellä maata. Se toivoo, että Kuutar peruuttaisi lahjansa. Mutta on niitä pahempiakin kohtaloita.

Onko kaikki muukin totta, mitä Taikametsästä kerrotaan? poika kysyi. Kyläläisten tarinat soivista ja tanssivista puista - ovatko nekin tosia?

Mikä onkaan totta ja mikä ei? Lintu nousi siivilleen ja sen siivet soivat hopeista helinää. Hyvää matkaa sinulle, se huikkasi. Saat itse ottaa lopusta selvän. 

Poika lähti kulkemaan polkua suoraan metsän sisään. 

Minunhan on vapautettava onneton kettu jäljistään, hän mietti. 

Keksin siihen kyllä keinon.

Poika kulki syvemmälle ja syvemmälle metsään ja löysi sieltä soivan puun. Poika kysyi soivalta puulta, mitä pitäisi tehdä. Miten kettua voisi auttaa?

Kerrotko vielä kiltti puu, kuinka voisin auttaa Levotonta Kettua pääsemään eroon ketunleipäjäljistään ja levottomuudestaan, poika pyysi. Puu ei vastannut suoraan, mutta kun oikein tarkkaan kuunteli, sen latvasta saattoi erottaa haikean laulun:

Ei ole yhtä totuutta, vaan monta unelmaa. Ei yhtä maailmaa, vaan monta katsojaa. Siks etukäteen tietää on mahdoton, mikä ketullemme onnellista on.

Kuu oli jo noussut. Suon takana metsän keskellä oli kumpu, ja kummulla kuuta vasten kuvastui ketun varjo. Se kääntyi hiljaa äännellen pojan puoleen. Ketun silmät kapenivat viiruiksi ja se lähti viilettämään kohti metsän tummia varjoja.

 

Poika muisti, että hänellä oli narua taskussaan ja lähti ottamaan kettua kiinni mutta varoi samalla astumasta ketun jättämiin jälkiin. Hän seurasi sen jälkiä koko yön ja vasta aamun koitteessa hän tavoitti lopen uupuneen ketun ruohikolta tervaleppien varjosta. Poika sitoi äkkiä narun sen kaulaan ja lähti raahaamaan vastaan pyristelevää kettua kohti kylää. Kyläläiset saapuivat joukolla ihmettelemään ketun askelista versovia 

ketunleivän hennonvalkoisia kukkia. Kettu suljettiin sitten yhteistuumin häkkiin aukiolle, mihin päivä porotti aamusta iltaan. Varjoisiin metsiin tottunut kettu läähätti tuskissaan, mutta poika lohdutteli sitä sanomalla

Omaksi parhaaksesi tämä on kettukulta, kunhan näet.”  

 

Ketun vankila -puutyö

 

Sahataan laudasta noin 20-25 cm:n mittainen pätkä. Hiotaan lauta ja aletaan naulata laudan ylä- ja alareunaan noin sentin mittaisin välein nauloja, jotka jätetään koholleen. Varotaan naulaamasta liian lähelle reunaa, ettei naula riko laudan reunaa. Liimataan laudan keskelle edellisellä tunnilla piirretty pikkuinen kettu. Aletaan solmia mustaa lankaa naulasta naulaan aina välillä lankaa nauloihin solmien. Langoista muodostuu häkki, johon poika ketun sulki. Merkitään lautaan keskikohta ja lisätään ripustuskolmio laudan taakse.

 

 

 

Seuraavan tunnin/tuokion alussa kerrataan kertomus lasten kanssa. Isompi oppilas kirjaa sadutuksen tavoin pienemmän oppilaan tarinaa. Tai opettaja kirjaa yhteisen muistelemisen perusteella tarinan kulkua:

 

“Pekka- poika kuuli metsästä ääniä ja sitten Pekka meni lähemmäs kuuntelemaan. Sitten se näki sinisen taikalinnun, joka osasi puhua. Sitten lintu kertoi Pekka-pojalle, että varo ketun askelia. Sitten Pekka meni syvemmälle metsään varoen ketun jälkiä ja näki ketun varjon. Sitten Pekka sai köyden ja meni ottamaan kettua kiinni. Pekka kiersi koko yön kettua ja sai sen aamulla kiinni. Sitten kettu vangittiin. Kaikki ihmiset katsoivat kummissaan, kun Pekka lukitsi ketun häkkiin. Pekka jätti ketun häkkiin aurinkoiselle aukiolle. Kettu läähätti, koska oli tottunut elämään varjoisassa metsässä. Pekka katsoi kettua ja sanoi: “Kettu-kulta. Tämä on omaksi parhaaksesi.”

 

Miltä ketusta nyt tuntuu? Hot seat -mukaelma

 

Yksi oppilaista on kettu, joka istuu esimerkiksi sermin takana tai tuolilla selkä toisiin päin . Toiset ovat sermin toisella puolella ja kysyvät ketulta kysymyksiä:

Miksi olet levoton?

Mitkä asiat tekevät sinut levottomaksi?

Mikä auttaisi parhaiten pääsemään eroon ketunleipäjäljistä? 

Mitä asioita teet, kun olet levoton?

Kuka voisi auttaa silloin, kun tuntee olonsa levottomaksi?

Kettu voi valita, vastaako vai jättääkö vastaamatta. Kettu voi myös luvan perästä jumittaa ja olla omissa oloissaan sermin takana. Opettajaa/ohjaajaa tarvitaan koodaamaan tilanne niin, että kettu voi tehdä rauhassa valintansa ja vastata tai jättää vastaamatta. 

 

 

Voidaan käyttää myös tunnekortteja vastaamisen apuna. Silloin kysytään vain yksi kysymys - Miltä ketusta nyt tuntuu? Kettu voi vastata pujottamalla tunnekortin sermin alta, jotta toiset huomaavat, miltä ketusta nyt tuntuu. Vaihdetaan ketun roolissa olijoita ja etsitään yhdessä vastauksia.

 

Nyt selvitämme, miten ketulle kävi...tarina jatkuu.

 

“Kun viikko oli kulunut, poika kietoi taas narun ketun kaulaan ja lähti taluttamaan sitä takaisin metsään. Hän vei ketun puiden alle varjoon ja irrotti narun. Kettu otti muutaman askeleen mutta lysähti sitten maahan pitkälleen. Neuvottomana ja apeana poika palasi kotiin mutta päätti illan suussa tulla taas sitä katsomaan.

 

Kettu olikin silloin kulkenut jonkin matkaa mutta uupunut sitten voipuneena ja läähättäen suuren kuusen alle makaamaan. Sen jäljissä ei enää kasvanut ketunleipiä, mutta se oli muuten surkean ja sairaan näköinen.

 

Poika oli nyt aivan onneton. Hän oli tarkoittanut pelkkää hyvää, mutta perin onnettomasti oli siitä huolimatta käynyt. Hädissään poika muisti Taikametsän sinisen linnun. Ehkäpä lintu osaisi auttaa. Hän huusi sen nimeä kaikkiin ilmansuuntiin. Ilma alkoi väreillä kuin sadat hopealangat olisivat koskettaneet toisiaan, ja samassa sininen lintu oli pojan edessä.

Katso nyt Taikametsän sininen lintu, mitä minä olen saanut aikaan, poika selitti sille murheissaan.

Levottomalla Ketulla ei ole enää ketunleipäjälkiään, mutta ei sillä tunnu olevan hyvä olla. Auttaisitko minua, sillä yksin en tästä selviä.

Täällä lähistöllä on viisas lähde. Tule mukaan, niin kysytään siltä neuvoa, Taikalintu sanoi ja lähti lentämään syvemmälle metsään. 

Poika silitti kettua ja lähti seuraamaan lintua. Lähde lymysi suokukkien ja saniaisten keskellä. Se oli kovin totinen ja hiljainen.

Kiltti lähde, poika sanoi

Olen kuullut, että olet viisas ja hyvä ja tiedät paljon salaisiakin asioita. Tunnethan Levottoman Ketun? Uskoin tekeväni sille ja kyläläisille palveluksen, kun autoin sen eroon kummilahjaksi saamistaan jäljistä, jotka tekivät sen levottomaksi, mutta taisinkin tehdä sille vain pahaa. Tarvitseekohan se uudet jäljet?

Silloin lähteestä kuului kuiskaus, jonka vaivoin erotti:

Poimi metsästä vanamot punertavat ja paina ne ketun käpäliin. Saa kettu jäljet uneksivat, ja ilo tarttuu sydämiin.

Lähde vaikeni ja lintu hoputti poikaa

Mennään etsimään vanamoita puron varrelta.

Lintu lähti lentämään edeltä, ja poika raivasi tietään vanhojen kuusien likaisenvihreiden oksien alta. Metsä muuttui tiheäksi, puiden alla ei enää ruohokaan kasvanut. Sitten alkoi kuulua puron solinaa. Tiheikön keskellä virtasi pieni puro, ja sen rannalla, aivan yllättäen, kasvoi hentoja vaaleanpunaisia kukkia.

Tuo on se kukka, josta lähde puhui, Taikalintu sanoi.

Poika poimi muutaman maassa suikertavan kukkavanan ja kiirehti niiden kanssa juoksujalkaa voipuneen kettuparan luokse. Kettu makasi yhä samalla paikalla ja jaksoi tuskin raottaa silmiään, kun poika saapui.

Voi sinua ketturessu, poika huokasi

Mutta älä enää hätäile. Minä järjestän sinulle uudet jäljet ja paremman olon heti paikalla. 

Hän otti kukat ja painoi ne Levottoman Ketun käpäliin. Kettu avasi silmänsä ja hetken päästä se jo liikutteli häntäänsä ja nousi kaikille neljälle jalalleen. Se katsoi poikaa vähän aikaa viirusilmillään ja sukelsi sitten metsän pimentoon.

Onnistuikohan se? poika mietti masta tutkien.

Mitään jälkiä ei kylläkään näy, mutta jaloilleen ainakin pääsi punaturkki.

Älähän huoli, Taikalintu lohdutti, se ei voi noin vain ottaa käyttöönsä sinun antamiasi uusia jälkiä. Luulen, että se meni vuorelle totuttelemaan niihin, ja kun ne tuntuvat sen omilta, se palaa tänne metsään takaisin. Katsotaan ja odotellaan.

Huolissaan poika palasi kotikyläänsä. Metsästä ei enää iltaisin kuulunut muuta kuin puiden hiljaista huminaa. Ihmiset uskaltautuivat taas marjastamaan ja risuja ja puita keräämään metsän taikaa pelkäämättä.

 

Kirje ketulle

 

Keskustellaan ketun tilanteesta ja siitä, kuinka kettu joutui lähtemään kauemmaksi, jotta voisi totutella uusiin jälkiinsä, uuteen tilanteeseensa. Voidaan jutella lasten kokemuksista ja muuttamisesta, uusperheiden arjesta ja siitä ikävästä, jota on vaikea sanoittaa arjen keskellä. Voidaan palata esimerkiksi jännittäviin hetkiin koulun alkaessa ja jutella ensimmäisistä yökyläreissuista. 

 

Keskustelun jälkeen kirjoitetaan ketulle kirje.

 

 

 

 

Fantasiamatka:

 

Oppilaat asettuvat patjojen päälle makaamaan. Tehdään tilasta hämärä ja rauhallinen.

 

Sulje silmäsi. Hengitä syvään ja rauhallisesti, syvään ja rauhallisesti...Kuvittele, että kuljet pehmeää sammaleista polkua pitkin metsässä. Metsä ympärilläsi on valoisa ja ystävällinen.

Tunnet metsäkukkien herkän tuoksun...kuulet pikkulintujen iloisen laulun.

Sinulla on hyvä ja kevyt olo. Kuljet, kuljet ja kuulostelet.

Askel askeleelta unohdat kaiken, mikä mieltäsi painaa. Oloso on kevyt ja rauhallinen. Unohdat levottomuuden askel askeleelta. Hengität raikasta metsäilmaa syvään ja rauhallisesti...tunnet oloso onnelliseksi. 

 

Lämmin tuuli hyväilee kasvojasi, keinuttaa sinua sylissään.

Saavut auringon valaisemalle aukiolle...istahdat lepäämään ...käyt sammalmättäälle selällesi..olet ehjä ja kokonainen.

 

Kuvittele, että sinäkin saat uudet jäljet. Tunnet,kuinka jaloillesi asetetaan vanamon kukkia, tunnet,kuinka olosi helpottuu ja kevenee. (Opettaja ja ohjaaja voivat asettaa oppilaan oman viltin jalkojen päälle lämmikkeeksi-uusiksi jäljiksi.)

 

Lepäät rauhassa ja totuttelet uusiin jälkiisi. Olosi alkaa tulla pikku hiljaa virkeämmäksi, liikuttelet vähän jalkojasi. Luettelen nyt numeroita kymmenestä alaspäin. 10...9...8...5...4..Numero numerolta alat virkistyä ja voit jo vähän raottaaa silmiäsikin.3...2...1...palaat ajatuksistasi tähän tilaan, nouset ensin istumaan ja sitten seisomaan. Kiitos Sinulle.

 

Fantasiamatkassa on aina tärkeää, ettet käytä ohjatessasi mieti-sanaa. Säilytä tilanne vapaana ja käytä aina kuvittele-sanaa. Anna mieluummin lyhyitä ja viitteellisiä ohjeita, jotta omille mielikuville jää enemmän tilaa. Harjoitelkaa oppilaiden kanssa rentoutumista ja pienten mielikuvamatkojen tekemistä yhdessä ennen draamatarinan aloittamista. 

 

Kerron teille nyt, mitä ketulle kuuluu, miten tarina jatkuu:

 

“Tuli talvi ja sen jälkeen uusi kevät. Aurinko muutti lumivaipan kevätpuroksi, ruoho nousi ja puut alkoivat vihertää. Ja kun kesä ennätti pitemmälle, metsässä liikkuvat kyläläiset huomasivat maahan ilmestyvän outoja punertavia kukkia, joita he eivät olleet ennen nähneet. Niiden hentoja köynnöksiä suikersi maassa ristiin rastiin. Ja kyläläiset, jotka olivat vahingossa astuneet kukkien päälle, alkoivat nähdä ihmeen kauniita unia ja heräsivät aamuisin virkeinä ja iloisina.

 

Lopulta poika näki ketunkin. Se viipyi pitkään kummulla tähyillen kesäyön vaaleaa kuuta. Se näytti tyyneltä ja tyytyväiseltä, ja sen luokse johtivat hennon vaaleanpunervat vanamonkukkajäljet. Poika oli kuulevinaan metsästä laulua:

On ketun sydän levollinen, kun ilta hämärtää, ja taaksensa sen onnelliset jäljet jää. Kohta koko luonto hiljaa nukahtaa, yön helmaan tuhat vanamoa aukeaa.

Poika viihtyi metsässään yhä paremmin ja paremmin ja aikuiseksi tultuaan monissa muissakin metsissä. Sillä tavalla hänestä tuli viisas ja ymmärtäväinen mies, jolle luonto puhui, ja jonka hyväksi hän parhaansa mukaan toimi. Villit metsän eläimetkään eivät väistäneet häntä vaan katsoivat suoraan kohti viisailla silmillään.

 

Tarinaa Levottoman Ketun jäljistä kerrottiin siinä kylässä polvesta polveen. Ja äidit hyräilivät iltaisin lapsiaan nukuttaessaan: 

Ovat lapset lähdössä seikkailuun. Taikametsään, alle unien puun. Siellä ketun kulku on ikuinen, sadut, runot, tarinat seuraa jäljissä sen.

 

Draamatarinaa voidaan vielä jatkaa luokassa esimerkiksi

- kettu-pehmolelun ompelemisella 

- neulahuovutuksella (sydämen huovuttaminen) - Kuuntele sydämelläsi

- miniatyyritaulun maalaamisella (vanamot)

 

Kokonaisuuden lopussa koristellaan Taikametsän seinä kaikella koetulla, tehdyllä ja taiteillulla. Voidaan pitää “Uudet jäljet” -juhla. Toivelauluna lauletaan ainakin laulu “Kirje kuulle”

 

“1. Ketunpoika punaturkki

 

ketunleipää haukkaa.

 

Illan tullen joenrantaan

 

mutkitellen laukkaa.

 

Oispa soma kaverinsa

 

kanssa yössä olla,

 

kuutamoista kulkua

 

kuulla kuutamolla.

 

 

 

Täällä yksi ketunpoika

 

kaipaa ystävää.

 

Kuka tassuun tarttuisi,

 

kumppaniksi jää?

 

 

 

2. Ketunpoika oksan viskaa

 

joenveden juoksuun.

 

Ehkä toinen yksinäinen

 

vastaa turkin tuoksuun.

 

Ketunlaulu tunteellinen

 

on kuin kirje kuulle,

 

kesäöinen terveinen

 

rannan lehtipuulle.

 

 

 

Täällä yksi ketunpoika...

 

 

 

3. Kohta tiellä joenmutkan

 

kaksi kettulasta,

 

kaikki kaveruuden kellot

 

soittaa nyt ja vasta.

 

Ystäväksi yksinäisen

 

löytyi punaturkki,

 

kuutamoista kulkua

 

villiminkit kurkki.

 

 

 

Täällä yksi ketunpoika…”